torstai 18. lokakuuta 2012

Peel Off -aluslakka folioliimalla

Halusin itsekin kokeilla tätä tekniikkaa, jossa käytetään liimaa aluslakkana glitterilakan poistamisen helpottamiseksi. Tästä aiheesta myös esim. Suvi ja Sigi postasivat taannoin. Itse käytin folioliimaa tähän tarkoitukseen. Folioliimaa käytetään siis folioiden kiinnittämiseen kynnelle. Kokeilin tätä foliotekniikkaa huonolla menestyksellä täällä. Näitä kuvia sitten tässä postauksessa riittää! :D



Laitoin liimaa varmuuden vuoksi kaksi kerrosta. 


Liiman annetaan kuivua muutama minuutti, jolloin se muuttuu kirkkaaksi. Ah niin ihanat värjäytyneet kynnet! :D


Tämän jälkeen levitin lakan. Käytin tällä kertaa China Glazen Jungle Queenia. Ihan mielettömän kaunis "samea" lakka! Tykkään todella paljon. Tätä tarvitsi levittää vain yksi kerros, eli peittävää on!




Tähän päälle laitoin glitterilakaksi Essencen Time for Romancen (72). 




No niin, kynnet valmiit. Näillä mentiin tasan vuorokausi, koska näille kävi näin:



En tiedä vaikuttiko pohjalla oleva liima (vai pihahommat, joita tein monta tuntia) kestävyyteen, mutta nämä eivät ainakaan kestäneet kovin hyvin. Siispä poistin nämä seuraavana päivänä lakkauksesta. Lakka lähti kuoriutumaan kohtuullisesti pois. Rapsuttelin nämä ihan kynsillä pois. :) 



Tässä kynsi, jossa näkyy vielä vähän lakan- ja liimanjäämiä. Ja tietysti edelleen ihanan värjäytynyt kynsi. :D


Puhdistin vielä kynsilakanpoistoaineella jämät pois, helposti ne loputkin lähti.


En ainakaan itse huomannut kynnen vaurioituvan tästä liiman käytöstä tai lakan poisrepimisestä. Ainut että kynsiä vähän kuumotti jälkeenpäin, jouduin välillä käyttämään voimaa. :D Aikaa mulla meni lakkojen poistoon noin 10 minuuttia, joten en ainakaan saanut itse näitä kovin nopeasti poistettua, tosin kauan sitä joutuu folioidenkin kanssa kynsiä liottelemaan... Mutta summa summarum, kyllä tämä toimii! :) Onko tullut kokeiltua?

P.S. Hassua, että sitä on tullut niin riippuvaiseksi netistä... Eilinen päivä menikin sitten ilman nettiä, koska se ei toiminut puolen päivän jälkeen ollenkaan. Vähän ahdistus iski, mutta kyllä sitä on ennenkin ilman nettiä pärjätty! Nyt se onneksi toimii taas! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)