maanantai 27. kesäkuuta 2016

A Garden of Peonies

Juhannus saatiin kunnialla vietyä läpi, nyt vain on aika kova väsymys. Mitään ihmeempää emme tehneet, syötiin hirmusti ja istuttiin iltaa hyvässä seurassa. Nyt kun juhannus ollaan saatu vietettyä, on aika palata takaisin kynsien pariin. :)

Tilasin tuon otsikossakin lukevan FUNin yhdessä uusien Picture Polishien kanssa. Tällaisten sävyjen tilaaminen on aina vähän arveluttavaa, sillä kuvat eivät yleensä kerro koko totuutta. Olin kuitenkin lukenut tämän lakan olevan korallihtava, joten ajattelin pitäväni siitä. Pieni pettymys hiipi kuitenkin mieleeni kun paketin avasin. Se on liian oranssi omaan makuun.

Lakka peittää kuitenkin oikeastaan yhdellä kerroksella ja levittyy hienosti. Päätin antaa sille mahdollisuuden ja lakkasin sen kynsille asti. Tein vanhan kaavan mukaan kynnet, eli peukalo, etusormi ja pikkurilli ovat pelkkää lakkaa. Nimettömässä OPIn mustaa tekstuurilakkaa Emotions. Keskisormessa mustat leimat Überchic 6-03 -laatasta.


Itse lakkaus onnistui kivuttomasti ja jäljestä tuli mielestäni hyvää. Silti mä en ole varma tuosta väristä...


Mun täytyy vähän makustella tätä lakkaa lisää ja päättää pidänkö sen vai laitanko eteenpäin. Lakkaus miellyttää kyllä silmää kovastikin, vaikka kynnetkin ovat jo ylimittaiset omaan makuun. Kylläpä kaikki on taas niin vaikeaa ja ongelmat ensiluokkaisia!! :D 

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • F.U.N Lacquer A Garden of Peonies (x2)
  • O.P.I Emotions (x2)
  • Leimauslaatta Überchic 6-03
  • Leimauslakka Colour Alike musta
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat

18 kommenttia:

  1. Ihana leima ja pähee Emotions <3 varmasti kaunis lämpimälle iholle, mutta ei ole jotenkin minun sävy yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, tää olis ollut kyllä tosi paljon ihanampi, jos olisi ollut enemmän koralliin taittava. :)

      Poista
  2. Tuo OPIn tektuurilakka on mielettömän hieno! Tuo FUN on kyllä aika jännittävä väri. Tykkään tuosta väristä, mutta se ei yleensä sovi mun kynsille. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo OPI on kaunein tekstuuri minkä omistan ♥. Mä en edelleenkään osaa sanoa pidänkö tuosta vai en. :D

      Poista
  3. Mä en hommannut tuota lakkaa, koska siitä oli tarjolla niin ristiriitasia swatcheja. Innostuin siitä ekojen kuvien perusteella, kun se selvästi oli koralli, mut sen jälkeen monissa kuvissa liian oranssi. Ei harmita, etten ikinä hankkinut, kun se kerran livenä on niin oranssi.
    Lakkaus on kuitenkin kaunis, eikä sun kuvassa väri näytä pahalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kauan mäkin tätä mietin ja metsään meni. :D Kiitos! Väri voi tuossakin kuvassa hämätä, riippuu täysin näytön asetuksista onko se oikea vai ei. :)

      Poista
  4. Mulla on sama ongelma tän lakan kanssa (ja PP:n Parisin). Kuvista kun ei oikein näe oikeaa sävyä ja mä oon ihan hermoheikko tällaisten korallinoranssien oikean sävyn suhteen. Mulla sen lakan pitää nimenomaan olla oranssisempi eikä sellainen loheen taittava. Parisin ja Pionien asemesta (jotka on ollut ostoskorissa ainakin sata kertaa) ostin nyt Cadillacquerin Coralliumin, joka on upea oranssinkoralli. Tää pionilakka kyllä vieläkin himoittaa :). Paris on ehkä kuitenkin liian pinkki mulle. Asiasta aidanseipääseen eli kynsiin. Nää on ihan mielettömän nätit kynnet. Mä en osaa ikinä päättää mihin kynteen teen mitäkin. Pitäisi muistaa tämä sun kuvio, koska se toimii niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei niin hirvittävän tarkkaa ole sen sävyn kanssa, mutta se ei vaan saa olla liian oranssi. :D Paris on mulle parempi vaihtoehto kuin tää, sun pitää ostaa tää multa pois! :D :D
      Sulla sentään on upeita luomuksia kynsillä joka kerta, mä meen sieltä mistä aita on matalin! :)

      Poista
  5. Mä olen myös nähnyt niiiin erilaisia kuvia, että en ole osannut päättää minkä mukaan muodostaisin mielipiteeni. Plus luulen, ettei sopisi minulle. Sun pullokuvassa ja kynnellä se on kyllä tosi kiva! Silti luulen, että joudun sanomaan itselleni ei kiitos. Emotionsista tykkään sen sijaan kuin hullu puurosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin riskin, mutta vähän arvelin, ettei tää mene. Oikeassa olin. Tällä näytöllä tuo väri on nätti, mutta kotona säädin oman näytön mukaan ja se oli silloin realistisempi...
      Mäkin rakastan tota OPIn lakkaa! ♥

      Poista
  6. ihanat kynnet <3 ja jos päätät luopua Pionista niin voisin olla halukas tarjoamaan sille kodin :)

    VastaaPoista
  7. Vaikka tykkään melkeinpä kaikista F.U.N Lacquerin lakoista nii tästä en jostain syystä kyllä pidä yhtään :D mut leima ja Emotion on ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tää lakka kyllä on varmasti niitä joka jakaa mielipiteet! :D Vähän samat fiilikset mullakin. :)

      Poista
  8. Ihan huisin natti kokonaisuus ja toi OPI on kyllä munkin lemppari tekstuureista :) Pioni on aiheuttanut pään vaivaa täälläkin sillä saralla että ostaakko vai eikö. Tykkään koralleista ja tykkään oransseista joten ehkä tää oiskin mulle hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos tykkää molemmista, tykkää varmaankin tästä! :D

      Poista
  9. Mielettömän kaunis lakkaus ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)