maanantai 29. kesäkuuta 2015

The 31 day challenge | Day 13: Animal Print

Mulla on tämä haasteen eteneminen tökännyt eläinkuosiin. En vain voi sietää mitään eläinkuosia omilla kynsillä, muilla niitä kyllä katselee. Mulla meni aika kauan, että sain tämän kohdan ruksittua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Olen joskus aiemminkin tehnyt tiikerijätskikynnet, joten siitä se ajatus sitten lopulta lähti. 

Käytin tähän lakkaukseen LivBoxista saamaani Rimmelin Oragasm-lakkaa. Se levittyy oikein mainiosti ja on ihan superkiiltävä ilman päällyslakkaakin. Itse laitoin kaksi kerrosta, mutta ehkä olisin tarvinut myös kolmannen. Tämä on hassu lakka, sillä tämä leimaa kyllä loistavasti, mutta silti kuultaa aavistuksen läpi kahdella kerroksella. Ei raidoitu lainkaan. Tein siis raitaleimat laatasta S8 Ginan valkoisen päälle. Nimettömään laitoin Lumenen Blossomin taas, koska mulla ei oikein muita sävyyn sopivaa lakkaa ollut.


Tällainen räiskyvä oranssi ei nyt tällä hetkellä oikein istu mun makumaailmaan, joten en tuntenut senkään puolesta oloani kotoisaksi näissä kynsissä. Kyllä mä silti nämä jätin kynsille, mutta koko ajan ne siellä kummitteli. :D

Huomasin muuten tätä kirjoittaessani, että tämä lakkaushan on tehty täysin markettilakoilla! Harvoin käy näin. :D

Käytetyt lakat:


16 kommenttia:

  1. Ai, että mä tykkään näistä kynsistä! :)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole tuota Rimmeliä avannut kun epäilen että mulla on samanvärisiä ja parempi laatuisia. En halua turhia lakkoja seisomaan kokoelmaani. Näyttää se kyllä ihan kivan väriseltä. Eläinkuosit..aah..niin lähellä sydäntäni <3 mutta ymmärrän ettei kaikki tykkää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on aina pakko kuitenkin kokeilla ja sitten vasta antaa lakka eteenpäin. :D Joo, eläinkuosit sopii toisille, mutta en koe niitä yhtään omikseni. :D

      Poista
  3. Kauniit kynnet olet taas loihtinut - vieläpä markettilakoilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, harvoin käy näin, että kaikki on markettilakkoja! :D

      Poista
  4. Oi ihanat kynnet ja upea tuo lakka. <3

    VastaaPoista
  5. Elukkakuosii, nam! Ihanan sähäkät oranssit, tykkään näistä markettikynsistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on taas niitä lakkauksia, jotka ovat vähän sivuun omasta mukavuusalueelta. :D

      Poista
  6. Onpas reippaan oranssinpunainen väri :).Outoa nähdä tällainen sun kynsillä mutta sopii vallan mainiosti. Nää on ihan piparminttukarkin raikkaat ja toi leimakynsi on syötävän hyvän näköinen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oudolta se tuntuikin koko ajan. :D Nämä ei ole oikeastaan väriltään yhtään mua, joten hyvä aina välillä pitää tällaisiakin kynsiä. :)

      Poista
  7. Oi vautsi! Ihanan pirteän eläimellinen lakkaus, itse kyllä tykkään hirmuisesti tällaisista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä mäkin muilla näitä katselen mielelläni, mutta en oikein omilla kynsillä. :D

      Poista
  8. Ainakin sopivat loistavasti kesään! Minä tykkään :)
    Mulla on haaste stopannut galaksi-aiheeseen. En vaan millään saa aikaiseksi, sillä pelkään hurjasti epäonnistuvani galaksikynsissä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Mä luulen, että itsellä seuraava kompastuskivi on vesimarmorointi... Oon nyt tossa kohdassa 16 menossa ja noi kaikki tuntuu ihan helpoilta ennen marmorointia. Saa nähdä miten käy kun sinne asti pääsee! Tee sellaiset vaaleanpunaiset galaksikynnet, nehän on tosi kivoja! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)