maanantai 29. elokuuta 2016

Kesää jäljellä

Tämä lakka tuli vähän myöhään ollakseen nimeltään Summer. Onneksi se kuitenkin tuli, sillä pakkohan se oli ostaa, kun omistaa kaikki muutkin Picture Polishin vuodenajat.

Summer poikkeaa muista lakoista sillä, että siinä on isompaa hexaa muiden hituloiden seassa. Olen muista blogeista lukenut ja olen itsekin samaa mieltä, että lakka olisi kauniimpi ilman näitä hexoja. Onhan se kaunis näinkin ja omistamisen arvoinen, mutta aina pitää narista vähän, eikö? ;)

Tein tosi simppelit lakkaukset, laitoin pohjalle kaksi kerrosta Summeria, siihen päälle valkoiset leimat laatasta Überchic 8-03.


Leimat onnistuivat muuten hyvin, mutta reunoilta tarttuivat takaisin leimasimeen ja vähän repeilivät. Onneksi vain vähän, ei se menoa haitannut mitenkään.


Tästä kuvasta näkyy hiukan paremmin tuo lakan koostumus jos se ei tuosta ylemmästä tule esille tarpeeksi hyvin.


Käytetyista lakoista mulla ei tullut näköjään kuvaa, mutta Summerin lisäksi näissä on käytetty Essencen valkoista leimauslakkaa. 

Olin varautunut muhittelemaan pidemmän aikaa lakkaa pois kynsiltä, mutta se lähti kuitenkin suhteellisen vaivattomasti. Ainoastaan nuo hexat piti muhitella, muu lähti helposti. 

Mitä mieltä te olitte tästä lakasta, olisiko se ollut kauniimpi ilman noita isompia glittereitä? :)

18 kommenttia:

  1. Kaipa se mustakin olisi ollut kivempi ilman noita isoja glitterejä. Mutta silti ihana lakka ja oikein kivan lakkauksen olet siitä saanut! :)
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika moni on sitä mieltä ollut, mutta on se kiva näinkin! Kiitos! :)

      Poista
  2. Miulla kans piti ihan nimenkin takia hommata tää :D
    Kyllä mie tykkään tästä lakasta, oli siinä isompia glittereitä tai ei, mutta täytyy kyllä myöntää etten ihan tämän väristä lakkaa odottanut Summer -lakaksi. Mutta siis nättihän tämä on ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikeastaan huokaisin helpotuksesta, ettei Summer ole sininen tai vihreä. :D Tulee varmasti enemmän käytettyä! :D

      Poista
  3. Jos siinä ei ois noita isoja hommia niin itellä tulis liikaa mieleen kyseisen merkin Paris. Mun mielestä näin on kuitenkin hyvä, vaikka niitä ei ole kiva hinkata kynsiltä :) Nätti ja simppeli kknaisuus, erittäin paljon tykkää hän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellutkaan, että Paris on tosiaan samankaltainen. :D Kiitos! :)

      Poista
  4. Olis ollut parempi ilman, mutta kyllähän se nyt hyvältä näyttää tässä yksinkertaisen leimauksen kanssa:) Mäkin ostin Summerin, koska mulla on kaikki muut, mutta ei vaan tee mieli lakata sillä:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Haha, tän on varmasti moni muukin ostanut vain sen nimen vuoksi, ovela veto PP:ltä. :D

      Poista
  5. Oi miten ihanat kynnet! :)

    VastaaPoista
  6. Joo olisi ollut munkin mielestä kivampi ilman isompia hexoja. Mut nää sun kynnet on kuitenkin ihan älyttömän kivat! Mä en jotenkin ole tästä lakasta tähän mennessä innostunut, vaikka mullakin on kaikki muut vuodenajat. Nää sun kynnet sait mut kuitenkin ajattelemaan, että ehkäpä sittenkin, onhan tää nyt valtavan kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No mutta kannattaahan se kokeilla jos siitä vaikka innostuu, harmittaa sitten jos myöhemmin haluaa eikä ole saatavilla enää mistään. :D

      Poista
  7. Minusta isot hexat on just hyviä. Voi olla tietysti erinäköinen ilman, kiva varmasti niinkin :) minä ostin tämän, kokeilin yhteen kynteen ja olin että EI. Tämä on just sellainen väri joka näyttää muilla sairaan hyvältä mutta itsellä ihan karsealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi harmi, itselläkään ei tietyn sävyiset lakat istu sitten mitenkään, vaikka ne muilla näyttääkin tosi hyviltä! Onneksi tämä lakka kuitenkin menee vallan mainiosti. :D

      Poista
  8. Mä taas olen ihan eri mieltä noiden hexojen kanssa! Musta ne tekee tästä sellaisen kesäisen höperön, kevytkenkäisen ja hauskan :) Jos niitä ei olisi se olisi vain yksi PP muiden joukossa :P Mutta no, kaikki PP:t on kyllä nättejä, joten ymmärrän näkökantasi. Mä vaan en voi olla viehättymättä noista isommista hituloista :)

    Lakkaus on muuten oikein viehättävä, tykkään kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että on myös tuonkin puolen puolustajia! :D
      Kiitos! ♥

      Poista
  9. Toi Summer on kyllä jotenkin outo väri, mutta nätti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)