sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Termoa kehiin

Kuten joululahjapostauksessa mainitsin, sain MiNailsilta testiin Dance Legendin termolakan 170. Lakka näyttää tällä hetkellä olevan loppu varastosta, mutta onhan täällä muitakin värivaihtoehtoja tarjolla. :)

Mulla ei ole ennen tätä ollut kokemusta DaLen lakoista, joten innolla tartuin pulloon. Lakkapulloon. Lakka näyttää pullossa lähes mustalta, mutta on kuitenkin punaiseen/violettiin vivahtava.



Mulla on yksi termolakka ennestään, joka on Essencen My Sweet Escape. Kirjoitin tuon lakan postauksessa siitä, että mun piti odottaa seuraavaan päivään, ennen kuin sain edes värinvaihdosta aikaiseksi. Olin varautunut tämän kanssa myös pitkään kuivumisaikaan. Mutta tämähän vaihtaa väriä todella nopeasti lämpötilan muuttuessa! Ihan eri maata kuin tuo Essence. :D

Lakkasin kaksi helppoa kerrosta kynsille, lähes yksikin olisi riittänyt. Tämän lakan kanssa pitää kuitenkin varoa sotkemasta kynsinauhoja, sillä niiden puhdistaminen ei ole kivaa. :)

Tältä se näytti heti lakattuani kynnet. Aika perus tummalta. Sitten mä hoksasin, että mähän olen oikein tunnettu siitä, että mulla on näpit aina jäässä. Siispä aloitin käsien lämmittämisen normaalilämpöiseksi. :D


Hetken päästä tulosta olikin jo näkyvissä, voi miten jännää! Nämä pysyivät aika kauan tämän näköisinä, tarkalleen niin kauan kun mun kädet oli lämpimät/normaalilämpöiset. 


Näin pystyy hyvin hahmottamaan myös sen, miten lyhyt kynsipeti mulla on. :D Tässä alemmassa kuvassa olen lämmittänyt sormea hanan alla, siksi tuota tummaa on vähemmän näkyvissä. Kaikkea pitää testata! :)


Pitihän mun koristellakin nämä. Vähän oli vaikeuksia keksiä koristelut, jotka sopivat sekä punaiseen, että tuohon tummaankin ja päädyin valkoisiin siirtokuviin arkista S044. Siirtikset ovat taattua BlueSean laatua, näiden kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Tässä ensin jääkalikkakädet:


Ja tässä sitten lämmitetyt kädet:



Mä yleensä palelen kesät talvet ja lämpenen vasta kun pääsen saunaan. Kävin saunassa nämä lakat kynsillä ja loppuillan ne olivatkin juuri noin, että kärki oli tumma ja muut punaisena. :D

Musta tämä lakka on tosi hieno, tämän kanssa tekee mieli leikkiä koko ajan, toisin kuin sen Essencen. Tämä toimi niin paljon paremmin ja nopeammin. Jos muutkin tämän merkin lakat ovat yhtä laadukkaita, mun kokoelmiin tulee päätymään näitä lisää. :)

23 kommenttia:

  1. Ensimmäinen Dance Legendin lakka jonka voisin muuten ostaa! Mulla on pari duochromea mutta en ole toista saanut vielä kokeiltua. Tämä kyllä on kivan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! :D Mulla ei vielä muita lakkoja tältä merkiltä ole, mutta ehdottomasi aion hommata lisää! :)

      Poista
  2. Oioioi.. Thermolakka on kyllä sellainen leikkikalu jonka jokaisen kynsihöperön täytyy ostaa. Joten tieni käy mahdollisimman pian Mi Nailsille (verkkokauppaan) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Tämä on mulla vieläkin kynsillä ja ensimmäisenä aamusta piti tarkistaa mitä väriä kynsillä nyt on. :D Eilinen ilta värjättiin mun hiuksia ja mä leikin näillä kynsillä koko ajan! :D
      Joo, se verkkokauppa on kyllä meille ainoa vaihtoehto kun asutaan näin kaukana, mutta olisihan se kiva joskus päästä käymään myös paikan päälläkin! :D

      Poista
  3. I love it! Regards, Natasha

    VastaaPoista
  4. Mulla löytyy kyllä DaLE:n lakkoja muutama muttei yhtään näitä termostattilakkoja, jostain syytä olen vierastanut niitä. Ehkä pitää yksi hommata testiksi, tämä ainakin näyttää tosi kivalta! Tulkaa porukalla käymään täällä Mi Nails-kaupungissa, ois kiva tavata kynsimimmejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä voin suositella näitä termostaattilakkoja, näissä tuo väriero on niin selkeä ja se vaihtuu tosi nopeasti. En ollut kyllä yhtään näin innoissani Essencen lakasta. :) Joo, meidän pohjoisen asukkien pitää vuokrata linja-auto ja tullaan sitten oikein porukalla etelän ihmeitä katsomaan! :D

      Poista
  5. Vau, tykkään tällaisista thermoista joissa on tosi selkeä väriero. Tämä on kivan näköinen kummin vaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään kyllä tosi paljon enemmän tästä kuin siitä Essencen lakasta, siinä ei ollut läheskään näin selkeä se ero. :)

      Poista
  6. Täällä toinen kylmänäppinen :D
    Kammottaa jo ajatuskin, kun huomenna on töitä ja pitää kävellä sinne ja takaisin. Onnesi 1. päivä on vapaa, niin kerkeää sulatella itsensä välissä.

    Voisi kyllä veri kiertää hieman nopeammin sormissa, mutta en ole suvun ainoa kylmänäppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kohtalotoveri! :D

      Mä olen aina kokonaan jäässä, kesät talvet. Paitsi siitä olen erilainen, että aamuisin kun herään niin mulla on tosi kuuma. Päivää myöten se lämpö sitten haihtuu ja taas olen ihan jäässä. :D

      Poista
  7. Ihanasti sait kuvattua tuon värivaihtelun, nätti lakka :) Ja että sulla on kyllä siistit kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuo ei ollut ollenkaan vaikeaa kuvata tuo värinvaihtelu, se kun oikeasti on normaalilämpöisellä iholla noin voimakas. Piti vain laittaa tuo kylmänäppikuvakin mukaan. :D

      Poista
  8. Oi tätä ihailin jo instassakin, siis ihan älyttömän upea lakka kun tässä on niin voimakas tuo efekti! D: tahtoo! Koristelutkin näissä kynsissä on juuri täydelliset, taattua Belegwen-laatua siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä DaLen lakoissa näyttää kaikissa olevan tosi voimakas väriero. Mulla on edelleen nämä kynsillä kun en malta vaihtaa! :D Ei näitä kyllä periaatteesa tarvitsisikaan, näissä kun ei näy edes kärkikulumaa, vaikka monta päivää ovat jo olleet. :D

      Kiitos! :3

      Poista
  9. Oi kun kaunis lakka!
    Toi näyttää hauskalta kun tipit on eri väriä.
    Pitääpä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän kanssa on tosi kiva leikkiä! Se vaihtaa niin hyvin tuota väriä että! <3

      Poista
  10. Oooh, onpa selkeä vaihtelu. :O Yleensä noi on juurikin pettymyksiä hailakan tuloksensa kanssa.. Pakko ehkä käydä tilaamassa joku noista testiin. :) Ihanat kynnet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä ihan tosissaan itsekin! Näillä kaikilla DaLen termolakoilla kuulemma on voimakas värin vaihtelu, joten kannattaa kyllä testata. :) Kiitos! :)

      Poista
    2. Tilasin mustan glitterlakan, joka muuttuu kirkkaaksi (thermo 180 muistaakseni). Ja tänään luin BunnyTailNailsin blogista sen toimivuudesta. Nyt ei malttais millään odottaa sitä paria päivää, että posti saa sen ihanaisen kannettua mulle. :)
      Uskomatonta, että nää toimii geelienkin päällä hyvin. Mulla on muutama muiden merkkien termostaatti, mutta vaihtelu on todella vähäistä niillä ja vain veden alla. :)
      Ehkä tässä kannattaa siis panostaa vähän enemmän rahallisesti, Essencen versiot on ihan kuraa..

      Poista
    3. Mua kiehtoo myös se sama lakka kun näin sen Mallen blogissa! Mulla ainakin tuo yksi essencen termo toimii ihan eri tavalla kuin tämä DaLe. Sen kanssa on niin kiva leikkiä, eikä todellakaan rajoittunut veden alle se vaihtelu! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)