perjantai 9. joulukuuta 2016

Multitaskausta

Lakkailin näitä kynsiä eräänä sunnuntaina samalla kun tein töitä. Tein sen virheen, että aukaisin sähköpostin ja huomasin siellä olevan liian monta hoitamatonta asiaa. Siinä sitten tuli multitaskattua oikein kunnolla, mutta ei se onneksi paljon lopputuloksessa näy. Mitä nyt oikean käden peukalossa on pieni nirhauma ja vasemman käden keskisormen tökkäsin myös, mutta se jäi onneksi leiman alle piiloon. 

Lakkauksessa pohjalla on Picture Polish Bette. Laitoin kaksi kerrosta, olisi tarvinut kolme jos olisin mennyt pelkällä Bettellä. Töpöttelin kärkeen Dance Legendin Gothic Veiliä, se on osoittautunut oivalliseksi liukuvärjäyslakaksi, sillä se ei ole liian pigmenttinen. Tein mustat leimat MoYoun laatasta Pro Collection XL -02.
 

Liukuvärjäys ei onnistunut ihan niin liukuvasti kuin olisin halunnut, mutta onneksi valitsin peittävät leimat niin se ei haitannut menoa yhtään.


Tässä hikuvaa noista lakoista, kimaltaa!


Kyllähän näillä kynsillä viihtyi hyvin, onneksi näiden poistaminenkaan ei ole hankalaa kuten glitterilakkojen. Sanoisin, että peruskynnet.

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Liukuvärjäyksessä Picture Polish Bette ja Dance Legend Gothic Veil
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimauslaatta Moyou London Pro Collection -02
  • Leimauslakka Colour Alike musta
  • Leimojen päällä Seche Vive

11 kommenttia:

  1. Oi tosi kauniit! Ei kyllä todellakaan huomaa että olet joutunut keskittymään samalla töihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi se pilalle mennyt peukalo ei näy näissä kuvissa. :D

      Poista
  2. Kauniit on:) Mulle ei mitenkään peruskynnet, harvoin tulee noin paljon nähtyä vaivaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, eihän sitä tule kyllä nähtyä vaivaa niin paljon yleensä. Eli peruskynnet plus. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)