Bongasin tämän haasteen Katarooman blogista, musta tämä oli aika hauska, joten mäkin kokeilin tehdä tämän.
Kappale syntymävuodeltasi
Valittavat eivät nyt olleet kovin kaksisia, ellei satu tykkäämään Paula Koivuniemestä tai Frederikistä. Tämä kuitenkin löytyi samalta vuodelta.
Rainbow - I Surrender
Laulu, jota äitini lapsuudessani minulle lauloi
Meillä äiti ei kyllä laulanut, mutta isä sitäkin enemmän. Siihen aikaan laulettiin paljon ns. protestilauluja. Tätä ei siis varsinaisesti laulettu meille, sillä eihän tämä lasten laulu ole, mutta muistan kuitenkin tämän lapsuudesta hyvin.
Irwin Goodman - Rentun ruusu
Irwin Goodman - Rentun ruusu
Musiikkia, jonka muistan lapsuudestani
Isällä oli lattiaharja, jota hän "soitteli" aina tämän tahtiin. Rautalankamusiikki soi aina isolla, jos sitä sattui radiosta kuulumaan. Ja taitaa kyllä soida vieläkin. :D
Shadows - Apache
Shadows - Apache
Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta
Jos en nyt ihan väärin muista Hitti Buumi 2 taisi olla ensimmäinen mun oma CD. Kyllä, jotkut ihmiset ovat joskus kuunnelleet tällaista musiikkia. Meillä kaikilla on omat synkät salaisuutemme! :D
Tämä sama CD pätee seuraavaankin kohtaan. Kaksi biisiä piti valita, joten tässä ensimmäinen.
Bet Shop Boys - Go West
Tämä sama CD pätee seuraavaankin kohtaan. Kaksi biisiä piti valita, joten tässä ensimmäinen.
Bet Shop Boys - Go West
Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta
Tämä taisi ainakin jäädä mieleen tuosta CD:ltä, aika kamalaa!
Minnesota - What's Up
Minnesota - What's Up
Musiikkia teini-iän tuskasta:
Silloin piti kuunnella aina hitaita biisejä ja Scorpions on ainakin ollut yksi soitetuimpia.
Scorpions - Wind of Change
Scorpions - Wind of Change
Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa:
Olen joskus aikasemminkin sanonut, että arvostan älyttömästi sellaisia ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen jutun, missä ovat hyviä. Adele on mielestäni (ja varmasti monen muunkin mielestä!) artisti, joka on äärettömän lahjakas ihminen. Tämä taisi olla hitti viiden vuoden takaa.
Adele - Set Fire To The Rain
Olen joskus aikasemminkin sanonut, että arvostan älyttömästi sellaisia ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen jutun, missä ovat hyviä. Adele on mielestäni (ja varmasti monen muunkin mielestä!) artisti, joka on äärettömän lahjakas ihminen. Tämä taisi olla hitti viiden vuoden takaa.
Adele - Set Fire To The Rain
Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani:
Tämä on aika tyhmää, mutta joskus silloin aikoinaan teininä kun seurusteltiin (edelleen siis ollaan yhdessä), tämä biisi oli se meidän biisi. Ällöä, I Know! :'D
Elokuvasta Leijonakuningas - Elton John - Can You Feel The Love Tonight
Elokuvasta Leijonakuningas - Elton John - Can You Feel The Love Tonight
Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu:
En mä osaa kuvata mun elämää tällä hetkellä, se vain on. :D Tähän kohtaan en yksinkertaisesti keksinyt mitään kuvaavaa biisiä, joten valitsin vain jotain.
En tiedä onko tästä biisistä koskaan tullut selvyyttä mitä tässä oikeasti on takana, mutta tykkään tämän biisin lyriikoista ja tämä Disturbedin versio on musta hyvä.
Elämässäni tärkeintä asiaa tai henkilöä kuvaava laulu:
En voi mitenkään määritellä tärkeintä asiaa tai henkilöä, niitä on niin paljon, joten laitetaanpas tämä video tähän. Tätä videota katsottiin silloin kun varmistui, että me otetaan Rymy. Etsittiin videoita siitä minkä kokoinen Rymy on silloin kun se meille tulee. Tässä taustalla soiva biisi on Alan Walkerin Faded, se on soinut paljon radiossakin ja aina siitä tulee sitten Rymy mieleen. :)
Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille:
Mä olen tunnetusti pessimisti. Mutta olen pessimisti positiivisella asenteella, jos näin voidaan sanoa. :)
Tässäpä teille siis tämä kerran aikaisemminkin jakamani video, ollaan kaikki yhdessä niin hiton HAPPYJA. :P
Haastetta en virallisesti saanut omaan blogiin, mutta Katarooma haastoi mukaan kaikki, joten tässäpä biisiä sinne suuntaan. Hän kertoi pitävänsä Nightwishistä, Wishmaster tuli mulla ensimmäisenä mieleen ja siitä tämä hauska video. :D
Nightwish - Wishmaster
Nightwish - Wishmaster
Ottakaapas tekin haaste vastaan! :)
Haha tolle vikalle videolle.. :DD
VastaaPoistaToivottavasti ei pilannut mitään mielikuvaa biisistä! :D :D
Poista