perjantai 14. marraskuuta 2014

Kinetic Candy

Eilinen ilta vierähtikin näppärästi tuskailemalla eilen julkaistua WoWin lisäosaa. Miljoona muutakin ihmistä koki saman kuin minä. Mikään ei toiminut, eikä sille pystynyt tekemään itse mitään. Ärrinmurrinpurrihan se nosti päätänsä illan mittaan ja hiiren takkuileminen ei auttanut asiaa yhtään. Ärsyttävää maksaa sellaisesta mikä ei toimi. Toisaalta tämä on tapahtunut kaikkien lisäosien kanssa, mutta miksei Blizzard opi näistä... Ilta sujui raivotessa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa. :D

Aakkoshaaste jatkuu K-kirjaimella. Mulla oli tasan kolme vaihtoehtoa, joista kaksi oli Shimmer Polishin lakkoja. Niistä edelleen ähkyyntyneenä valitsin China Glazen Kinetic Candyn. Tämä on ollut kynsillä aika tarkalleen vuosi sitten. Sitä edellinen kerta oli tammikuussa 2013.

Halusin kokeilla uutta OPIn Emotions -tekstuurilakkaa, joten koristeluiksikin valitsin mustaa. Kaikissa paitsi nimettömässä on pohjalla Kinetic Candy. Keskisormessa on musta leima laatasta hēhē 003. Nimettömässä on tuota upeaa Emotionsia.


Keskisormen leimat onnistui ihan hyvin, mutta jouduin silti vähän paikkailemaan ohuella siveltimellä. 


Katsokaa nyt tuota Emotionsia, on se vaan kaunis!


Onneksi mä ostin tän lakan, ei voi muuta sanoa. Täydellinen. :3 Rentouttavaa viikonloppua kaikille, toivotaan että itselläkin olisi sellainen! :D

Käytetyt lakat:

China Glaze Kinetic Candy, Konad musta ja OPI Emotions

35 kommenttia:

  1. Tuijotan vaan tota täydellistä leimaa :o Kauniit kynnet jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se ihan noin täydellinen ollut ennen paikkauskierrosta. :D

      Poista
  2. Kyllä on nätit taas ja Emotion sopii hyvin nätisti tähän manikyyriin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä tää lakkaus oli just hyvä näin yksinkertaisena. :)

      Poista
  3. Tuo Kinetic Candy on kyllä tosi kauniin värinen, harmi kun ei löydy mun lakkakokoelmasta. Emotions tosin löytyy pikkupullona, en ole sitä vielä testannutkaan, täytyypä laittaa kynsille asti piakkoin. Nämä on tosi kauniit kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kaunis, varsinkin jos tykkää tällaisista vähän likaisista sävyistä. :) Kiitos!

      Poista
  4. Aina sun leimauksien jälkeen tulee tunne, että itekin pitää tarttua leimasimeen mahdollisimman pian. Mutta sitten kun se leimaamishetki tapahtuu, leimasin tippuu yhtä nopeasti näpeistä poiskin epäonnistuessa :D
    Toi Emotions on todella wautsiwau-lakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Eihän sun leimaukset oo mitään epäonnistuneita?! Onneksi Papu teki postauksen lakasta ja rakastuin! :D

      Poista
  5. Upea lakkaus! Itse jätin Emotionin väliin koska kuvittelen sen muistuttavan Chinan mustaa tekstuuria. Lieköhän totta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän se varmaan muuten muistuttaa, mutta jos kuvien perusteella eroja pitäisi etsiä niin Emotionsissa näyttäisi olevan noita isompia hexoja seassa mitä Chinassa ei ole. :3

      Poista
    2. Nii just, eli pakko tämäkin on saada :) Kiitos maailmankaikkeus, kun luot aina vain erilaisia lakkoja!

      Poista
    3. Haha! Mä luulen, että tässä harrastuksessa ei voi mitenkään päästä siihen, että omistaa kaikki haluamansa lakat. :D

      Poista
  6. On se vaan niin upea<3 Mun oli pakko itsekin laittaa tuo tilaukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Mun oli myös pakko tilata se hetimiten kun näin sen Papun kuvan. <3

      Poista
  7. Arf! Itsekin tuskaillut ton wowin kanssa! En tajua, miten Blizzard ei oo vieläkään oppinut edellisistä lisäreistä... Eilen yritin logata sisään, niin omalle servulle oli yli 4000 pelaajan jono ja arvioitu jonotusaika 160min... Siis oikeesti! :D ja tästä vielä maksetaan niille ihan pirusti? Toivon, että tän päiväsen patchin jälkeen toimis vähän paremmin...

    Kaiken wowiragetuksen jälkeen, ni toi Kinetic Candy on kyllä ihana! Viimeaikoina ollut kamala himotus harmaisiin/harmaasävyisiin cremeihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta!! Mulla onneksi on niin vähä porukkaa servulla että loggaamisen kanssa ei ongelmia, mutta tappelin sen pirun Garrisonin kanssa kauan... Onneksi pääsin kuitenkin eteenpäin ja tehtävät onnistuu jotenkin... Saa nähdä miten käy tänään illalla..

      Tää on tosi kaunis yksilö! :)

      Poista
  8. Upeat on kynnet jälleen! :) Mun on myös saatava tuo musta tekstuuri, oih! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä tuota tekstuuria, se on niin AH! :D

      Poista
  9. Todella kaunis lakkaus. :)
    Ja kyllä, Emotions on ihana! Itsellä oli ensin sitä vain minipullo, mutta pitihän siitä hankkia myös täysikokoinen versio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin oisin ostanut ison jos mulla olisi vaan pieni itsellä. :D

      Poista
  10. Tsemppiä Wowin kanssa ... :D
    Nätti lakkaus!

    VastaaPoista
  11. Emotions, niinpä niin. Se on ihan täysin sun vika että se löytyy nyt itseltänikin :D Mutta eipä se varmaan haittaa.

    Ja onneksi en ostanu sitä lisäriä vielä, niin voi vaan tyynesti katella vierestä kun muut kiroaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ajattele niin, että eipä tullut hutiostosta! :D

      Jep, mä oon just tällanen että kiroan mielummin kuin odotan. :D

      Poista
  12. Parasta oli eilen, kun menin syömään ja loggauduin ulos. Kun tulin takaisin, niin jonossa ennen mua 4300 ihmistä :'D

    Ihana toi Kinetic Candy ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Onneksi mun ei ole tuota sisäänloggautumista tarvinut odotella, mutta muuta toimimatonta on kyllä ollut ihan tarpeeksi. Hiirestäkin on varmaan johto poikki! :D

      Poista
  13. Upee tuo Emotions! Ja aivan ihanat lakkaukset muuteskin, taas kerran :)

    VastaaPoista
  14. Aijai, taas tuli kynsikateus :) Aivan mahtavat taas kerran ♥

    VastaaPoista
  15. Katseen vangitseva lakkaus! Tosi hyvä yhdistelmä ja tuo leima on upea :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)