maanantai 29. helmikuuta 2016

Miten ihana lakka!

Mä olen sitä jo pidempään kauhistellut, että Morsen jälkeen mulla ei ole ollut minkäänlaista intoa käydä lenkillä, enkä ole myöskään niillä käynyt. Nyt me otimme miehen kanssa itseämme niskasta kiinni ja kävimme ulkoiluttamassa meitä ihan kahdestaan. Mies osti 75 eurolla itselleen toppatakin ja housut, hyvästä alennuksesta tietenkin. Minäkin ostin itselleni toppahousut alennuksesta, maksoin 10 euroa. :D Nyt kun molemmilla oli uutta toppaa päällä, oli hyvä syy lähteä lenkille. Lenkillä moneen otteeseen totesinkin, että on kyllä tyhmää kävellä ilman koiraa. Noh, tuossa vaiheessa meillä ei vielä ollut uutta koiruutta kotona, onneksi nyt on! 

Välihuomautuksena täytyy kyllä sanoa, että koira on nukkunut yönsä kohtuullisen hyvin, minä en. :) Rymy on kyllä vähän arka vielä, mutta koko ajan kerää rohkeutta lisää. Vielä herra ei ole lunastanut nimeänsä, paremmin sille tuntuisi tällä hetkellä sopivan nimeksi Vössykkä. :D Mutta eiköhän tuo pallero ala pian rymyään ja näitä vössykkähetkiä oikein jää kaipaamaan. Mutta palataan Rymyyn sitten myöhemmin erillisessä postauksessa. :)

Miten tuo lenkkiasia sitten liittyy näihin kynsiin? Mulla tuli hirveä kiire lakata pohjat ennen lenkkiä. Ne nyt vaan oli jostain syystä pakko vaihtaa heti. Aikaa oli sen verran kun mies kolaa pihan. Ehdin. Kynsillä Mi Nailsilta saatu ihanainen Girly Bits The Shaft. Tuo lakka on jotenkin ihan mieletön, se on niin moniulotteinen, siinä on kaikkea! pientä ja vähän isompaa hippusta, holoa ja kaunis väri! Tosi erikoinen lakka! Lakka käyttäytyykin mainiosti, kahdella sai helposti peittävän tuloksen. En saanut väriä säädettyä oikeaksi, sen pitäisi olla aavistuksen ruskeampi. Ja vähän liian ylivalottuneetkin nuo ovat. Mutta näillä mennään.


Noh, nuo sain aikaseksi ennen lenkkiä. Lenkillä sitten vedin sauvakävelyllä sellaista vauhtia, että kotona kädet vain tärisivät. Pakkohan ne kynnet oli kuitenkin yrittää koristella. Tottakai. Kokeilin Girly Bitsin lateksia, oikein toimivaa ainetta ja erittäin edullista! Ei tarvitse olla paksusti, että lähtee yhtenä nauhana pois. Kuivuu tosi nopeasti myös. 


Mutta mutta. Siihen se mun onni sitten loppuikin. Kädet tärisivät vielä ihan hervottomasti kun mä käytin oikeasti voimaa sauvojen kanssa, joten eihän leimaamisesta tullut mitään. :D En saanut niitä osumaan edes kunnolla kynsille. Kaiken lisäksi mun oli tarkoitus laittaa nämä leimat toisin päin, mutta näin ne nyt sitten menivät. Pah. Kello oli niin paljon, että en mitenkään ehtinyt ennen saunaa enää alkaa vaihtamaan näitä, vaan pakko oli niellä tappio ja jättää nämä kynsille. JA tämän lisäksi kameran kohdistuskin meni näissä kuvissa ihan miten sattuu. Nimetön ja pikkurilli on ihan suttuisia!


Että näin hyvin tällä kertaa! Oma vikahan tää oli, mitäs menin hätäilemään vaihdon kanssa. :P Eikä mulla ole näköjään pullokuvaakaan tarjota teille. Parempi onni sitten ensi kerralla.

Käytetyt tuotteet:

18 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on kyllä silti tosi ihanat! Oot sä vaan guru kun tollasta jälkeä saat kunnon sauvakävelynkin jälkeen aikaseks, huhhuh! :D ♥

    VastaaPoista
  2. Näyttää älyttömän ihanalta lakalta ❤️ muistan kun Hippu oli pieni ja ei uskaltanut kävellä lenkillä. Kaikki pelotti ja se teki stoppeja keskelle katua :D siitä se sitten ja nyt lenkkeily on lempipuuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aika uniikki yksilö, ei löydy kyllä dupea (tai edes lähelle olevaa) mun kokoelmasta.
      Meillä tuo on kaikki vielä edessäpäin, ensimmäinen etappi on opettaa olemaan yksin. Se taitaakin olla vaikeinta. :/

      Poista
  3. On kyllä kaunis lakka ja leimat näyttää hyvältä sen kanssa. :)

    VastaaPoista
  4. Voi ei, mie voin vaan kuvitella siut kun olet leimaillut tärisevin käsin :DD
    Mutta lopputulos on kyllä miun silmää miellyttävä, en näe leimoissa mitään vikaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä itseäkin nauratti! :D
      Kiitos! ♥

      Poista
  5. Ei vitsi kuin kaunis lakka! o.O Minun silmiin myyntikuvassa ei näyttänyt juuri millekkään, mutta huhhuh, oot saanu kuvattua upeaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosta näkyy olevan aika paljon erilaisia kuvia olemassa, oli joku muukin saanut samanlaiset aikaiseksi kuin minä. :D

      Poista
  6. Vau mikä lakka ♥ Varsinkin yksin lenkille meno tuntuu jotenkin tosi typerälle :D kyllä siihen tarvii jotain muuta mukaa esim. just koiran tai ne sauvat. Musiikin kuuntelu kuulokkeilla auttaa jo silti hiukan :D Mun täytyy selkeesti hommata se koira et voisin lenkkeillä ilman typerää oloa, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä upea! :)
      Joo, jotenkin sitä on rutinoitunut aina lähtemään toisen vuoksi lenkille, ei itseä. Tuntuu niin tyhmältä kävellä ilman koiraa. :D Meneehän tässä vielä pitkä tovi, ennen kuin Rymyn kanssa oikein kunnon lenkeille päästään, mutta joutuupahan käymään ainakin useasti päivässä happihyppelyllä. Koiran hankinta kannattaa aina! XD

      Poista
  7. Onpas tosi jännän kaunis tämä Shaft! Ja leimaukset on itse asiassa tosi onnistuneet kun otetaan huomioon missä olosuhteissa leimaus on tehty. Mä en olis urheilusuorituksen jälkeen vapisevin käsin saanut leimasinta osumaan edes kynnelle :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä tosi kaunis! :) Haha, se oli kyllä yhtä välineurheilua kun mä näitä yritin tehdä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)