perjantai 29. heinäkuuta 2016

Viikonlopun suunnitelmia

Tein edellisen postauksen marjapuurokynsien jälkeen yhdet kynnet, joissa käytin toista vasta hankittua China Glazea What I Like About Blueta. Pohjat onnistui ihan hyvin, mutta liian luottavaisena läpinäkyvään leimasimeen, yritin leimailla sillä jälleen. Leimat eivät nousseet ollenkaan kunnollisina ja ihmettelin sitä kyllä syvästi. Yritin useampaa leimaa ja lakkaa. Lopulta meni hermot ja jätin rumat leimat kynsille. 

En tiedä oliko kyseessä taas leimausjumalien julma pila vai oliko kuun asento aavistuksen vasemmalle kenollaan, sillä tällä kerttaa leimasin toimi taas kuin unelma. Lakkasin Girly Bits The Shaft -lakkaa pari kerrosta pohjalle ja ryhdyin leimauspuuhiin. Jälleen silmäni osuivat MoYoun laattaan Holy Shapes Collection -4.


Tällä kertaa minkään kanssa ei ollut mitään ongelmia, ehkä ne leimausjumalat nyt päättivät, että tuo raukka on varmaan jo kärsinyt tarpeeksi ja poistivat kirouksen mun päältä. :D


Leimat onnistuivat jälleen kerran ihan nappiin, tai no kyllä mä pieniä kohdistusvirheitä löydän, mutta ei ne kyllä menoa haitannut pätkääkään. Olin lakkauksella kokonaisen viikon ja se oli vielä kohtuullisen hyvässä kunnossa vielä poistovaiheessakin. Ainoastaan kärjet olivat kuluneet. Näin kaikkien lakkojen pitäisi kestää kynsillä! :)

Mukavaa viikonloppua vain kaikille! Meillä viikonloppu menee kokonaan koirahommissa, huomenna olisi aamusta ekat näyttelyt, jännittää hirmusti! Mä kyllä vannoin, ettei meidän koiraa näyttelyissä nähdä, mutta sain sovittua asian niin, että kasvattajan puolelta siellä esittelee Rymyn. Näin se sopi meillekin. Sen päälle olisikin vielä kasvattitapaaminen, johon oli ainakin alunperin tulossa 24 koiraa! Sunnuntaina vähän treenaillaan samalla kasvattiporukalla taippareihin. Melkoista hulinaa siis meillä tiedossa koko viikonlopuksi. Mitä teillä on ohjelmassa?  

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Girly Bits The Shaft (x2)
  • Leimauslaatta MoYou Holy Shapes Collection -04
  • Leimauslakka Colour Alike musta
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
 

14 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Girly Bits The Shaft! Musta olisi hauskaa nähdä se matattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi moniulotteinen lakka! Täytyy muistaa seuraavalla kerralla kokeilla mattaamista! :)

      Poista
  2. Onpa kivan värinen lakka <3 ja leimaukset taas täydellisyyttä...meinasinpa tehdä swatcheja joten sellaisissa puuhissa se aika menee. Ja Hipun kanssa olemista <3 pitkään nukkumista. Koira on kyllä kiva kaveri jos pääsee vielä näyttelyissä käyttämään. Hippu voisi mennä seropi-sarjaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi uniikki kyllä! :) Kiitos! Katoinkin instassa, että swatchaamista varmasti riittää. :)
      Mä oon saanut nukkua koko viikon pitkään, on kyllä ollut mukavan levännyt olo! :)
      Seropeillekin pitäisi kyllä olla jotain kivoja juttuja, koiriahan ne on siinä missä muutkin! :D

      Poista
  3. NYT ma tilaan tan laatan! En kesta naita sun ihania lakkauksia! :D

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo pohjalakka! <3 Mun on pakko myös kaivaa tuo laatta esiin! Meillä viikonloppuna sukutapaaminen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi moniulotteinen ja mielettömän kaunis! :) Toivottavasti suku ei ole pahin! :D :D

      Poista
  5. i-h-a-n-a tuo Girly Bitsin lakka <3 leimat sopii sen kanssa tosi hyvin !

    VastaaPoista
  6. Huikeet leimat ja ihana toi lakka :) Polttareiden ja Suomeen takaisin matkustamisen merkeissä meni mun vauhdikas viikonloppu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No vauhtia on pitänyt sullakin! :D

      Poista
  7. Ai että miten upee toi girly bitsin lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on livenä vielä upeampi, en ihan saanut sitä kuvaan mukaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)