maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lakkaähky

Heh, mä ehdin taas julkaisemaan tän ihan liian aikaisin viime perjantaina. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, sillä join yhden siiderin perjantaina ja olen viimeksi maistanut alkoholia joskus viime syksynä. :P Tässä se postaus nyt kuitenkin tulee oikeaan aikaan... 

En tiedä johtuuko tämä fiilis omasta tavastani laittaa tavaraa säännöllisin väliajoin eteenpäin vai ihan muusta. Meillä on suhteellisen reilun kokoinen talo (n. 100 m2) kahdelle ihmiselle, mutta kunnon säilytystilaa on vain  kahdessa pienessä vaatehuoneessa. Olenkin ottanut tavaksi laittaa liian kauan käyttämättömänä olevaa tavaraa eteenpäin vähän väliä. 

Ehkä tämä ahdistus aiheutuu osaksi koiran takia, meillä ei ole siistiä vaikka kuinka siivoaisin. Tuon fiiliksen tekee jo pelkästään se, että lattialla on koiran leluja ja nukkumapaikkoja, eikä mattoa lattialla keittiössä. Mun lakkailuhuone näyttää tällä hetkellä siltä, että keskellä lattiaa on kaksi isoa mattoa rullalla, näiden lisäksi siitä löytyy iso kassillinen jääkiekkovarusteita (tiedätte ne hervottoman kokoiset jäkiskassit??) ja näiden lisäksi kaksi kameranjalustaa kameroineen. 

Nuo pienet seikat aiheuttaa mussa sen fiiliksen, että pitäisi koko ajan siivota kun tavarat eivät ole oikeissa paikoissaan. En tykkää epäsiisteydestä, enkä siitä että tavarat ovat epäharmoonisesti omaan silmään. Silloin kotona ei näytä kodikkaalta. 


Nyt olenkin miettinyt tuota lakkamäärääni. EHKÄ mä en tarvitse kaikkia lähesdupeja cremelakkoja, jos säilyttäisin vain ne toimivimmat yksilöt? EHKÄ mä en tarvitse kaikkia niitä glitterilakkoja, kun en mä niitä nyt niin usein edes käytä. EHKÄ mun ei tarvitse säilyttää kaikkia sävyjä, jos mä en niistä niin hirvittävästi pidä, mutta jos joku muu tarvitsee lakkauksen juhliin juuri niistä lakoista. 

Kävin eräänä sunnuntaina läpi lakkakokoelmaani. Ihan kylmän rauhallisesti katsoin tikkujen perusteella lähes dupet lakat ja valitsin toisen niistä eteenpäin laitettavaksi. Tähän joukkoon vielä laitoin glitterlakkoja, joita tiedän karttavani, vaikka niissä ei mitään vikaa olisikaan. Arvatkaa paljonko sain tämän 20 minuutin pikaerottelun saldoksi? 56.


Aika paljon noin pikaisen karsimisen aikaansaannoksena. Jos käyttäisin tähän vielä enemmän aikaa, olisiko summa tuplaantunut? En uskalla ottaa tuota ihan heti uudelleen, tuossakin on aika hyvä saldo. :D Tietty mä olen ehtinyt ostaa jo läjän lakkoja lisää, mutta ei nyt mietitä sitä. :P


Mutta mihin mä sitten laittaisin lakkojani eteenpäin? Hyvähän se olisi, jos saisin myytyä niitä eteenpäin, mutta meneekö lakkoja nykyään enää kaupaksi? Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi vain antaa ne eteenpäin niitä tarvitseville? Musta olisi toisaalta hienoa antaa niitä eteenpäin johonkin kohteeseen, jossa niitä osattaisiin arvostaa. 

Olin ehtinyt kirjoittaa tämän postauksen valmiiksi, kunnes luin Facebookin kynsikoristelut-ryhmästä samasta aiheesta. Kyselinkin siellä sitten Pohjois-Pohjanmaan mahdollisia lahjoituskohteita ja Oulussa ainakin ilmeisesti on yksi. Meiltä Ouluun on kuitenkin matkaa 130 kilometriä, eikä siellä tule arkipäivisin enää käytyä. Nyt mulla onkin työn alla etsinnässä mahdollisia lahjoituskohteita vähän lähempää, mutta jos en löydä, yritän kiikutella näitä sitten vähän kauemmaskin. Vinkatkaa toki, jos tiedätte hyviä kohteita Oulun alapuolella! :D

14 kommenttia:

  1. Joo näinkin sun postauksen otsikon kummittelemassa eri blogeissa ja koitin muutamankin krransitä klikata, aihe kun on niin ajankohtainen. Mäkin poden joskus lakkaähkyä, mikä lienee omistetun lakkamäärän puolesta suht normaalia. Sain tässä vapaana viikonloppua rankattua niistä yli 100 (!!) eteenpäin joutavaa. Kaikki ei varmasti tule kirppiksellä menemään kaupaksi, mutta ehkä jotkin merkkilakat edes. Lopuille pitäs keksiä vielä kohde.. Luin itsekin facesta yhdestä hyväntekeväisyyskohteesta, mutta sinne ehti mennä ennen mun lakkakarsintaa jo niin monelta ystävälliseltä että tuntuu turhalta enää tarjota omiaan vielä lisäksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan kaikilla yli 100 lakkaa ommistavalla joskus iskee. :D

      Mulla noista suurin osa on kuitenkin edullisia lakkoja, en taida jaksaa yrittää nähdä vaivaa myydä näitä eteenpäin, saa nähdä! :)

      Poista
  2. Mä olen järjestään antanut pois lakat, joita en enää itse käytä syystä tai toisesta. Joko kavereille tai sitten isompia satseja johonkin hyväntekeväisyyteen. Toki mulla olisi karsimisen varaa kokoelmassa ihan kokonaisuudessaan ja sieltä voisi irrota jo myytäväksikin asti, mutta en vaan ole saanut sitä tehtyä. Lakkojen myyminen ei ole kovin kannattavaa etenkään halpismerkkien kohdalla, sillä miksi ostaa joku Essencen lakka ja maksaa siitä vähintään 5,50 postikulut kun se voi itse ostaa parilla eurolla uutena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi tehdä tätä kyllä useammin, tai laittaa heti sivuun joku lakka, jos tiedän etten sitä enää välttämättä käytä.

      Tuo on ihan totta, ei niitä halpiksia edes kannata myydä! :)

      Poista
  3. En sieltä Oulun päästä osaa oikein mitään sanoa kun itse täällä Turussa asustan mutta tuli mieleen että kyllä varmaan jotkut suuremmat paikat kuten jotkut hoitokodit/nuortentalot/lastenkodit yms. olis valmiit maksamaan ärräpaketin hinnan jos lahjoittaisit lakkoja? :3 Mä kans lahjotin kaaaauheen kasan vanhoja lakkoja nuorille tytöille sellasen heppaleirin kautta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ärräpaketin hintakaan kirpaise, mutta se pakkaaminen ja lähettämisen vaiva! Enkä mä oikein tiedä mistä alkaa etsimään noita koteja kun netissä on aika vähän tietoa lopulta noista kaikista. Tai sitten vaan on huonot hakusanat! :D

      Poista
  4. Mä lahjoitin satsin lakkoja ja koristeita paikalliselle sossulle, joka lakkaili kynsiä tyttöjen kanssa jotka ovat lastensuojelun piirissä. :)
    Laitoin ilmoituksen paikalliselle Facekirpparille ja sitä kautta löytyi uusi omistaja. :)

    http://jviideskerros.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotahan voisi tosiaan kokeilla että laittaa paikalliselle kirpalle ilmoituksen, jos joku joka tietää jotain niin vinkkaisi asiasta eteenpäin! :)

      Poista
  5. Blogiin kirpparisivu? :) Nyt on ärräpaketti postitusmahdollisuus mikä on vähän halvempi kuin postin, tosin sekin nousi 5,50e mutta siihen pienempäänkin mahtuu älytön määrä lakkoja. Itse olisin ainakin kiinnostunut että mitä sulla ois myynnissä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se kyllä mahdollisuus, mutta nuo lakat on pääsääntöisesti Essenceä, Gina Tricotia, flormaria ja Shimmer Polishia. Pari OPIa, Misaa ja China Glazea seassa. En mä oikein usko että noista mitään kaupaksi menee. :D
      Laita toki spostia jos haluat listaa noista?

      Poista
  6. Lakkaähkyä havaittavissa täälläkin, vaikka ei mun kokoelma mitenkään hirveän jäätävä ole. Säilytän lakkojani ja koristeitani yhdessä helmerissä joka alkaa jo pikkuhiljaa olla ihan täpötäyteen ahdettu. Mulla on paha tapa jäädä jumittamaan tiettyihin lakkayksilöihin ja iso osa lakoista makaa laatikossa käyttämättä. Päätinkin aloittaa lakat käyttöön -haasteen, jossa mulla tavoitteena on käydä mun kaikki lakat läpi vuodessa kynsille lakatan ja laittaa eteenpäin tai pois ne yksilöt joilla en syystä tai toisesta saa lakkausta aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin mieli tekee laittaa koko ajan niitä ihanimpia lakkoja kynsille, vaikka kuinka ajattelisi kierrättävänsä kaikkia. Samantyylinen haaste on mullakin suunnitteilla! :D

      Poista
  7. Joo, tuttu tunne täälläkin! Toisaalta mä olen myös sellainen, etten raaski millään myydä omia lakkoja. Aina tulee jotenkin haikea olo jos myy niitä, kun sitten "pelkää" että kuitenkin myöhemmin sitä kaipaa ja joutuu maksamaan paljon enemmän siitä taas sitten. Tätä tunnetta ei kuitenkaan tule, jos annan lakkoja eteenpäin ja näen kun joku siitä ilahtuu. Siksi pääasiassa enemmän antelenkin noita ystäville ja läheisille. Kohta tosin pitää miettiä jos kasaisin isomman määrän lakkoja Espoon Tyttöjen Talolle, kun alkaa tuttujenkin lakkahyllyt jo notkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut vähän samaa ongelmaa, ei halua luopua lakoista. Mut nyt tuli raja vastaan ja alkoi ahdistamaan.
      Mäkin olen jo antanut tosi paljon lakkoja lähipiirille, mutta kun sieltä ei löydy ketään niin aktiivista lakkaajaa, niin lakat tahtovat jäädä sitten käyttämättä. Ei sekään hyvä ole. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)