tiistai 20. elokuuta 2013

Oma sekoitus

Lakkapaljous alkoi ahdistamaan, päätin sitten yhdistellä jämäpulloja yhteen pulloon niin määrä väheni heti kolmella (ja muutamia Mavaloita heitin roskiin). :D  Tästä lakasta löytyy kahta eri Mavalan valkoista ja Mavalan vaaleanpunaista. Lisäksi tähän on tiputeltu n. 20 tippaa Color Clubin Wild At Heartia sekä China Glazen Wireless Holographic Top Coatia. Tuloksena syntyy erittäin kaunis mustikkamaito pienellä kimalluksella. Lakka on aavistuksen violetimpi luonnossa.


Lakkasin tällä myös kynteni. Valitettavasti kun pohja on tehty Mavalan lakoilla, ei levittyvyys ollut mitään maailman parhainta. Sain kuitenkin kahdella kerroksella kohtuullisen lopputuloksen ja Poshe pelasti loput.




Tässä vielä lähikuva, josta tuo hentoinen kimallus näkyy aavistuksen paremmin. Tai näkyy ja näkyy, mun paremmalla näytöllä näkyy ja huonommalla ei. :D Klikkaamalla kuvaa suuremmaksi se voi näkyä paremmin.

Tähän päälle laitoin yksinkertaisesti siirtokuvakukkasia. Siirtokuvat ovat XL 4-arkista




Harvoin minäkään näin hempeistä kynsistä välitän, mutta tämä väri on aivan ihana! <3 Kohta mun kynsillä ei pian muuta nähdäkään kuin vaaleanpunaisia lakkoja! :D

32 kommenttia:

  1. *ooooh* Tämä täti on ihan rakkauden hekumoissa täällä tuosta väristä!
    Ja sitten ihan tekniikkaan: Millä ihmeellä saat ilman järisyttävää sotkua kaikki lakat yhteen pulloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös! :D

      Osan lakoista tiputtelin ihan siveltimellä pulloon, mutta ne jotka kaadoin kokonaan niin tein tällaisen suppilon läpi: http://www.adenina.fi/koristelutuotteet/tyokalut/muut-tyokalut-ja-tarvikkeet/suppilo.html

      Mahtuu hyvin pulloon ja kestää asetoniakin loistavasti. :)

      Poista
  2. Olet kyllä ihanan värin sekoittanut! Nyt se vielä tarttee nimen :p
    Nuo siirtokuvat sopivat oikein hyvin, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä yritin miettiä tälle lakalle nimeä, mutta en onnistunut siinä. Ehdotuksia? :D

      Poista
  3. Ihanan värinen lakka! :) Mulla olisi ihan franken tarkoitukseen laatikollinen lakkoja, kun jaksaisi aloittaa prosessin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh! No siinä riittää sekoittelemista. :D

      Poista
  4. Onpas kivan värinen lakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä aika nami. :)

      Poista
  5. Todrlla kauniin värinen lakka, en tajunnut millään ettei tätä voikkaan mennä ostamaan kaupasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No valitettavasti tätä ei pysty ostamaan kaupasta. Mutta ei ollut kyllä hankala sekoittaakaan kun oli selvä visio mielessä. :)

      Poista
  6. Tosi kaunis lakka, tuota väriä kun saisi jollain muulla koostumuksella kuin mavalan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Mä ostin sen W7 valkoisen lakan ja toivon, että siihen saisi nyt sitten paremmalle pohjalle jonkin sekoituksen tehtyä. Tai ehkä jopa pari. :)

      Poista
  7. nätit kynnet ja ihana lakka! <3

    VastaaPoista
  8. Onpas söpöset kynnet ja kauniin värinen lakka :) En ole aiemmin perustanut itsekään tuon sävyisistä lakoista mutta nyt viime aikoina ovat ruvenneet uppoamaan. Mikähän minua vaivaa...mutta sitä taitaa olla liikkeellä muillakin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin taitaa olla liikkeellä! :D Jos joku olisi mulle vuosi sitten sanonut, että teen tarkoituksella tämän värisen lakan, niin olisin kyllä nauranut päin naamaa. :D

      Poista
  9. Voi miten kaunis sävy ja nätit kynnetkin! Ainoa vaan että ajatus Mavalan koostumuksesta aiheuttaa puistatuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toi koostumus olisi kyllä voinut olla pahempikin, mutta kyllä sen onneksi sai kynsille kohtuudella. :D

      Poista
  10. Herrrkullinen väri! Ja on nämä söpikset muutenkin. Tän nimi ei oikeasti voi olla mikään muu kuin Mustikkamaito, vaikka onkin kovin kliseinen nimi - mutta kuvaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Menköön tämä siis mustikkamaitona toistaiseksi. ;)

      Poista
  11. Ihanan värinen lakka! <3

    VastaaPoista
  12. Vau! Nyt vaan sitte tuotekehittelyä eteenpäin ja koostumus kuntoon, niin tästä tulee hittituote :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olisi kyllä mahtavaa olla joku kynsilakkojen tuotekehittelijä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)