maanantai 7. syyskuuta 2015

Pitkäaikainen himotus vihdoin kynsillä

Rakastuin tämän vuoden alussa Dance Legendin Wow Prism -kokoelman lakkaan Holy Diver. Mä olin jotenkin skipannut nämä lakat, sillä mulla oli menossa Picture Polish -buumi. :D Sitten näin Sissin upeat kynnet, joissa oltiin käytetty Holy Diveriä ja Gothic Veiliä. Holy Diver meni heti ostoslistalle, mutta vasta yli puoli vuotta myöhemmin onnistuin ostamaan sen itselleni. 

Nyt sain sen ensimmäistä kertaa kynsille. Mua varoiteltiin, että lakka saattaa värjätä kynnet, mutta mulla oli lakat muutaman päivän, eikä värjäytymistä tapahtunut. En tiedä oliko Essien aluslakasta apua, mutta en kyllä sitäkään laittanut kuin yhden kerroksen kynsien suojaksi. 

Halusin käyttää samoja lakkoja kuin Sissi, mutta en kuitenkaan halunnut tehdä täysiä kopioita. :D Laitoinkin peukaloon ja nimettömään Gothic Veiliä kolme kerrosta ja muihin Holy Diveriä kolme kerrosta. Kaikki kynnet leimasin MoYoun Origamilaatasta 04. 


Tähän on nyt pakko mainita kun olen näitä uusia MoYoun laattoja käyttänyt, niin näissä on tapahtunut selvä muutos niihin laattoihin, jotka ostin tosi kauan sitten. Näissä ei nimittäin leimat leviä. Kuvioiden syvyys on siis muuttunut niistä ajoista kun ensimmäiset laattani kyseiseltä merkiltä ostin. Hyvä vain, sillä nyt mä uskallan ostaa näitä lisää kun tiedän tulevani näiden kanssa toimeen. :D

Leimasin kuvion myös Gothic Veilin päälle, mutta eihän se nyt kovin hyvin sieltä erotu! :D


Lakasta on tosi vaikea saada kuvaa, josta näkisi hyvin tuon upeuden, mutta jospa tästä nyt saisi jotain kuvaa.


Tykkäsin ihan älyttömästi lakkauksesta ja tuosta lakasta! Ei kaduta yhtään kallis ostohinta (postareineen) tuolle ja Steel Pantherille. :D 

Käytetyt lakat:


23 kommenttia:

  1. Wau! Nää on ihan mielettömät <3

    VastaaPoista
  2. Superkauniit! Paha himotus kyllä tolle leimauslaatalle nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Nuo origamikuviot on kyllä tosi ihania, oon käyttänyt niitä jo tosi paljon!

      Poista
  3. Voi kiesus miten upeat kynnet! ♥_♥ Ja tuo lakka on niiin kaunis, itsellekin sen tahtoisin mutta taitaa jäädä haaveeksi kun syödäkin pitäisi :D Eivaan, tässä on niin paljon kaikkia lakkajuttuja mitä aina haluaisi, että pitää olla realistinen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Mullakin meni melkein vuosi että sain tämän hankittua itselleni... :D Mäkin halusin vähän aikaa sitten Glam Polisheja, mutta lompakko oli eri mieltä. Siellä ne edelleen himottaa, mutta taitaa jäädä ostamatta. :)

      Poista
  4. Ei perhana, että tää Pyhä Sukeltaja on upea! Mä jo kuvitteli, etten tarvitse yhtään enempää Woweja, mutta mutta. Olen itsekin muuten sitä mieltä, että MYL on parantanut laattojen laatua paljon. Itse en uskaltanut ennen ostaa tällaisia ohuita kuvioita (tai tekstiä) sisältäviä laattoja, koska kuviot eivät nousseet mihinkään. Mietin tätä origami-laattaakin pitkään mutta takaraivosta taisi nousta joku vanha kokemus enkä uskaltanut tilata ohuiden kuvioiden takia. Ehkäpä mä kuitenkin yhden tällaisen tilaan steam punkin kaveriksi :). Upeat kynnet, kuten aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on musta kaikista upein noista! <3 Mä joudun odottamaan steam punk -laattojen tilausta vielä pidemmän aikaa, mutta voin sitten ihailla sun tuotoksia niillä. :) Kiitos! :)

      Poista
  5. Sillon ekan ennakkotilauksen aikaan arvoin Holy Diverin ja Night Rangerin välillä, ja että mua nyt kaduttaa kun en tätä ottanu! Onhan NR myös mielettömän kaunis, mut kyllä Holy Diverinki tahtoisin <3 Ehkä vielä joskus.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämäkin on ehdottomasti omistamisen arvoinen, en aio omastani luopua varmasti ikinä! :D

      Poista
  6. Tosi tosi upeat kynnet! Nuo lakat on kyllä rakkautta pullossa <3

    VastaaPoista
  7. Voi hyvän tähden sentään miten hienot kynnet, kyllä nää Wowit on vaan upeita ja leimauskuviosta tykkään kuin hullu puurosta :)!

    VastaaPoista
  8. Tähän vois laittaa koko kommentin täyteen vaan sydämiä :D
    Turha varmaan sanoa, mutta onhan nämä vaan upeita lakkoja ♡_♡
    Ja aivan mielettömät nää lakkaukset, tykkään hirmuisesti kans tuosta leimauslaatasta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos! :3 Nuo lakat vie kyllä sydämen, sille ei vain voi mitään! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)