Pyöriskelin Kärkkäisellä Essencen hyllyllä joskus tuossa heinäkuussa ja silmät osui tähän likaiseen lakkaan, joka kantaa nimeä All Eyes On Me. Arvelin, ettei mulla löydy dupea tälle lakalle, joten päätin kotiuttaa sen.
Mistä tulikin mieleen, että en ole tarkistanut löytyykö dupea tälle, mutta kyllä tämä lakka kuitenkin kannattaa omistaa, sillä se peittää oikeastaan yhdellä kerroksella. Lakkasin varmuuden vuoksi kaksi. Lakka ei tasoitu kovin hyvin itsekseen, jos lakkaa on vähän. Tämä on kuitenkin tosi helppo tapaus ja saa jäädä kokoelmaani, oli mulla dupea tai ei.
Aioin aluksi tehdä tähän pastellisen siniset leimat, mutta vaihdoinkin lakan vaaleanpunaiseen. Colour Aliken Sweetheart on todella toimiva leimauslakka, kuten muutkin merkin lakat ovat olleet. Leimat tein laatasta Überchic 8-01.
Tuo Essencen lakka kuivuu mataksi, joten päätin matata myös lopputuloksen OPIn Matte Top Coatilla. Se oli mun mielestä oikea ratkaisu, näistä tuli tosi kivat!
Tuo pohjalakkahan ei ole yksinään mitenkään kaunis lakka, mutta mä tykkään tällaisista "rumista" lakoista, joita on sitten kiva yhdistää johonkin toiseen, jolloin se pohjalakkakin näyttää kivalta.
Oikein onnistunut lakkaus mun silmään.
Käytetyt tuotteet:
- Essie First Base
- Essence All Eyes On Me (x2)
- Leimauslakka Colour Alike Sweetheart
- Leimauslaatta Überchic 8-01
- Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
- Lakkauksen päällä OPI Matte Top Coat
Mäkin tilasin ton lakan Prettyltä, koska se näytti niin erikoiselta. Ihana ilmestys ja nää pinkit leimat sopii ihan tajuttoman hyvin sävyyn. Mä en kestä, ettei sulla ole yhtään ilmakuplaa leimoissa :D.
VastaaPoistaJoo, se on kyllä ihana ja ihanan erikoinen. :) Tuo leima ja tuo leimalakka nyt vain sopi niin täydellisesti toisilleen, ettei siinä kyllä mitään kuplia ilmennyt. :D
PoistaOikein kiva lakkaus! Tuo vaalenpunainen sopii hyvin tuon "likaisen" kanssa. :)
VastaaPoistaAi vitsi, mä just eilen hypistelin tuota samaista lakkaa Tokmannilla, ja mietin että ostaisinko vai enkö. En ostanut, mutta ehkä on kuitenkin pakko käydä vilkaisemassa uudelleen. :D
~Ilona
Kiitos! :) No ehdottomasti kannattaa vilkaista uudelleen, nyt ainakin tietää sille sopivan parin! :D
PoistaOn kyllä kaunis yhdistelmä!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOi että miten kiva lakkaus! :)
VastaaPoistaKiitti! :)
PoistaRumat lakat on kyllä kivoja koska niitä on kiva kaunistaa, mun silmään myös hienot! Mattaus oli hyvä idea :)
VastaaPoistaKiitos! Mattaus oli kyllä piste iin päälle. :D
PoistaWau! On kyllä upeat!
VastaaPoistaOoooooh miten sievät <3
VastaaPoistaTulipahan muuten kauniit kynnet ja voi vitsi nuo kuvat ovat hienot. Kivaa viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos! :) Ja oikein mukavaa viikkoa myös sulle!
Poista^_^
Tosi kauniit ja toi leimauslaatta on ihana!
VastaaPoistaKiitos! Tuossa on kyllä paljon ihania kuvioita! :)
PoistaNo on kyllä nätti väriyhdistelmä! Nää on niin ihanat tällaiset hempeän maanläheiset kynnet, viihtyisin varmasti itsekin tällaisilla (mun ongelma on vaan se, etten koskaan osaa lopettaa liian aikaisin vaan koristelut menee aina joko ihan överiksi tai värit tosi voimakkaiksi :D) :)
VastaaPoistaKiitos! :) Mulla taas ei riitä mielikuvitus mihinkään monimutkaisempaan! :D :D
PoistaOn kylla kiva kombo! :)
VastaaPoistaNämä kyllä sopi tosi hyvin yhteen, pitää kokeilla joskus toistekin. :D
PoistaOnpas kivat! :) Todella nätti väriyhdistelmä ja leima.
VastaaPoistaAivan mielettömän upea lakkaus ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon! ♥
PoistaOi miten ihanat värit <3
VastaaPoistaNuo sopi kyllä tosi hyvin yhteen! :)
PoistaNämä ovat aivan mielettömän hienot! Ihanat sävyt! Ei olisi tullut mieleen yhdistää noita itse, mutta näyttävät upeilta! =)
VastaaPoistaKiitos! :) Joskus sitä onnistuu löytämään tosi hyvin sopivan väriparin, vaikka aluksi sitä ei kuvitellut niiden sopivan yhtään yhteen. :D
Poista