keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Maaliskuun ostosyhteenveto

Nyt onkin sitten vuorossa taas kuukauden syntilista.

Tilasin jo helmikuun lopulla Mundo De Unasin leimauslakkoja. Nämä olisi siis oikeastaan kuulunut helmikuun ostosyhteenvetoon, mutta eihän nämä sinne ehtineet, hyvä kun ehtivät tähän. :D Näistä olen lukenut juttuja puolesta ja vastaan, joten eihän se auttanut kuin testata itse. Ostin pieniä pulloja, sillä näillä ei ollut kuin alle 2 dollaria kappalehinta ja näin pääsee kuitenkin kokeilemaan ovatko mun käytössä toimivia. Nämä saapuivat juuri ennen maaliskuun loppua, toimitus kesti tasan 5 viikkoa. Ensikosketus näihin oli positiivinen. Olen usein maininnut pitäväni paksuuntuneista Konadeista, ne ovat mielestäni parhaita. Nämä lakat muistuttivat hyvin paljon koostumukseltaan niitä. Tarkemmin kuitenkin voin sanoa kun olen testannut näitä ihan kynnellekin asti. Haju näissä ei ole mikään maailman parhain, ensimmäisenä tuli mieleen autokorjaamo. :D



Näiden lisäksi olen tilannut Mi Nailsilta maaliskuun alussa Foxy Paws -lakkoja. Ostin itse kaksi ja kaksi sain esiteltäväksi. Yksi FP:n lakka jäi jälkitoimitukseen, mutta sain aivan ihanan pienen yllärin, nimittäin Mirva lähetti mulle syntymäpäivälahjaksi pienen Zoyan lakan! Kuinka mahtavaa?!? :3




Maaliskuun alussa eräänä lauantaina sisko laittoi aamulla viestiä lähtisinkö mukaan shoppaileen. Mä lähdin ja siltä reissulta mukaan tarttui tämä Sally Hansenin Ruffle. 



Cittarissa oli Mammuttimarkkinat ja olin jo aikaisemmin ihaillut tätä Lumenen lakkaa. Tykkään lumenen lakoista paljon, vaikka ne ovatkin harmillisen pieniä. Suti on hyvä, se sopii mun kynsille tosi hyvin. Tämä Poetic Days/Poutapäiviä maksoi 3,90. Eikä muuten löytynyt dupea mun lakoista tälle! Pari pääsi aika lähelle, mutta kaikki saavat kuitenkin jäädä. :D




FB:ssä tästä jo mainitsinkin, mutta sain tosiaan siskolta syntymäpäivälahjaksi kukkia ja siskontyttö antoi myös kuoren, jolla voin ostaa itselleni kynsilakkaa. Minähän kävin Kärkkäisellä sitten ostamassa viisi uutta Essencen Gel-sarjan lakkaa. 

Tikutin lakat ja vertailin jo omistamiini lakkoihin. Dupeja en löytänyt kuin yhden, eli tuo Mandarine Bay on tikulla aika identtinen OPIn Toucan Do If You Tryn kanssa. Se on se lakka, jonka taidan uhrata edellisen postauksen holotopperille. :) 

Indian Summer on lähellle Essien Tart Decoa, mutta vaaleampi. Tuio Serendipity on samaa sävyä Essencen Ballerina's Charmin kanssa, mutta tämä on puhdas creme ja se toinen ei. Tuon jellyn ostin vain ja ainoastaan leimojen väritystä varten ja tuosta mintusta ei onneksi löytynyt vastaavaa omasta kokoelmasta.

Bubble Gum, Indian Summer, Mandarine Bay, Play With My Mint ja Serendipity
Aika paljon tässä postauksessa taas lakkoja, mutta jos lasketaan omalla rahalla ostetut lakat, ei saldo sen puolesta ole kovin paha. :D Ostin maaliskuussa omalla rahalla neljä lakkaa (Mundothan meni selvästi helmikuulle :P), mutta mun saldot lisääntyi kuitenkin 12 lakalla. Näinhän sen pitäisi aina mennä! :D

Miten teillä meni maaliskuu?

24 kommenttia:

  1. Oi, mitä ostoksia! Nuo Mundot pitää kyllä itsekin vielä tilata, kun niitä löytyy niin mahtavissa sävyissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tilasin noista Mundoista sellaisia sävyjä (mustan ja valkoisen lisäksi) joita mulla ei entuudestaan löytynyt. :)

      Poista
  2. En malta odottaa, että saat testailtua nuita Mundoja :P
    Aika hyvin siulla pysyi maaliskuussa mopo käsissä ;) Miulla meni alkukuu vähän höpöksi helmikuisen lakon vuoksi, mutta nyt olen hieman rauhoittunut xD
    Ihania uutukaisia ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän korkea kynnys kokeilla noita kun sain viimeksi aika mojovan hedarin noiden hajuista. :D No, jospa se toisella kerralla ei ole niin paha. :D
      Joo, pysy se ihan hyvin, mutta olisihan se voinut mennä paremminkin... Mä en sentään ole pystynyt kokonaista kuukautta olemaan lakossa!

      Poista
  3. Koitin käydä eilen ostamassa tuon jellyn, mutta eipä sitä siellä enää ollut. No, jospa niitä hyllyjä välllä täytettäisiinkin. Ja vissiin niitä ei muita värejä ole, yksi ainoa jellylakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin sitä hyllyä tutkailin yhtenä päivänä että ainoa jelly se taisi olla. Silloin sitä vielä oli ostettavissa, mutta ei kyllä mitään hajua mikä päivä siellä kävin. :D

      Poista
  4. Onpas kivoja lakkasia! Ostin itse maaliskuussa vain 7 lakkaa joista 3 oli Ginasta. Sangen maltillista, eikä saatuja lakkojakaan ole kuin pari. Glam Polishit jäi saamatta hitauteni takia ja koitan nyt kalastella niitä Hypnotic Polishilta pääsiäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :)
      Sullakin on kyllä ostokset olleet varsin maltillisia! Mua polttelee Picture Polishilta muutama lakka tosi pahasti, oon jo kaverin kanssa suunnitellut kimppatilaustakin, saa nähdä milloin sorrutaan... :D

      Poista
  5. Ihania nuo kaikki! Eniten mieleen on KAIKKI! Mulle on kanssa tulossa Mundolta muutamia lakkoja ja Essencelta ostin nuo kaikki GEL -lakat *Hups*, mutta kun mä vaan haluan ne kaikki Essencet! :D Foxyn lakkoja en oo vielä tilannut, mutta kovasti houkuttelisi muutama tilata ja ja ja tuo Sally ja Lumene on myös himotuslistalla, että niin.... Multa tulossa kanssa tänään ostospostausta blogiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aika hyvä! :D Onneksi ostin VAIN KAIKKI noista Essenceistä... :D
      Mä luulen, että noi Foxy Pawsit katoaa hyllystä aika pian kun ne tulevat myyntiin... Tuo Bailandokin on tosi upea!
      Mä jäänkin odottelemaan sun pientä ostospostausta... :D

      Poista
  6. Mistä Kärkkäisestä löysit noi Essencen lakat? :) asun itsekkin pohjois-pohjanmaalla ja ainakaan oulun kärkkäiseltä en ole niitä löytänyt :/ viimeksi pari kuukautta sitten olen kylläkin käynyt katsomassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on ostettu Ylivieskan Kärkkäiseltä. Oulun Kärkkäisellä näitä ei tietääkseni myydä, mutta Ouluun/lähialueelle on ilmeisesti tulossa myyntipisteitä, ellei jo löydykin niitä. Facebookin Kynsikoristelut-ryhmässä löytyy keskustelu näistä jos kiinnostaa. :)

      Poista
  7. Mistä hankit nuo Mundot? Ihania erikoisia värejä niillä ja sopiva pullokoko :). Miten kehveleessä mä pääsen tuonne Lahden Kärkkäiselle? En kai mä nyt jaksa enää odottaa, että pääkaupunkiseudulle tulee Essencet myyntiin. Ihania värejä, huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tilannut ne niiden omilta sivuilta. Pullokoko on just sopiva ja hintakaan ei päätä huimaa. Kymmenelle lakalle tuli hintaa postareineen n. 23 euroa.
      Tilaa taksi sinne Kärkkäiselle, ei tulisi onneksi varmasti kalliiksi lakkojen haalinta??!? :D :D

      Poista
  8. Oijoi uusi minttu Essenceltä? 8) Mun täytyy päästä Kärkkäiselle hakemaan tuo, oiettä! Onhan nuo uudet pullot muuten vielä samanlaisia kuin vanhat? Ja eihän tuo minttu ole lähelläkään sitä vanhaa Essenceä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mä ainakaan tuota ole aikaisemmin nähnyt, tuo on sulle must have! :D Muuten nuo on just samanlaisia kuin vanhat, nimi vain eri etiketissä. Jos meinaat Essencen Blow My Mintiä tai That's What I Mintiä niin ei ole kummankaan dupe. :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitti, mäkin tykkään näistä kaikista! :)

      Poista
  10. Kivoja haalisntoja, mulla on muutama MdU ja hyvin ne toimii vaikka haiskahtavat ihan automaalille. Oon ostanut ne silloin kun ei ollut muuta konstia kun laittaa facen kautta hälle viestiä ja hyvin löysivät perille siltikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä haisee kyllä selvästi jollekin autoihin liittyvälle. :D En tosin tiedä kestänkö tuota hajua kynsillä asti, se jää nähtäväksi...

      Poista
  11. Ihania ostoksia! Vähän huutelevat minunkin nimeäni nuo Essencet, tulisipa niitä jo kauppoihin näilläkin leveyspiireillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki nuo ovat kyllä ihania! :D Kyllähän Essencemies tekee kovasti töitä että nämä saadaan joka kolkkaan! :D

      Poista
  12. ihanuuslakkoja oot kyllä hommannut ! munkin pitäisi tehdä tällaisia ostoksien yhteenvetopostauksia mutta en muista mitä oon missäkin kuussa ostanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aloitan aina kuluvana kuuna tekemään ostospostauksen ja lisään sinne kaikki mitä ostan aina joko kuvana tai tekstinä. Näin se tulee helposti sitten tehtyäkin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)