maanantai 20. elokuuta 2012

Elmukelmuilua

Näin nämä mielettömän ihanat kynnet NailXchange-blogissa, ja mun piti päästä kokeilemaan samantyylisiä kynsiä. En ollut aiemmin kokeillut tätä elmukelmu-tekniikkaa, joten piti kaivaa Youtubesta ihan video että näen miten se tehdään. Lyhykäisyydessään se tapahtuu näin. Laitetaan ensin pohjalakka ja annetaan sen kuivua. Omassa tapauksessa valitsin Color Clubin Worth the Risquen.


Tämän jälkeen levitetään päälle toinen lakka, minä valitsin Color Clubin Revvvolutionin. Elmukelmusta leikatuista palasista pyörittelin pallerot, joilla otin ylimääräistä lakkaa pois painelemalla palleroa kynnelle ja pyörittelemällä sitä. Tämän tein aina yhden kynnen kerrallaan, ettei lakka ehtisi kuivua liikaa. Lopputulos näytti tältä:


Tämän jälkeen puhdistin vanupuikolla ylimääräiset lakat iholta ja siistin loput siveltimellä.


Aika kiva marmorimainen kuvio kynnellä. Tämän jälkeen laitoin leimat mustalla Konadin lakalla CH7-laatasta. 




Näistä tykkäsin! Jotenkin kivat nuo keskellä olevat pallot kun ovat kuin ikkuna, josta näkee tuon taustan marmorikuvion. Näyttää luonnossa hienosti kolmiulotteiselta. Ehdottomasti tuijottelua aiheuttavat kynnet. :)


Tulen kyllä ehdottomasti käyttämään tätä tekniikkaa jatkossakin, helppoa ja saa erilaisia lakkauksia aikaiseksi.

Mulla on vähän ollut ideat hukassa, joten ideoita otetaan vastaan! Edelleenkään en osaa käsin maalailla mitään monimutkaista, mutta jos mieleen tulee jotain postausehdotuksia tai teemoja mieleen niin otan kyllä ilolla vastaan. :)

20 kommenttia:

  1. Oon eilisestä asti oottanut, että minkälaiseen toteutukseen sä päädyit Revvvolutionilla ja Worth the risquella:) Toimii! Tosi kivat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ne sunkin kynnet oli kyllä tosi mageet! :)

      Poista
  2. Tosi makeet! Leimaukset oikein kruunasivat nämä. Munkin täytyisi kokeilla tota tekniikkaa. Pitkä to do -lista, ihanaa ja kamalaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tää on kyllä tosi helppoa, kannattaa kokeilla! Mullakin on muutamia kokeiltavia juttuja mietittynä, ovat vaan niin työläitä että saa nähdä millon saan aikaiseksi niitä tehtyä... Kuten sanoit, ihanaa ja kamalaa! :D

      Poista
  3. Mahtavat, täytyy itsekkin joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kannattaa kokeilla, helppoa oli! :)

      Poista
  4. Tosi hienot! Pitääkin joskus kokeilla, vaikka aika sotkuiselta näyttää ;D Näyttää kyllä kuvissakin kolmiulotteiselta, jännät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun mielestä kuitenkaan ollut mitekään hankalaa siistiä lakkauksia, vähemmän tämä kyllä sotkee kuin esim. vesimarmorointi. :D

      Poista
  5. Mielenkiintoinen manikyyri! Tykkään kovasti. Itsekin olen pari kertaa tuota kelmuilua kokeillut, mutta väriyhdistelmät eivät oikein ole vielä natsanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli vähän sellainen manikyyri ettei se kaukaa katsottuna näyttänyt paljon millekään, mutta läheltä katsottuna tosi kivalta. :)

      Poista
  6. Enpä olis arvannut että pelkällä elmukelmulla saa noin hienoa jälkeä! ;)

    http://dancingwiththenails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Oih, tosi nätit!!! Leimailen tosi harvoin mustalla itse, kun se tuntuu sotkevan aina niin kauheasti, mutta näiden näkeminen saa kyllä aikaan sellaisen "pitäisköhän munkin..." -fiiliksen :D -Papu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Voikohan sillä olla merkitystä kun tää leimauslakka on se Konadin helmiäismusta? Sotkeeko se perusmusta sitten jotenkin erilailla... No, mulle on tulossa postissa se perusmustakin niin kohta tiedän vastauksen... :D

      Poista
  8. Kivan pinnan sait aikaiseksi tolla elmukelmulla ja aivan ihanasti sopii tuo kuvio tuohon päälle!

    VastaaPoista
  9. Vau! Mahtava väriyhdistelmä kelmuilussa! Ja sopii hyvin leimojenkin alle. Mietin, että kokeilisin kohta tuota kelmulla leikkimistä ja oon yrittänyt katsella, millaiset värit siihen hommaan sopisi. Ärsyttää, jos onnistun valkkaan semmoset, ettei erotu kunnolla tms. Pitää kaivella lakkavarastoa ja katella vaikka mustalle joku kiva pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Varmaan se parhaiten erottuu, jos laittaa tummaa ja vaaleeta. Tämä yhdistelmä ainakin toimi. :)

      Poista
  10. Ihanat :)
    Käy kurkkaamassa,mun blogia ja liity vaik lukijaks :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)