perjantai 27. helmikuuta 2015

Söpöä lilaa

Tänään onkin kahden Essencen vuoro. Ihana Little Lila Town on aivan älyttömän kaunis, mutta kuten kuvasta huomaa, kahden kerroksen jälkeen kynnen kärki näkyy aavistuksen vaaleampana. Tämä on sellainen ominaisuus, josta en tykkää sitten yhtään. Kuitenkaan en huomannut tätä vasta kuin kuvista, joten ei se kynsillä haitannut. Harmi kun tuon lakan hentoinen shimmer ei näy kuvissa, se tekee tästä lakasta vielä kauniimman! 

Kaikissa muissa paitsi keskisormessa on tuo lila lakka. Nimettömässä on päällä kerros Essencen Glitz & Glamia. Keskisormessa perinteisesti Ginan valkoinen ja leimat Bundle Monsterin laatasta BM-502. Leimasin kuvion Konadin vaalealla lilalla ja MoYoun stamperilla. Oon huomannut pienen ongelman käyttäessäni tuota stamperia. Se on niin pehmeä, että mun kaarevissa kynsissä kuviot vähän venähtää osittain. Testasin toiseen kynteen pinkkiä stamperia ja siinä ei tapahtunut vastaavaa. Eihän tuotakaan kuvasta näe, mutta livenä sen huomasi selvästi kun kynttä katsoi eri kulmista.   


Tässä vielä lähikuvaa tuosta glitteristä:


Lakkaus on tosi yksinkertainen ja nopea tehdä, juuri näistä tykkään tosi paljon. Siksipä näitäkin tuli tuijoteltua tämän tästä. :D

Nyt on ollut vähän ahdistusta liikkeellä lakkojen suhteen, tai pikemminkin lakkamäärän suhteen (tuntuu olevan monella muullakin kuin mulla). Karsinkin todella raa'alla kädellä lakkojani ja päädyin antamaan yli 40 lakkaa eteenpäin. Nämä lakat olivat enimmäkseen halpislakkoja, joten niistä ei myymälläkään olisi paljoa tienannut, jos olisivat edes kaupaksi menneet. Lakkoja jäi silti mulle 320, mutta tuntui etten yhdestäkään enää raaski luopua... Mietin olisiko tuo Gliz & Glam pitänyt antaa myös. Tulin lopulta siihen tulokseen, että onhan se kuitenkin ihan liian kaunis eteenpäin annettavaksi ja päätin pitää sen itselläni. :D Onko teillä ollut kevätsiivousta menossa lakkakokoelman suhteen?

Käytetyt lakat:


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Inspiraatiota muualta

Näiden lakkausten inspiraationa on toiminut valtavan taitava @nailsbylaurak, jonka lakkauksia ja kuvia ihastelen aina Instagramissa. Ostin tämän Picture Polishin Imperial -lakan pelkästään hänen kuvien perusteella. :D  

Itse lakkasin tällä kolme kerrosta, kärjet peittyi kahdellakin, mutta olin huomaavinani tyvessä aavistuksen vaaleampia kohtia, joten lakkasin kolmannenkin kerroksen. Lakkaa ei tarvinyt siistiä juuri ollenkaan, vaan se levittyi sinne minne pitikin. Hassusti tuo kamera vaan tallensi kuviin tuota punaista kynnen ympärille, vaikka siellä sitä ei kyllä varmasti ollut. :D Tein leimadecalit laatasta BP-L008 ja värittelin nuo valkoiset akryylimaalilla tuohon. Mattasin vielä koko lakkauksen että nuo leimat erottuisivat paremmin.


Tässä vielä lähikuvaa:


Inspiraation lähteen kynnet onnistuivat minusta paljon paremmin, nämä olivat jotenkin... En tiedä mitä. Teknisesti nämä onnistuivat nappiin, joten ehkä mä uskallan kokeilla tätä tekniikkaa jatkossa useamminkin. :D

Käytetyt lakat:

maanantai 23. helmikuuta 2015

Valinnan vaikeutta koristeluissa

Tilasin Vinyl It Up -verkkokaupasta itselleni vinyylejä tammikuussa. Nämä saapuivat muutama viikko myöhemmin käsiini. Ostin testiin aluksi kolme erilaista arkkia. Halusin ostaa vain suoria, koska olen vähän kyllästynyt chevroneihin, vaikka olen itse tehnyt sellaiset vain kerran (jos ei leimauksia lasketa). :D Piti mun kuitenkin jotain erilaista ottaa, joten nappasin nuo vihreät vinyylit mukaan tilaukseen.


En ollut vielä ehtinyt kokeilla mun uutta MoYoun leimasintakaan kynsille asti, joten päätin kokeilla senkin samalla. Täytyy sanoa, että saan nyt tuolla superlöllöllä ne ongelmaksi muodostuneet MoYoun kuviot nousemaan ilman leviämisiä. Olen aikaisemmin maininnut saavani ne yhdellä toisella superlöllöllä, mutta sillä leimasimella tulee tosi paljon reikiä enkä siitä syystä tykkää käyttää sitä. Pienenä miinuspuolena mainittakoon leimojen venähtäminen. Mulla on niin kaarevat kynnet, että ihan täysin samanlaisia kuvioita en saanut laatasta kynnelle, vaan ne ovat aavistuksen venyneitä. Alla olevassa kuvassa tuo ympyrä näyttää olevan pyöreä, mutta se ei ihan sitä ollut todellisuudessa, vaan tuo kuvakulma hämää hiukan. Mutta tuo venyminen ei ole kuitenkaan iso ongelma, saanpahan nyt paremmin käyttöön nuo MoYoun laatat. :D 

Pohjalla ihanainen Essencen Dare It Nude. Levittyy nätisti ja peittää kahdella kerroksella. Seassa on hyvin pientä shimmeriä, joka näkyy juuri ja juuri tämän kuvan jälkeisessä lähikuvassa. Keskisormessa leimat MoYoun Pro Collection 14:sta ja nimettömässä teippailut A Englandin Camelotilla. Vinyylit toimivat ihan hyvin, mutta ehkä vähän parempaa jälkeä olen saanut valkoisella koristeluteipillä aikaan. Ainakin noita vinyylejä on helpompi käyttää kun ei tarvitse saksien kanssa leikkiä. :D


Tässä kuvassa tuo hentoinen shimmer erottuu hiukan. En tosiaan ole mitenkään paikkaillut tätä leimaa ja se onnistui noin hyvin ensimmäisellä yrittämällä. Olen tyytyväinen. :3


Tykkäsin tästä lakkauksesta kuin hullu puurosta. Ehkä olisi kannattanut käyttää ohuempia vinyylejä näitä tehdessä, mutta teen sitten ensi kerralla niin. :) Mun mielestä tuo väriyhdistelmä on kuitenki ihana!

Käytetyt lakat:


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Morse vastaa

Ei sisällä lainkaan kynsiä, jätä välistä jos ei kiinnosta! :D
 
Charming Nails -blogista tutut Pipsa ja Liisa haastoivat Morse-koiran viidellä kysymyksellä. Tätä haastetta ei oikein nyt voi jakaa eteenpäin, sillä en lue montaakaan eläinaiheista blogia. Pipsa ja Liisa ovat haastaneet nekin vähän jotka tiedän. :D Tässä kuitenkin Morsesta muutama juttu. Valitettavasti kuvat ovat kännykkäkuvia, mutta ehkä niistä jotain selvää saa. :)


Mikä on lempituhmuuspuuhasi josta omistajat ei tykkää yhtään?
Olen aika energinen koira, joten ehdottomasti vouhottaminen ja sitä teen aika usein. Varsinkin jos meillä on vieraita. Monet pelkäävät isoa koiraa, vaikka olen niin halittava sylikoira enkä yhtään iso. Joudun usein portin taakse (tai petille), jossa sitten istun nätisti ja tuijotan syyttävästi kaikkia koska he eivät halua ottaa minua syliin. 

Tykkään kovasti myös alkaa puuskuttamaan autossa kun tiedän meidän olevan menossa metsäautoteille kävelemään ja sekös muita ärsyttää. Ai mistä tiedän että mennään lenkille? No käyn haistamassa muiden vaatteet ja jos äiti laittaa pipon päähän, on se varma merkki että voi nostaa kierrokset heti kattoon. Jos mennään muuten vain ajelemaan, istun hiljaa ja tuijotan ikkunoista ulos tai nukun.

Tiedän myös paremmin omat ruoka-ajat kuin omistajat. Saan iltaruoan kello kuusi, mutta tykkkään alkaa vihjailemaan siitä jo heti neljän jälkeen, eivätpä varmasti unohda kun seuraan jokaista liikettä, jos ne vaikka menisivätkin sinne ruokakupille!    


Mikä on lempileluvinkkisi muille tovereille, mistä lelusta he varmasti pitäisivät? 

Puolityhjä lentopallo on yksi ihan älyttömän hyvä. Sitä on helppo kantaa ja se on tarpeeksi iso leikittäväksi. Tykkään isoista leluista ja noutaminen on ehkä parasta ikinä. Kiskominen on myös kivaa, mutta sitä tehdään sitten eri leluilla. Silloin harvoin kun pääsen isin mukaan sorsanpyyntiin, tykkään repiä mahdollisimman isoja puita siihen tähystyspaikalle. Ja mahdollisimman paljon. Jostain syystä en ole kyllä päässyt sorsametsälle vähään aikaan. Kyllä mä sorsan noudan helposti, jos sellainen sattuu tippumaan, vaikka näyttelylinjainen olenkin. Tykkäisin myös "tappaa" tyynyjä ja pehmoeläimiä, mutta se on ehdottomasti kielletty, joten sitä en uskalla harrastaa edes yksin ollessani. Mulla on onneksi oma laatikko, mistä saan silloin tällöin käydä itse valitsemassa lelun, jolla saan illan leikkiä.   


Onko sulla jotain outoja tapoja?

Osa väittää, että nukun oudossa asennossa ja ulvon unissani niin, että muut pelkäävät (joskus herään ulvomiseen itsekin). Olen hirmu rohkea koira, mutta isot siniset esineet aiheuttavat mussa reaktion, että selkäkarvat nousevat pystyyn irokeesin tavoin ja saatan murista sekä haukkua. Onneksi lopulta huomaan esineen olevan jotain, jota ei tarvitse pelätä. Sellainenkin seikka herättää ihmetystä takapihalla kavereissa, että miten ihmeessä mä pysyn meidän aidatulla pihalla, vaikka aidan korkeus on 80 senttiä ja talvisin osaa aitaa ei edes lumen alta näy. Tähän en osaa sanoa muuta kuin oma piha, paras piha. Tämän lisäksi väitetään, että en tunne kipua lainkaan. Ehkä en vain halua näyttää tunteita, ihan kuten tosimiehet. Mitä sitten jos juoksin juuri seinään älytöntä vauhtia?

 
Mitä teet jos olet häpeissäsi?

Istun omalla petillä tai jossakin vähän piilossa ja tuijotan vaan hiljaa, kunnes joku antaa luvan tulla pyytämään anteeksi. Olen tuijotuksen mestari. 


Mikä on sellainen kotityö jossa mieluiten haluat olla apuna?

Ehdottomasti kokkaaminen ja pöytien pyyhkiminen. Molemmissa tapauksissa lattialle saattaa tippua jotain kiinnostavaa. Myös astianpesukoneen täyttö on mukavaa puuhaa, jos sinne asti ehtii salaa hiipiä. Imurointi on myös kivaa, tosin vain silloin kun mua imuroidaan. Yritän aina kiertää jaloissa imurin käynnistyessä! :)
 

Tämän postauksen myötä haluamme toivottaa kaikille oikein leppoisaa sunnuntaita! Huomenna jatketaan kynsijutuilla! :)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kurkistus kevääseen

Kai tässä saa jo hyvillä mielin lakata kevätlakkoja kynsille? Mä päätin että saa. Teki mieli jotain kirkasta (heh), joten päätin lakata toisella China Glazen kevätkokoelman lakoista. Pinking Out The Window ei tehnyt muhun niin suurta vaikutusta kuin sen sisko More To Explore. Jätin siis myöhemmäksi tuon kiinnostavamman version ja valitsin kynsille POTW:n. Lakka on aika lirua, mutta ihan helposti lakattavaa. Itse laitoin kolme kerrosta. Tiesin jo etukäteen näiden kahden lakan olevan hankalia kuvata oikeassa sävyssään ja niinhän ne onkin. Tuo More To Explore on varmasti mahdoton. Kaikki tietää miltä Flip Flop Fantasy näyttää kuvissa, eli ei yhtään siltä miltä pitäisi. :D

Kaikissa muissa kynsissä on pohjalla POTW ja keskisormessa Ginan valkoinen. Nimettömään laitoin Ginan Snown ja keskisormen leimasin Konadin pinkillä lakalla laatasta PB-L001.


Keskisormen leima onnistui hyvin, näkyy siellä kuitenkin ihan pieniä reikiä lähikuvassa, mutta niitä en jaksanut alkaa paikkailemaan kun ei ne muuten mihinkään näy. :)


Nämä olivat kiva piristys kynsiin. Eihän tuo Ginan Snow niin älyttömästi eroa PP:n Stormista, joten annoin tämän Snown siskolleni. Jos tulen katumapäälle joskus, niin voin varmasti käydä tappelemassa lakan takaisin itselleni. :D

Käytetyt lakat:


torstai 19. helmikuuta 2015

Do You Take Lei Away?

Kuten otsikkokin sen jo kertoo, tänään kynsillä on OPIn kevätkokoelmasta lakka Do You Take Lei Away? Lakka levittyy ihan nätisti, itse laitoin kaksi kerrosta, mutta kolmaskaan ei olisi ollut pahitteeksi. Tämä lakka oli tummempi kuin swatchien perusteella olin odottanut, mutta ei mulla siltikään löydy tälle dupea. Saa ehdottomasti jäädä kokoelmaan.

Tein vähän aikaa sitten nudekynnet, joissa käytin mustia leimoja, niin enhän mä nyt tällä kertaa voinut sitten niin tehdä. Nimettömään lakkasin China Glazen I'm Not Lionia kaksi kerrosta ja jätin päällyslakan pois tekstuuripinnan saavuttamiseksi. Siitä sainkin sitten idean leimata kultaisella. China Glazen Passion on mulle se kultainen leimauslakka, joka toimii lähes aina. Leimasin siis sillä etusormeen ja keskisormeen kuviot laatasta BP-L003. Lakkaus jäi jotenkin vähän vajaaksi, siispä laitoin vielä OPIn mattapäällyslakan siihen päälle ja olin tyytyväinen.


Mietin hetken yritänkö matata epäjellonan, mutta jätin sen kuitenkin ennalleen. Leimat nousivat tosi hyvin, ainoastaan hyvin pieniä reikiä on havaittavissa, mutta nekin näkyy vasta makrokuvissa, joten niillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. :D


Olin siis tyytyväinen lakkaukseen sen parin päivän ajan kun nämä olivat mulla, mutta nyt kuvia katsellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että ovatko nämä nyt kuitenkin liian vaisut? :)

Käytetyt lakat:


tiistai 17. helmikuuta 2015

Y001

Kolmas Born Pretty Storesta saatu laatta on Y001. Tämä laatta sisältää tosi kauniita kuvioita, mutta edellisessä postauksessa mainitsemani raivonpuuska ei sitten auttanut näiden kynsien teossa yhtään ja lakkaukset ovat päin honkia. :D



Olin saanut edelliset lakkaukset postettua raivon vallassa, seuraavatkin lakkaukset menivät samalla fiiliksellä. Jostain käsittämättömästä syystä valitsin sellaiset lakat tähän lakkaukseen, jotka tiesin jo etukäteen olevan hankalia. Nimittäin Ginan Cotton, joka vaatii kolme kerrosta ja on vähän hankala. Jos tässä olisi Essien suomisuti, niin luulisin sen peittävän kahdella helpolla kerroksella. Toinen virhe oli valita Konadin ruskea leimauslakka, jolla on tapana levitä. Miksi oi miksi mä tein niin?!? Peukalossa, etusormessa ja keskisormessa on pohjalla Ginan Macciato, joka onneksi oli helppo tapaus ja peitti kahdella kerroksella.

Kuten kuvasta näkyy, leimat vain huononevat pikkurilliin päin. Ihan ala-arvoinen suoritus, mutta uhastakin laitan tänne näkyville nämä. :D Leima on itsessään tosi kaunis ja varmasti käytän tätä jatkossakin, mutta en Konadin ruskealla lakalla!!


Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja se maksaa 3.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)

maanantai 16. helmikuuta 2015

Y010

Toinen Born Pretty Storesta saatu laatta on Y010. Tämä laatta ei ainakaan Konadin vihreällä lakalla toiminut moitteettomasti, mutta en anna lopullista tuomiota ennen kuin olen kokeillut tätä muidenkin kanssa.


Lakkasin kynnet uusilla Ginan lakoilla. Pear pääsi koristamaan peukaloa, etusormea ja keskisormea. Sävy on valtavan kaunis, hyvin keltainen vihreä, mutta lakka ei oikein peitä kolmellakaan kerroksella tarpeeksi, enkä tykännyt lakan koostumuksesta kovinkaan paljon. Keskisormeen laitoin Pearin päälle Green Dottia yhden kerroksen. Tuosta lakasta ei ole moitittavaa. Nimetön ja pikkurilli saivat pohjalle Ginan valkoisen ja siihen päälle leimasin tuosta laatasta vihreällä Konadilla. Leimaan tuli todella paljon reikiä ja ne levisivät, yritin ottaa niitä uusiksikin, mutta ei. En saanut niitä kynnelle ilman reikiä. Aina sama homma tuossa yhdessä kohdassa.


Sitä ei ehkä tuosta ylemmästä kuvasta huomaa, mutta tästä kyllä huomaa. :/


Huomasin vasta kuvia leikatessani oikean kokoiseksi tuon hauskan vihreän muotopuoliglitterin. Kai sen on tarkitus olla neliö, mutta siinä on ylimääräinen väkänen. :D


Nämä kynnet lähti poistoon heti kun olin saanut kuvat otettua. 

Sisko oli lainannut multa mun normaalisti käyttämäni kameranjalan ja mulla oli tilalla erittäin raskas ja epäkäytännöllinen versio. Mulla meni totaalisen hermot kuvaustilanteessa ja onnistuin vielä telomaan nilkkani sillä telineellä. Kyllä se on mahdollista! :D Mulla on 10 vuotta sitten haljennut pohjeluu liukkaalla jäällä kaatuessani ja muistona siitä on nilkassa metallinen lätkä ja neljä ruuvia. Se nilkka on edelleen arka kaikille pienillekin iskuille ja onnistuin tosiaan tuolla kameranjalalla sen telomaan. Olin ihan raivona kun nilkkaan sattui ja kuvat eivät meinanneet onnistua millään. Toisen lakkauksenkin tein samana iltana, mutta nekin menivät päin peetä. Eli huomenna ilmestyvässä postauksessa on toinen lakkaus, jonka toteutus on mennyt penkin alle. :D Nyt jälkeenpäin tämä episodi naurattaa, mutta onneksi olin yksin kotona tuona iltana, enkä päässyt kiukkuani purkamaan mieheen. Koira kyllä pysytteli nätisti piilossa makkarissa koko illan. :D 

Käytetyt lakat:


Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja se maksaa 3.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)


lauantai 14. helmikuuta 2015

Sopii myös ystävänpäivään!

Aluksi haluan toivottaa teille oikein hyvää ystävänpäivää! Toivottavasti teillä on tiedossa mukava päivä ystävien tai rakkaanne kanssa. Mä todennäköisesti vietän omani yksin suurimmaksi osaksi, sillä mies on töissä. :P

Sain Born Pretty Storesta valita jälleen kolme tuotetta testiin ja leimauslaatat ovat olleet mun suosiossa. Tänään mulla on testissä ihan uusia laattoja, näitä Y-sarjalaisia mulla ei ole aikaisemmin ollut yhtään. Nämä laatat tulivat kauniissa pahvikuorissa, mikä on ihan hyvä, sillä näissä oli aika terävät reunat.


Ensimmäisenä testiin valikoitui laatta Y007. Vaikka laatassa on aika terävät reunat, ei se haitannut kuitenkaan scraperin käyttöä.

 
Lakaksi valitsin Picture Polishin Gracen. Grace on vähän hankala, tai se vetää lakkoja mukanaan hieman, mutta kolmella kerroksella sain itseä miellyttävän lopputuloksen. Lakka on kuitenkin helppo levittää tarkasti joten siistimisiä ei jäänyt paljoakaan. Mutta onhan tämäkin lakka ihan mieletön! <3


Leimasin Essencen valkoisella kuviot tuosta laatasta. Laatta ja lakka toimi erittäin hyvin yhteen. Tällä kertaa muistin jopa käyttää stamperini punaista päätä, näin kohdistaminen oli helpompaa kun näki tarkasti missä leima on. Sain jopa kaikki leimat kerralla suoraan. :D


Kahteen keskimmäiseen raitaan tuli pieniä reikiä kaikissa kynsissä, mutta muita en ole edes paikannut. Tosi hyvin toimi tuo Essencen leimauslakka tän kuvion kanssa! :3


Kun sain kynnet valmiiksi niin ensimmäinen ajatus oli, että onpa ne nätit. Yksinkertaiset ja nätit. :3 Näistä tuli tosi pienellä vaivalla tuijottelukynnet. Mitäpä teille tulee näistä mieleen?

Käytetyt lakat:

Picture Polish Grace ja Essence valkoinen

Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja se maksaa 3.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)



torstai 12. helmikuuta 2015

Ihastunut raitoihin

Kaikki mut henkilökohtaisesti tuntevat tietävät, että mä pukeudun lähes aina tummiin vaatteisiin, mutta mulla on yleensä värikkäät sukat. Älkää kysykö miksi. :D Pidän vain raitaisista ja värikkäistä sukista. Raidat viehättävät muutenkin, joten siirsin ne tällä(kin) kertaa myös kynsin. Inspiraation näihin kynsiin löysin pinterestistä tästä kuvasta. En tiedä kuka tämän yhdistelmän on alunperin tehnyt, sillä olen nähnyt tällaisia kynsiä useampiakin. Mutta tästä kyseisesti kuvasta mun idea lähti. 

Mulla oli vihreä Essencen Got My List -setin lakka käyttämättä ja sille yritin keksiä jotain kivaa. Tuo lakkaus miellytti silmää, joten tein samalla tyylillä omat kynnet. Jätin vain sydämet pois, koska ne ei nyt oikein ole mua. :D Peukalossa, etusormessa ja pikkurillissä siis tuota Essencen vihreää. Keskisormessa ja nimettömässä Cirquen Mirror Mirror ja keskisormessa teippailujen kanssa on käytetty Ginan valkoista lakkaa.

Huomatkaa muuten kuvassa miten hyvin etusormesta peilaa mun lamput, kamera, käsi ja keskisormen kynsi. Onneksi en tunkenut päätä lähemmäs kuvaustilanteessa, muuten kuvasta saattaisi löytyä myös mun sieraimet. :D


Keskisormen teippailut onnistui tosi hyvin! Näköjään käyttämällä ihan valkoista koristeluteippiä saan parhaimman näköistä jälkeä aikaiseksi. Mirror Mirroria olisin ehkä voinut laittaa kolmannenkin kerroksen, mutta ei tuo kynsi kyllä normaalietäisyydeltä näkynyt yhtään läpi. :D


Tämäkin lakkaus oli ennalta suunniteltu ja heti se miellyttää silmää enemmän kuin sellaiset, joita ei ole suunniteltu mitenkään. :) Mites muuten teillä, minkälaisia sukkia te pidätte? :D

Käytetyt lakat:


tiistai 10. helmikuuta 2015

Vaikeuksien kautta voittoon!

Halusin jotain tummaa kynsille. Käyttämättömissä majaili Essencen Headphones On! -lakka ja päätin lakata sillä. Tikuttaessani lakkaa luulin, ettei lakka peitä juuri yhtään. Kuitenkin jostain syystä lähdin lakkaamaan kaikki kynnet pelkästään tuolla lakalla. Yllätyksekseni se peitti kahdella paksulla kerroksella. Hyvin tikutettu siis. :D Harmikseni kuitenkin lakka ei tuntunut kuivuvan koskaan edes pikakuivattajan ansiosta. Päädyin pyyhkäisemään lakat pois kynsiltä ja aloitin homman alusta. 

Nyt laitoin kaikkiin pohjalle A Englandin Camelotin. Keskisormiin teippailin muutamat rannut ja laitoin niihin päälle tuota Essenceä. Nimettömät koristelin Mi Nailsista ostetuilla hopeisilla siirtokuvilla ja päälle laitoin vielä kristallistrassin. Eipä tämä lakkaus sitten muuta kaivannutkaan!


Oon joskus varmaankin maininnut, että mun lakkaustyyli on nenä kiinni kynsissä (vaikka mulla on ihan hyvä näkö!). Näin lakkailin tälläkin kertaa, mutta sitten huomasin etusomeen tarttuneen mun hiuksia! :O Pikakuivattaja oli tässä vaiheessa vielä kosteaa ja lopputulos tasoittuikin lähes kokonaan. Samalla oikean käden strassi oli lähtenyt itsekseen valumaan ja se oli kynnen alareunassa jo menossa... Onneksi sain sen kiinni ennen lakkauksen kuivumista ja sain siirrettyä sen paikoilleen. Näköjään tätä postausta kirjoittaessani tuo strassi on häipynyt lopullisesti johonkin, täytyy varmaan laittaa tilalle uusi. No, aina ei voi mennä ihan putkeen! :D Teippaukset kuitenkin onnistui nappiin!


Ihana musta lakkaus! Yksinkertainen, mutta näyttävä. Tällaisilla kynsillä voisi mennä vaikka treffeille, jos sellaisilla pitäisi käydä. :D

Käytetyt lakat:

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Essencen leimauslakat testissä

Ostin Kärkkäiseltä ihan mielenkiinnon vuoksi mustan ja valkoisen Essenen leimauslakan testiin. Näillä oli hintaa 1,89 €/kpl, joten suurta menetystä en kokisi vaikka näillä ei tekisi mitään. :) Vähän ihmettelin kuitenkin tuota mustan lakan matt-merkintää, mutta kuvia katsellessa leimausjälki on tosiaan paljon mattaisempi kuin valkoisella. Mustasta lakasta pitää mainita vielä se, että se ei ole ihan niin pigmenttistä kuin esimerkiksi Konadin musta, mutta musta se on tarpeeksi musta. Heh. Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että tosi paksun kuvion leimaaminen ei onnistunut tuolla mustalla, vaan se jäi hieman hailakaksi verrattuna jankkiintuneeseen Konadin mustaan.
 


Aloitin hankalimmasta päästä, eli sellaisesta laatasta, joka ei toimi kaikkien lakkojen kanssa ollenkaan. Laatta W208, erittäin ohuet kuviot, mutta esimerkiksi Konadeilla olen saanut todella hyvää jälkeä. Näillä lakoilla en ole tyytyväinen leimaustulokseen.


Seuraavaksi kokeilin toista hankalaa laattaa, eli MoYoun Pro Collection 14:sta. Näiden laattojen kanssa on ongelmana leimojen leviäminen, eikä nämä lakat tehneet poikkeusta siihen. Mutta muuten ihan ok jälkeä.


Lopuksi vielä BP-L003, jonka olen testannut moneen otteeseen toimivana laattana. Ja näköjään leimat sitten onnistuu sillä todella hyvin! Olisin tyytyväinen kumpaankin leimaan kynsillä ja kynsille on vielä helpompi leimata kuin näille tikuille. :)


Kyllä mä voin tän testin perusteella sanoa, että näitä lakkoja uskaltaa ostaa leimaamiseen. Kaikkien leimojen kanssa ne eivät toimi, mutta niin ei toimi mikään muukaan lakka. Erinomaisia hintaansa nähden. Löytyykö teiltä näitä ja mitä olette tykänneet?

perjantai 6. helmikuuta 2015

On aika juhlia!

Mulla oli vielä muutama Picture Polishin lakka kokeilematta, mutta en malttanut pitää näppejäni erossa Dance Legendin Party Timestä, jonka ostin jo tovi sitten Mi Nailsilta. Tämä lakka kuuluu Wow Prism! -kokoelmaan, ja se on kyllä nimensä ansainnut. Ihan mielettömän upea lakka! Lakka levittyy ihan nätisti, ensimmäisellä kerroksella saattaa tuntua että se kaljuuntuu, mutta toinen kerros paikkaa kaikki nätisti. Ah! Onneksi mä ehdin saada edes yhden näistä lakoista. :3


Tätä lakkaa laitoinkin muihin kynsiin paitsi nimettömiin, joihin lakkasin OPIn hiekkalakan Emotions. Keskisormeen nappasin leimat laatasta BP-L008. 


Yritin ensin leimata Essencen mustalla (seuraava postaus on muuten noista Essencen leimauslakoista), mutta se ei onnistunut tällaisessa kuviossa, joten valitsin vanhan jankkiintunen Konadin. Homma toimi kuin junan vessa, eikä paikattavaa edes jäänyt. Ainoa vaan että leimat ei ihan osuneet keskelle, mutta ei se menoa haitannut pätkääkään. 


Nämä lakkaukset sopisivat varmaan paremmin kesään, mutta kyllähän tuo aurinkokin jo silloin tällöin näyttäytyy. Tykkäsin kynsistä ihan älyttömästi, musta ja pinkki toimii aina! :) Ja nyt olen sitten lopullisesti ihastunut DaLen lakkoihin. Ostaisin näitä heti lisää jos vain rahapussista löytyisi muutakin kuin hirveä kasa kuitteja! :D

Käytetyt lakat: