tiistai 30. syyskuuta 2014

Aasta se lähtee

Mä päätin nyt kokeilla tätä. Papu ehdotti mulle kynsimasikseen aakkoshaastetta. Se tuntui oikeastaan aika sopivalta, sillä siinä ei tarvitse tehdä kynsiä minkään aikarajan puitteissa. Sopii tällä hetkellä oikein hyvin.  Ajattelin tehdä tätä haastetta eteenpäin aina kun mulla ei ole ideaa lakkaukselle.

Siispä lähdetään a-kirjaimesta liikkeelle. Vaihtoehtoja oli aika montakin, monta romantiikkasarjan lakkaa, joista en pidä kynsillä kuin leimojen muodossa. katselin lakkoja ja mietin sopiiko pari aalla alkavaa lakkaa yhteen. Löytyihän sieltä pari. Gina Tricot Azalea Pink ja Lumenen Angry Birds 55 -lakka

Käytin tähän maniin teippejä, vaikka musta tuntuu, että niitä näkee jo vähän liikaa joka puolella. En tiedä olenko ainoa, mutta kynsivinyylilakkaukset eivät enää hirvittävästi innosta.

Muissa kynsissä siis tuo Azalea Pink, mutta nimettömässä pohjalla Ginan valkoinen ja päällä Golden Rosen 70. Keskisormen raidat on tehty tuolla ääpöötsilakalla.


Laitoin ensimmäisen teipin aavistuksen vinoon, siksi kaikki muutkin ovat. Mutta ei anneta sen häiritä. :D 

Tuo nimetön ei paljon erotu tuolta, mutta kyllä siinäkin se tekstuuri on!


Pitkästä aikaa lähdin innolla lakkaamaan. Ehkä se oli tuo valinnanvaikeus, joka on rajoittanut. Nyt kun jokaisen kirjaimen kohdalla on vähän vaihtoehtoja niin on huomattavasti helpompi valita se sillä hetkellä miellyttävä lakka. Kiitti Papu! :)

Käytetyt lakat:

Gina Tricot Azalea Pink, Lumene Angry Birds 55, Gina Tricot White ja Golden Rose 70

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Valoa tunnelin päässä

Edellisessä postauksessa kerroin mun pienestä pyöräilyonnettomuudesta, joten tässä nyt toinenkin. Tämä tosin tapahtui jo aikaisemmin.

Instaan laitoin jokin aika sitten ällön kuvan, jossa mulla tuli verta kynnen alta. Se sattui ihan kiitettävästi, mutta onneksi ei kynsi katkennut. :D Äksidenttihän tapahtui niin, että sahasin isolla pokasahalla (kun en pienempää siihen hätään löytänyt) pihlajan oksaa poikki ja tökkäsin siinä samalla peukalon aika suurella voimalla sitä puuta vasten (kyllä se on mahdollista). Huomasin nyt vasta kynnessä jäljen, mutta onneksi se on aika pieni. Vähän se olisi maailmanloppu jos olisin ottanut niin paljon damagea, että multa irtoaisi kynsi! :O Täytyy lopettaa nämä pihatyöt (ja se pyöräily koiran kanssa)! :D


Tämänkertaisiin lakkauksiin valitsin täydellisesti syksyyn sopivan Lumenen Farewells -lakan. Kaksi helppoa kerrosta riitti peittämään mun kynnet, joissakin kynsissä olisi riittänyt yksi kerros. Keskisormen leima on tehty China Glazen Delightilla laatasta BM-415. Nimettömän kuorrutin Essencen Time for Romance -lakalla.


Pidän näistä todella paljon. Näiden lakkausten myötä tunnen pientä vetoa tuonne lakkauspöydän ääreen. Jospa se masis alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan! Voihan se tietenkin olla tuo läheltä piti -tapaus, että sitä osaa taas arvostaa kynsiä! Hahah!  

Käytetyt lakat:

Lumene Farewells, China Glaze Delight ja Essence Time for Romace

perjantai 26. syyskuuta 2014

Toinen yritys

Ei vitsit mä olen kipee! Eilen fiksuna tyttönä ajattelin, että vien Morsen pyörälenkille kun en ole pystynyt tämän yskän vuoksi juoksuttamaan koiraa tarpeeksi. Herra P. on illat ollut töiden lisäksi peltohommissa, joten Morse on pakostakin jäänyt vähemmälle ulkoilutukselle. Onhan meillä iso piha missä temmeltää, mutta ei koiraa saa sillä väsytettyä. Teimme muutaman kilometrin pyörälenkin vanhempieni luokse, jossa Morse saa juosta vapaana. Meillä on tapana vielä leikkiä pallolla lisäväsytykseksi. 

Paluumatkalla kävin palauttamassa siskontytön takin siskolle, kun he asuvat matkan varrella. No tuloksena oli se, että olimme Morsen kanssa eri mieltä menosuunnista, Morse nykäisi väärään suuntaan ja lopulta kaaduin siskoni pihatielle pyörän kanssa. Kävi niin kipeää, että vähän aikaa oksetti. Vauhti ei ollut kova, mutta kyllä se silti sattui. Jalkoihin tulee ihan varmasti mojovat mustelmat sorasta ja pyörän tangosta. Polvista lähti nahka ja kämmenetkin saivat osansa. Onneksi oli paksut hanskat kädessä. Vähän on kyllä piesty olo. :D

Mutta sitten tämänkertaisiin lakkauksiin. Olen pidempään himoinnut tätä Lorkun lakkaa numero 609 kynsille. Lakka on selvästi violetti, mutta taittaa voimakkaasti siniseen. Jos tähän lakan viereen tuo violetin lakan, niin tuo lakka näyttää lähes siniseltä. Ja taas jos sinisen, niin se näyttää violetilta. :) Tämä on ihana lakka, peittää lähes yhdellä kerroksella. Helppo levittää. Lakasta löytyy punaisia pieniä hippusia, jotka yritin kuvata, mutta eihän siitä mitään tullut. Ottamassani kuvassa niitä näkyy nolla. :D

Korostaakseni lakan väriä valitsin sille kaveriksi hyvin violettisia lakkoja. Nimettömään iskin Dependin Bluebellin ja leimat tein China Glazen Harmonylla, joka näyttääkin kuvissa lähes vaaleanpunaiselta. Käytin jälleen tuota Born Pretty Storen laattaa (jota käytin tässä postauksessa), jonka halusin kokeilla uudelleen eri lakan kanssa.


Leimahan on periaatteessa ihan hyvin onnistunut, pieniä reikiä lukuunottamatta. Näitä en jaksanut alkaa paikkailemaan, vaan näillä mentiin. Jokin tuossa leimassa ärsyttää mua. Jos se siirtyisi kynteen samanlaisena kuin se siirtyy leimasimeen, niin ei siinä mitään. Mutta se on jotenkin erilainen ja se ärsyttää. Se on ehkä aavistuksen levennyt, mutta ei sitä oikeasti huomaa. Silti se nyt vaan onnistuu ärsyttämään mua. :)

Turvallista viikonloppua teille vaan! :D

Käytetyt lakat:

L´oreal 609, Depend Bluebell ja China Glaze Harmony

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pienin askelin eteenpäin

Enpä muista milloin olisin viimeksi ollut flunssassa, mutta nyt on puskenut päälle sellainen yskä, että happi loppuu ja verisuonet poksahtaa päässä.  

Ja kynsimasis jatkuu edelleen. Olen yrittänyt pohtia mistä tämä johtuu ja olenkin tullut siihen tulokseen, että osasyy täytyy olla siinä ettei mulla ole yhtään käyttämätöntä lakkaa. Kaikkihan tietää sen tunteen, kun tilaat jotain ihanaa, odotat sen saapumista ja hipelöimistä. Et malta odottaa, että saat sen kynsille asti(oli se sitten pettymys tai ei). Tämä tunne multa puuttuu kokonaan tällä hetkellä tästä harrastuksesta.

Tokihan mulla on 300 kaunista lakkaa hyllyssä, mutta silti välillä tuntuu lakkaa valitessa, että vastahan mä tollakin lakkasin. Mitä uutta mä voisin samalle lakalle keksiä koristeluiksi, ettei se olisi liian samanlainen edelliseen lakkaukseen verrattuna? Voi plääh tän kanssa... Mutta valitukset sikseen, jospa tämä kohtapuolin olisi menossa ohitse. On mulla sentään Essien Urban Jungle tulossa, jos se joskus suvaitsee saapua tänne asti. Seurantatietojen mukaan se on jostain syystä käväissyt Italiassa yli 10 päivää sitten... :O

Tällä kertaa kynsille päätyi Misa Spaced Out. Tämä on ollut mun kynsillä nyt ainakin kolme kertaa tän blogin aikana. Edellisen kerran lakkasin tällä toukokuussa. Molemmilla kerroilla leimasin kynnet mustalla, joten nyt piti saada jotain erilaista. Onhan tämä lakka muuten älyttömän kaunis! Itse lakkasin kaksi helppoa kerrosta.


Pikkurillissä on Perfect Sand Lacquerin s68 ja koristeluina parissa kynnessä valkoiset siirtokuvat. 


Nyt kun tuota kuvaa katsoo, tuossa lakkapullossa on hassu kuvio. Niin kuin se kohta heijastaisi jotain kameraan, mutta ei siinä mitään oikeasti ole (piti tarkistaa ihan alkuperäisesta kuvastakin). Jännä. :D

Nämä kynnet miellyttää silmää paljon, ja tulihan näistä vähän erilaiset kuin edellisillä kerroilla. :) Joko teillä on kynsimasis helpottanut kun sitä tuntuu niin monella olevan tällä hetkellä?
 
Näillä kynsillä tuli muuten vietettyä Herra P:n kanssa vuosipäivää (ihan pyöreitä tuli taas täyteen). Yhteisiä vuosia takana hurjasti, mutta olemmekin olleet teineistä asti yhdessä. <3

Käytetyt lakat:

Misa Spaced Out ja Perfect Sand Lacquer s68

maanantai 22. syyskuuta 2014

Eka kertaa omana, toka kertaa kynsillä

Lakkasin tällä samalla lakalla melko tarkalleen vuosi sitten. Silloin tämä lakka oli lainassa serkkutytön häitä varten, mutta olen vaihtanut tämän saman lakan itselleni myöhemmin. :) OPI My Vampire Is Buff on kerrassaan niin ihastuttava, että oli kiva saada tämä vihdoin itselleni.

Tämän lakan kaveriksi valitsin OPIn You Don't Know Jacques! -lakan. Mulla oli kokeilematta Dashican yksi leimauslakka ja halusin kokeilla sitä tähän. Olin kokeillut sitä tumman päälle ja musta se oli toiminut hienosti. Leimat ovat laatasta S5. 


Ja kyllä, nämä on leimattu samalla lakalla. Olin vähän hämmästynyt lopputuloksesta. Vaalean päälle leimattuna tämä lakka näyttää hyvinkin hailakalta, mutta tuon tumman päällä oikeinkin toimivalta. :O Tässä vielä molemmat leimat läheltä:



Mun mielestä tossa on aika iso ero! Olin kyllä yllättynyt lopputuloksesta. Noista kahdesta kuvasta huomaa myös hyvin senkin, kuinka iso ero mun kynsipedin mitalla on etusormessa ja nimettömässä. Tämä on ärsyttävää, sillä aina pitää yrittää viilailla kynsiä niin, ettei tämä ero näkyisi niin voimakkaasti. Mutta lakkauksiin palatakseni pidin näistä silti, varsinkin tuon tummemman päällä tuo leima on mielestäni todella kaunis. :)

Käytetyt lakat:

OPI My Vampire is Buff, OPI You Don't Know Jacques! ja Dashica leimauslakka

lauantai 20. syyskuuta 2014

Leimadecaleita

Olen pari kertaa aikaisemmin tehnyt leimadecaleita ja nyt mulla oli kerrankin aikaa värkkäillä, joten halusin kokeilla taas tätä tekniikkaa. Aikaisemmin olen leimannut ja värittänyt kuviot pakastuspussin päälle, nyt tein ne suoraan leimasimeen. Totesin tämän tekniikan nopeammaksi, mutta silti tarkempaa työtä saan tehtyä pakastuspussin päälle, koska saan kädet tuettua paremmin pöytää vasten.

Muihin kynsiin lakkasin Essien Cashmere Bathroben ja nimettömään Essencen Hello Rosyn. Leima on otettu MoYoun Pro Collection Jotain. Kukka on väritetty Essencen Free Hugsilla ja lehdet Essencen L.O.L. -lakalla.


Tässä vielä lähikuvaa tuosta keskisormesta:


Aika kiva yhdistelmä tästä loppujen lopuksi tuli. Sain sitä kaivattua tummaa lakkaa kynsille (taas!), mutta silti lakkauksessa on kiva raikas tuulahdus noista muista lakoista. Tykkään kuitenkin enemmän käyttää akryylimaaleja värityksessä, sillä ne eivät levitä leimaa yhtään kuten näissä kävi.

Käytetyt lakat:

Essie Cashmere Bathrobe, Essence Free Hugs, L.O.L. ja Hello Rosy ja Konad musta (näköjään väärinpäin)

torstai 18. syyskuuta 2014

Mitä se hullu meni taas tekemään?

Mulla on hirvittävä kynsimasis meneillään tällä hetkellä. Oon ollut melkein viikon pelkillä yksivärisillä lakkauksilla. Jemmapostaukset hupenee armottomasti ja parit lakkaukset on enää esittelemättä...

Mitä minä sitten teen illat kun en lakkaa kynsiä? No käytin järjettömän määrän tunteja ja tein kaikista (234) leimauslaatoistani kuvat ja latasin ne Pinterestiin, kuten olen tehnyt lakkakokoelmastanikin.



Jo kauan aikaa sitten huomasin Pinterestin loistavuuden kynsigallerian käytössä. Sieltä on näppärä etsiä lakkaus ja kuvaa klikkaamalla pääsee postaukseen, josta löytyy tarkemmat tiedot lakkauksesta. Lakkakokoelmaa selaan vähän väliä, sillä tarkistelen sieltä käytettyjen lakkojen nimiä kun en jaksa käydä toisesta huoneesta sitä tarkistamassa pullon pohjasta. Tästä sainkin idean käyttää samaa taktiikkaa leimauslaattojen numeroissa, sillä en ikinä jaksa käydä tarkistamassa laatan numeroa, vaan yritän ennemmin googlata sen.

Aluksi ajattelin vain pinnailla valmistajien sivuilta valmiita tuotekuvia tuolle seinälle, mutta sitten mua alkoi ärsyttää joidenkin kuvien huono laatu ja päätin tehdä tämän projektin alusta asti ihan itse. Tykkään mennä perse edellä puuhun, minkäs teet. Ihan loppuun asti en viitsinyt noita kuvia hioa, mulle riittää että mä nään niistä kuviot, vaikka laatan reuna ei välttämättä olisikaan kuvassa virheetön. :P

Kaiken kaikkiaan tämä oli hauskaa puuhaa (aina välillä) ja tällä nyt varmistin, ettei mun tarvitse postausta kirjoittaessani nostaa persuusta penkistä. Oliko tämä kaiken vaivan arvoista? Kyllä väitän että oli. Onhan se nyt paljon turvallisempaakin selata Pinterestin seinää lakkausten kuivuessa ja leimaa valitessa, kuin rutata lakkaukset kansiota selaillessa (jonka olen tehnyt miljoona kertaa). :D

Ihminen on niin tyhmä, että se tekee järjettömän suuren työn saadakseen olla laiska. :D

tiistai 16. syyskuuta 2014

Lempparilakka kynsillä

Kolmas testituote Born Pretty Storesta oli tällä kertaa BlueSean siirtokuva-arkki C053


Arkista löytyy erilaisia hopeisia kuvioita. 




Tämän merkin siirtokuvat tunnetaan laadukkuudestaan. Jostain syystä kuitenkin hopeisissa ja kultaisissa siirtokuvissa on ollut ongelmia. Joskus ne toimivat täydellisesti ja joskus ei. Olen testannut useampaan otteeseen täysin identtisiä siirtokuva-arkkeja, joista toinen toimii kuin unelma ja toinen ei. En tiedä mistä tämä johtuu, eikä tätä näe päällepäin mitenkään. Sen huomaa vasta kun kuvan laittaa veteen, eikä se halua irrota alustasta oiken mitenkään. Kun sen lopulta saa irti, se ei tartu kynteen.

Valitettavasti mulle kävi huono tuuri tämän arkin kanssa ja nämä olivat juuri niitä huonompia. Mutta onneksi hätä ei ole suuri, sillä kuvan saa kynteen laittamalla sen märän lakan päälle. Itse levitin kerroksen pikakuivattajaa ja nappasin kuvion siihen kiinni. Sitten vielä pikakuivattaja päälle ja se on siinä. :)

Kynsillä pohjalla on OPIn Every Month Is Oktoberfest (ah, niin ihana!) ja nimettömässä Depend Silver Mist. 

 
Näissä hopeisissa siirtokuvissa olen huomannut kuvion aavistuksen ryppyyntyvän pikakuivattajasta, niin kävi tälläkin kertaa:


Tätä ei tietenkään huomaa normaalietäisyydeltä, mutta näin makrokuvassa sen näkee. Jos tällainen pieni ryppyyntyminen haittaa, BlueSealta löytyy myös aikaisemmin testaamani arkki. Näissä en huomannut minkäänlaista ryppyyntymistä, vaan ne jäivät peilipintaisiksi pikakuivattajan jälkeenkin. 

Mutta ah! Pidän näistä kynsistä todella paljon, tuo OPI on vaan niin ihana! <3

Käytetyt lakat: 

OPI Every Month Is Oktoberfest ja Depen Silver Mist

Siirtokuva-arkki löytyy kynsikoristeista ja maksaa 2.86 USD (tosin hopeiset näyttävät olevan loppu tällä hetkellä). Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)
 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Punaisten tekstuurien vertailua

Kaikkihan lähti siitä, että huomasin mun ainokaisen punaisen tekstuurilakan Depend Poppyn vajunneen jo alle puolenvälin. Olen lakannut tällä itse kerran, mutta muiden kynsiä useammankin kerran. Pidän tästä lakasta paljon, se on erittäin helppo levittää ja peittää kahdella keroksella hyvin. Dependeissähän on se huono puoli, että ne ovat niin kovin pieniä pulloja.

Mun piti metsästää tälle lakalle korvaaja. Tilasin ensimmäisenä Golden Rosen punaisen tekstuurin numero 53. Se ei pullojen perusteella vaikuttanut dupelle. Seuraavaksi ostin Lumenen Brilliant Sandin. Noihin aikoihin tekstuureja kertyi, joten asia ehti jo unohtua. Essence-huuman alettua ostin itselleni Me & My Lover -lakan asiaa sen kummemmin miettimättä. 

Nyt huomaankin omistavani neljä punaista tekstuuria. Siitäpä ajatus sitten lähti. Ja onhan tuo joulukin jo ihan ovella. :D Pulloissa kaikki lakat näyttävät eroavan toisistaan.

Depend Poppy, Lumene Brilliant Sand, Golden Rose 53 ja Essence Me & My Lover

Siispä päätin lakata ne kaikki kynsille asti. 

Dependin lakka peittää tosiaan kahdella kerroksella ja se on helppo levittää. Juuri se sävy, josta pidän. Harmi kun tuo kullan kimallus ei oikein välity kuvista. :) 

Depend Poppy

Lumene Brilliant Sand on hyvin paljon Dependin kaltainen. Itse asiassa se on mun mielestä täysin dupe tälle. Kaksi helppoa kerrosta, itse pidän Lumenen sudista.

Lumene Brilliant Sand

Golden Rose 53 miellyttää mua kaikista vähiten näistä. Lakka peittää parhaiten kolmella kerroksella, itsellä kaksi ja läpi kuultaa. Tämä on myös selvästi vaaleampi lakka noihin kahteen edelliseen verrattuna, mutta kultaisuus tulee paremmin esille.

Golden Rose 53

Viimeisenä Essence Me & My Lover. Peittää hyvin kahdella kerroksella, mutta kärkien lakkaamisessa pitää olla tarkkana, sillä ne saattavat kuultaa aavistuksen vaaleampana (kuten mulla kävi). Helppo levittää. Lakka on mun mielestä selvästi enemmän vadelmanpunainen kuin rehellisen punainen (tosi ammattimaisia värisävyn erotteluja!). Kuvassa se saattaa näyttää samanlaiselta kuin kaksi ensimmäistä, mutta ei se ole. Uskokaa. :)

Essence Me & My Lover
 
Tässä vielä kaikki kynsillä. Järjestys on sama kuin esittelyissäkin: Depend, Lumene, GR ja Essence.


Loppuun todettakoon, että mulla on Dependin loputtua sille jatkaja Lumenen lakasta. Golden Rosesta voisin vaikka luopua, jos sen joku joskus haluaa. Essence sopii lakkauksiin, joihin kaivataan vadelmanpunaista, joten sen haluan pitää kokoelmissani. :)

Näkikö noista kuvista eroa ollenkaan? Olen huomannut sen kun itsellä on kaksi näyttöä, toinen näyttää ihan eri sävyjä kuin toinen. Näytön laadusta riippuu paljon, miltä kuva näyttää. Kaverin halppisläppärillä mun kuvat on tosi tummia, vaikka mulla ne paremmassa näytössä näyttää ihan hyvälle. Mun tabletissakin kaikki kuvat on tosi tummia, joten sitä en usko jos pitää jotain swatcheja katsella. :)

perjantai 12. syyskuuta 2014

Neutraalia

Toinen tämänkertainen testituote Born Pretty Storesta oli ylläripylläri leimauslaatta. Tykästyin niin kovin ensimmäiseen testilaattaan, joten päätin testata toisenkin. Kyseessä on saman sarjan laatta QA94. Laatta on täynnä pitsikuvioita ja m-kirjaimia, onko nämä nyt sitten m&m ämmiä vai jotain muita? :D


Laatta tuli taas kalvotettuna. Kalvo oli helppo poistaa, sen suhteen ei ollut mitään ongelmia.



Edellisessä testilaatassa pidin erityisesti siitä, että se ei revi puhdistuslappua. Tämä laatta repii. Tätä oli vähän hankala pyyhkiä metallisella skrapalla, joten käytin mustin ja mirrin kanta-asiakaskorttia(tärkeä tieto onnistumisen kannalta!! :P). 

Kynsiin laitoin pohjalle kaksi kerrosta China Glazen Intelligence, Integrity & Courage -lakan (ei kuplimista taaskaan). Nimettömään laitoin kerroksen Ginan valkoista ja pari kerrosta China Glazen The Outer Edgeä. Musta tuo jälkimmäinen on tosi kaunis yksinään valkoisen päällä. Tässä vähän lähikuvaa:


Halusin koristella lakkauksen tuohon nimettömään sopivaksi, joten valitsin leimauslakaksi valkoisen. Jotenkin mä aavistelin leimojen leviävän kun painan ne kynnelle, ja niinhän ne tekikin. Ohuemmat kuviot nousee paremmin Dashican leimauslakalla, mutta paksummat leviää.


Pidän lakkauksesta todella paljon, vaikka en ole tyytyväinen leimausjälkeen. En silti aio vielä luovuttaa tämän kanssa. Ihan varmasti joku toinen lakka toimii paremmin tän kanssa kuin tuo valkoinen. Eli näitä pitsileimoja tullaan varmasti näkemään lisää. :)

Tässä vielä käytetyt lakat: 

China Glaze Intelligence, Integrity & Courage, Gina Tricot White, China Glaze The Outer Edge ja Dashica valkoinen

Tuo leimauslaatta löytyy löytyy kynsikoristeista ja maksaa 2.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ensimmäinen syksylakkaus

Moni varmasti on jo huomannut blogin ulkoasun muuttuneen. En vielä tiedä tuleeko tämä jäämään tällaiseksi, aika näyttää. :)

Pitää muuten vielä mainita aikaisemmin kirjoittamastani ylinopeussakosta. Sakkolappu tulla tupsahti postissa. Ylinopeutta mulla oli lopen ollut 80 alueella 8 km/h:ssa. Ei paljon, mutta tarpeeksi kuitenkin. Onneksi sakko ei ollut niin iso kuin pelkäsin. Vastaisuudessa kyllä muistan varmasti tuon kameran paikan! :) 

Nyt kuitenkin palataan tämä blogin aihealueeseen. Pakko se on myöntää, syksy tulee ja vauhdilla. Olen tehnyt tosi paljon hempeitä lakkauksia, joten mieli teki lakata vähän tummempaa kynsille. A England Briarwood on ihan täydellinen syksylakka. En osaa yhdistää tähän lakkaan muita kuin kultaisen, joten aksenttikynteen laitoin Lumenen Sandy Brookin ja keskisormeen leimat China Glazen Passionilla. Leimat ovat laatasta W210.


Leima on liian leveä mun kynsille, joten leimasin molemmat reunat erikseen. Käy se näköjään niinkin. :D


Leimat olisivat varmaankin näkyneet paremmin jonkin toisen lakan päällä, mutta oli nuo kynnet kivat näinkin. Lakkaus oli oikein mieluinen mulle, ihana pitää tummia sävyjä kynsillä! <3

Käytetyt lakat:

A England Briarwood, China Glaze Passion ja Lumene Sandy Brook

maanantai 8. syyskuuta 2014

Holotopperi

Sain Born Pretty Storesta testiin kyseisen puljun lakan Born Pretty Holo Polish numero 1. Lakkaa on pullossa 6 ml, eli hyvin pienestä pullosta on kyse. Tässä lakassa ei ole pienintäkään mainintaa siitä, mitä tuote sisältää ja mitä ei. Itse en kuitenkaan ole kovin nirso asian suhteen, sillä en ole vielä ikinä saanut minkäänlaista allergista reaktiota muuten kuin äyriäisiä syömällä. :D 


Tikuttaessani lakkaa huomasin sen olevan erittäin huonosti peittävää mallia. Lakka on kuitenkin helppo levittää ja kuivuu nopeasti. Lakkasin kynsille tätä kolme kerrosta ja se kuultaa edelleen erittäin hyvin läpi.



Näiden kokemusten perusteella ajattelin tämän lakan toimivan hyvin holotopperina muille lakoille. Ja niinhän se toimiikin! :) Lakkasin kerroksen numero ykköstä harmaan, mustan ja pinkin lakan päälle.


Mutta koska mulla on olemassa jo entuudestaan holotopperi, en tarvitse toista. Siksipä tämä yksilö päätyikin siskolleni, joka on jo pitkään himonnut tällaista lakkaa, joten tämäkin lakka sai lopulta hyvän kodin. :)

Lakka löytyy kynsikoristeista ja maksaa 4.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)
 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Feeniks?

Viimeisenä kolmesta (myöhemmin niitä tuli kaksi lisää) The Giver -kokoelman China Glazesta kynsille pääsi Capacity To See Beyond. Tämä on niin ihana sininen, todella puhdas ja kirkas. Tämänkään kanssa mulla ei ollut peittävyysongelmia, vaan kaksi kerrosta riitti. Eikä lakka kuplinut yhtään. 

Nimettömässä on pohjalla A England Camelot kuorrutettuna Nfu Oh 054:lla. Feeniks -leima on laatasta W206.


Tuo keskisormen leima on mun mielestä tosi kaunis. Se tosin levisi aavistuksen kun länttäsin siihen vahingossa tosi paljon pikakuivattajaa päälle. Sitä ei kyllä huomaa, jos ei ole nähnyt alkuperäistä leimaa. :)


Onhan tuossa leimassa aika paljon pieniä reikiä, mutta niitä on käytännössä mahdoton korjata jälkeenpäin. Ne eivät kuitenkaan näy normaalietäisyydeltä, joten silloin niitä ei ole olemassa! :D

Nyt kuvaa katsoessani aloin miettimään, kai tuo on feeniks, eikä mikään lohikäärme? :D 

Käytetyt lakat:

China Glaze Capacity To See Beyond, Konad musta, A England Camelot ja Nfu Oh 054