keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuun ostosyhteenveto

Mainitsinkin aikaisemmin siivonneeni lakkakokoelmaa aika rankalla kädellä. Laitan tänään illalla välilehden näkyville, jossa on lakkoja ja laattoja myynnissä. Kannattaa olla kuulolla myöhemmin! :) 

Kuten toukokuun vastaavassa postauksessa mainitsin, sain ostettua ihanalta lukijaltani China Glazen DV8:n vihdoin itselleni. Se tosin kotiutui mulle vasta kesäkuun alussa, joten tulkoon se nyt mukaan tähän postaukseen. Tätä en ole vielä halunnut testata, sillä odottelen kynsien kasvua. :D


Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä kävin Kärkkäisellä mutkan etsimässä mummolleni hiusverkkoa. Oikeanlaista ei löytynyt, mutta jotain muuta sentään löytyi itselleni. Tämä söpöläinen Essencen Truth or Dare? -lakka. 



Kaksi Dependin lakkaa tuli ostettua myös. Ne maksoivat yhteensä 3,90, mutta toinen tuli leimaustarkoitukseen ja toinen on lähtenyt jo eteenpäin.

BPS:lta tuli neljä pyöreää laattaa testiin.


Tilasin Yves Rocherilta meikkejä ja mukaan tarttui tämä mielenkiintoa herättävä tumman harmaa jellylakka. Ajattelin kokeilla sitä leimojen värityksessä. 


LivBoxista tuli Rimmelin lakka, itse sain lakan nimeltä Oragasm. Tämä lakka taitaa päätyä siskolleni, sillä se sopii enemmän hänelle kuin minulle. 


BPS:n pisteillä tilasin itselleni yhden ison laatan. En halunnut tuhlata rahaa laattaan, joka ei välttämättä toimi, joten tuo pisteillä ostaminen sopi erittäin hyvin. Onnekseni tämä laatta sattui toimimaan itselläni. :)



Näiden lisäksi tilasin kaksi Essien Watercolor -lakkaa. Violetti väri on puuttunut mun kokoelmista, joten otin sen ja sille kaveriksi punaisen. Vasemmalla No Shrinking Violet ja oikealla Blush Stroke.



Ei kesäkuukaan ollut mielestäni mitään lakkojen suurta kulutusjuhlaa, eli olen tyytyväinen ostoksiini. LivBoxista tullutta lakkaa en olisi ikinä ostanut kaupasta, sillä väri ei oikein istu makumaailmaan. 

Mulla on tällä hetkellä jonkinasteinen kynsimasis menossa, mua ei kiinnosta uudet jutut yhtään (sen lisäksi mulla on tällä hetkellä ihan nysäkynnet). Tietysti sekin varmasti vaikuttaa, että mulla ei nyt ole vara ostaakaan mitään. Indielakoista löytyy himotuksia pilvin pimein, mutta en jaksa edes vaivautua tekemään listaa niistä, sillä en mä niitä nyt varmaan saa muutenkaan ostettua. Vähän erilainen masis kuin normaalisti. Eihän se tietenkään paha ole että löytää omasta kokoelmista vanhoja lakkoja, joihin voi rakastua uudelleen. :D

Mutta pakko vielä mainita tähän loppuun, että Mi Nailsille tuli nyt ihan vasta myyntiin mun ideoima arkki kynsivinyylejä. Eihän tuo tiiliseinäkuvio kovin monimutkainen ole, mutta itseä ärsyttää leimata vastaava kun kuvio on aina mutkalla. :D Sieltä löytyy myös monien muiden suunnittelemia kuvioita, käykää katsomassa!

8 kommenttia:

  1. Kauniita lakkoja ja laattoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkäsin noista ostoksista! :)

      Poista
  2. Pieniä ihania ostoksia. <3

    VastaaPoista
  3. Pienetkin ostot ilahduttaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ja mun puolesta ostokset saisi pysyä näin pieninä. :)

      Poista
  4. Mie tilasin Yvesiltä sen Smoky Effect -lakan. Jännä, kunhan vaan osaisi sitten käyttää sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kokeillut jo sitä, se on kyllä jännä! Muistaakseni sunnuntain postauksessa tulee siitä juttua. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)