tiistai 24. maaliskuuta 2015

Aakkoshaaste valmis!

Kuten otsikkokin sen kertoo, tänään on aakkoshaasteen viimeinen lakkaus. Juuri sopivasti tänään on valitettavasti myös syntymäpäiväni. Voi varmaankin sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä poden ikäkriisiä. Pistän tuon kyllä sen piikkiin, että tällä hetkellä ahdistaa kaikki mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Myös se iän karttuminen. Enkö mä vaan voisi nuorentua ja olla se huoleton teini lopun ikääni?! Onko liikaa vaadittu, hä? :D 

Syntymäpäivälahjaksi tilasin itselleni Mi Nailsin Foxy Pawsien ennakkomyynnistä pari lakkaa. Tämä tapahtui ennen sitä, kun sain tietää joutuvani pakolliseen ostolakkoon määrittelemättömän pitkäksi ajaksi, kiitos auto (joka tosin toimii tällä hetkellä, mutta kyllä se jossain lähitulevaisuudessa menee vaihtoon). Nyt vain sitten odotellaan lakkoja saapuvaksi Mi Nailsille ja sitten pääsee lakkailemaan uusilla lakoilla. :)

Aakkoshaasteessa jäljellä oli enää Y-kirjain, sillä sen jälkeisillä kirjaimilla mulla ei ala yhtään lakkaa. Y-kirjaimella lakaksi valikoitui OPIn You Don't Know Jacques! Lakka on ihana ruskea, mieleen tulee lähinnä vanukas. Tämä on ensimmäisiä OPIn lakkoja joita mulla on ollut ja tykkään siitä vain edelleen. Lakka levittyy hienosti ja peittää kahdella kerroksella.

Lakkasin kaikki kynnet tuolla OPIlla. Nimettömät kuorrutin Picture Polishin Stormilla, keskisormen ja etusormen leimasin Essencen valkoisella MoYoun laatasta Pro Collection 13. Lopuksi mattasin kaikki kynnet OPIn mattalakalla.


Jännästi tuo lakkapullo näyttää alaosasta vihreältä. Yritin sekoitella lakkaa tuloksetta. No olkoon, eihän tuo kynsillä näy mitenkäään. Tykkäsin tästä lakkauksesta kovasti, tuo mattaaminen sopi näihin erittäin hyvin. Näillä lakkauksilla sainkin sitten taisteltua oikean käden peukalon kynnen poikki, kun otin yhteen turvavyön lukon kanssa. Ja tämä tapahtui vielä sopivasti erittäin paskan oikein mukavan aamupäivän päätteeksi. Mutta se mikä ei kuvassa näy, sitä ei ole olemassa! :D

Mitähän sitä ottaisi seuraavaksi työn alle kun tämä haaste on saatu päätökseen? Ehdotuksia otetaan vastaan! :) Itse mietin pitäisikö kokeilla sitä vanhaa 31 päivän haastetta, mutta vain sillä tavalla, että tekisin lakkauksia omaan tahtiini, en joka päivä. Muutenkaan en pidä tiettyyn aikaan suoritettavista haasteista, ne ahdistavat liikaa. Jos tiedätte jonkin kivan haasteen niin kertokaa toki!
 


38 kommenttia:

  1. Kylläpä Jacques näyttääkin hienolta mattanakin. Tosi kaunis lakkaus muutenkin, valkoiset leimaukset ja Storm korostavat Jacquesin ihanaa väriä :).

    Otan osaa peukalon kynnen vuoksi. Onneksi tapaturma ei kuitenkaan koskenut kuvauskynsiä! Vaikka toki kynnen kuin kynnen tapaturmainen katkeaminen saa kyllä ärsytystason nousemaan varsin korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkäsin tosi paljon tästä mattana! Kiitos! :3

      Mulla on tuo oikean käden peukalon kynsi ollut jo kauan taittunut ja nyt se antoi sitten periksi ja en päässyt sitä kotiin paikkaamaan, joten pakko oli lynetää. Jos jokin muu kynsi olisi ollut kyseessä, silloin olisi ollut pakko pätkäistä lyhyeksi kaikki, mutta jostain syystä tuo peukalo ei haittaa. :D Ärsytystaso kyllä oli aika korkealla tuona aamuna! :D

      Poista
    2. Hei multa unohtui ihan kokonaan yks juttu, oikein ihanaa ja mukavaa syntymäpäivää!

      Poista
  2. Mulla on aakkoshaaste toista kertaa kierroksessa. On nuo blogeissa pyörivät haasteet kivoja mutta en ole itse tarttunut. Pelottaa ettei sitten ehdi toteuttaa kun on aina niin sikana kaikkea muuta ajankohtaista :)
    Ihanat vanukaskynnet, todella kivat just mattana. Ja kivaa synttäripäivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuon vuoksi mäkään en lähtenyt mukaan näihin haasteisiin, kun ei tiedä ehtiikö toteuttaa! :)
      Kiitos paljon! <3

      Poista
  3. Ihanat lakkaukset! :) Onnea synttäreinä!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanat ja huipputyylikkäät.! YDKJ on myös mun ekoja OPIn lakkoja ja tykkään siitä yhä hurjasti ja mattana ihan huippukaunis. Pitääkin kaivaa se esille ja luritella sille jotain juttuja jos tykkäis hypätä munkin kynsille. Nää on niin hienot että tekee mieli apinoida! Mikä ihmeen katkennut peukun kynsi :O Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo on kyllä niin ihana lakka, onneksi muistin sen olemassaolon. Apinoi ihmeessä jos siltä tuntuu! :D

      Poista
    2. Unohtu yks homma, HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄÄÄÄ!!!! :)

      Poista
  5. Oikein paljon onnea ja onnea vielä haasteen loppuun suorittamisesta. :) Mä taidan loppu vuodesta aloittaa tämän haasteen, kun #ablecs15 on loppunut ja olen pitänyt pienen kesäloman haasteista!
    Lakkaus on aivan täydellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Mäki mietin että pitäisikö lomaa kokonaan haasteista, mutta tuntuu, että ideat on sitten ihan loppu! Onneksi en ole vielä päättänyt mitään asian suhteen. :D

      Poista
  6. Voihan vanukas kun tämä on nätti sävy, etenkin mattana. Mä tilasin just 7€:lla tämän lakan mutta mulle tulikin se suede versio. Haittaa muuten aika yllättävän paljon :). Pitäisi kyllä ehkä saada vielä tämä tavallinenkin. Jostain syystä mulle näyttää kertyvän kaikki OPI:n ruskeat ja nudet, mutta on ne ihania. Mä en tiedä mitään niin kamala kuin synttärit. Yritän aina unohtaa koko päivän olemassaolon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihana! <3 Kyllä varmasti pitää molemmat versiot omistaa! Mullakin on eniten ruskeita OPIlta, niitä tuli alussa kerättyä tosi paljon.
      Mulle tulee illalla ihania lapsukaisia juhlimaan tätin synttäreitä, joten ei se niin kamala sen puolesta ole. :D

      Poista
  7. Paljon onnea niin haasteen suorittamisesta kuin syntymäpäivänkin kunniaksi! Äläkä suotta ikäkriiseile, kyseessähän on vain numero ;)

    Kynnet on aivan ihanat, vaikken ruskeista lakoista erityisemmin pidäkään, nyt tuli kyllä himo kun tämä lakkaus vaan näyttää kertakaikkiaan niin kauniilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se on vain numero, henkisesti ikä taitaa olla edelleen se 20 vee. :D

      Kiitos tästäkin. :) Ruskeat on mun lemppareita olleet alusta asti ja sitä ne ovat edelleen!

      Poista
  8. Kynnet ovat todella ihanat, kuten aina :D Sä kyllä keksit aina mitä kivoimpia lakkauksia ja nuo (kuvassa) näkyvät kynnet ovat aina niin hyvässä kunnossa kynsinauhoja myöten :) Onnitteluja syntymäpäivän johdosta, meitä maaliskuun lapsia on monia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Omasta mielestä mun lakkaukset on aina niin tylsiä, mutta ihana kuulla, että ne muiden mielestä ei sitä ole! :D Mulla on tulossa postaus, jossa luettelen mun kynsien ja käsien hoitorutiinit (joita ei kyllä paljon ole), mutta väittäisin omaavani hyvät geenit tässä suhteessa.
      Kiitos, maaliskuun lapset onkin parhaita! :D

      Poista
  9. Synttärionnittelut! Ja osanottoni auton vuoksi, been there... >:(
    Mulla ei jostain syystä ole tuota Jaskaa vaikka mutalakoista tykkään. Etenkin näin valkoisen kanssa yhdistettynä ja matattuna näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmista! :D Mikäs siinä jos haluaisi ottaa lainaa autoa varten, mutta en haluaisi, joten rahat pitäisi saada kasaan muuta kautta...
      Tuo on kyllä omistamisen arvoinen yksilö, ja ihastuin vielä enemmän siihen matattuna. :)

      Poista
  10. Ihanat kynnet! :) Mattaaminen kyllä sopii tosi hyvin näihin. Mä en ite kestä liian tiuhaan asti olevaa haastetta, #ablecawin kahdet kynnet per viikkokin kävi lopulta mahdottomaksi. :D Ihan hyvä idea kyllä tuo että tekee haasteeseen, mutta omaa tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mäkin aavistelin, että kahdet kynnet per viikko on liikaa mulle, joten siksi en lähtenytkään mukaan haasteeseen. :) Ehkä noitakin voisi toteuttaa omalla aikataululla sitten joskus! :D

      Poista
  11. Ihastelin näitä jo aamulla instassa... Aivan ihanan harmoninen ja kaunis kokonaisuus, luulen, että tykkään juuri siksi, että nämä on matattu.
    Eilen just tuijottelin omaa Jacquesia ja mietin pitäisikö se laittaa kiertoon, mutta kyllä se ehkä on pakko jättää kokoelmaan. Mun pullo on muuten kokenut saman "vihertävyyden" jostain syystä, mitä kanssa ihmettelin...

    Ja hyvää syntymäpäivää vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Joo, en mä kyllä suosittele sen laittoa kiertoon, on se kuitenkin tosi kaunis lakka! :3 Jännnä tuo vihreä, mutta onhan tuo lakkakin jo vanha...

      Kiitos! :D

      Poista
  12. Syntymäpäiväonnea ja wow mikä ihana lakkaus! <2

    VastaaPoista
  13. Aivan mahottoman nätit lakkaukset! ^.^
    Ja hyvää syntymäpäivää! ♡

    VastaaPoista
  14. voi helvetti kun mä oon aina myöhässä näitten kommenttieni kanssa, mutta IHAN MAHTAVAA SYNTYMÄPÄIVÄÄ (myöhässä) ja mä niin ymmärrän ikäkriisit. Omani on ikuinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, parempi myöhään kuin ei milloinnkaan! Kiitos! :D Yritän kovasti päästä eroon tästä ikäkriisistä, saa nähdä onnistuuko!

      Poista
  15. Mä kriiseilin ikääni siitä asti kun mittariin tuli 24. Nyt kun tänä vuonna täytän 31, yllättävästi ei ookkaan enää tarvetta kauhistella kuinka vanha jo oon :D Anoppi on vähän yli 70 ja se valitteli just viime viikonloppuna, että kait se on vihdoin pakko myöntää olevansa vanha kun ei jaksa koko asuntoa kerralla siivota. Se tuntee olevansa mieleltään nuori, mutta kroppa pettää.

    Tuskaa on mullakin auton kanssa. Se on jo 20 vuotias, muuten tosi hyvä, mutta alkaa ilmaantumaan isompia ja isompia korjaustarpeita. Siinäpä pähkäilyä, että mihin asti on viisasta elvyttää sitä henkiin ja milloin ois aika vaihtaa..

    Ihan mielettömän kaunis lakkaus. Mullakin Jaska oli ekoja lakkoja opilta.

    Myöhästyneet synttäri onnittelut! Ne numerot kertoo elämänkokemuksesta eli siitä kuinka viisaita me ollaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei alle kolmikymppisenä käynyt mielessäkään kriiseily, mutta näin kun ikää on jo yli, niin ahdistus maximus. :D

      Joo, meillä auto on sen 11 vuotta vanha, mutta ton ikäisessä ilmenee jo niitä ihme sähkövikoja. Sitten kun asiaa korjataan, pitää ostaa jokin ohjausboksi joka maksaa tonneja.... Meillä olis vanha maasturi tuolla miehen veljen pihassa, siihen riittäisi kun vaihtaisi kympin osan niin se toimisi taas... Siinä vain on pellit loppu, joten niitä pitäisi hitsata kuntoon. Pitäisiköhän vaan siirtyä sen auton käyttäjäksi. :D

      Kiitos, Jaska on kyllä oiva lakkakumppani! :D

      Tuo on ainoa asia millä tätä iän kertymistä voi lohduttaa, eli jospa sitä hitusen viisaampi olisi joka vuosi! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)