tiistai 15. heinäkuuta 2014

Vahinkopilkutus

Naisethan tykkää (vai pitäisikö sanoa osaa? :D) tehdä monta asiaa samanaikaisesti, right? Minä ainakin tykkään. Ja mieluiten vielä pyrin käyttämään ajan tehokkaasti hyödyksi. 

Mulla lohkesi oikean etusormen kynsi sen verran, että mun piti laittaa siihen silkkikuitupaikka. Tämän vuoksi jouduin vaihtamaan lakkaukset etuajassa. Halusin kynsille taas jotain värikästä, joten käsi eksyi Essencen Off to Miami! -lakkaan. Lakkasin pohjat nopeasti helposti levittyvällä lakalla. Lakka vaati kaksi kerrosta peittääkseen mun kynnet. Ajattelin jättää ne näin ja lähdin laittamaan ruokaa. 

Otin pakastimesta jauhelihan sulamaan paistinpannulle kannen alle miedolle lämmölle, koska näin se sulaa itsekseen kohtuullisessa ajassa palamatta. Sillä välin sain idean (missä lie mielenhäiriössä) kokeilla pilkutusta kynsille. Mua ärsyttää pilkuissa se, etten onnistu saamaan niitä täysin samankokoisiksi ja siksi en yleensä näitä tee. Nyt kuitenkin fiksuna tartuin dottariin kesken ruuanlaiton ja aloin pilkuttaa Ginan valkoisella lakalla. 

Pilkutin toisen käden keskisormen ja nimettömän. Sen jälkeen kävin varovasti leikkaamassa kaalin jauhelihan sekaan paistumaan. Annoin näiden taas hautua kannen alla ja lähdin jatkamaan toisen käden pilkutusta. Sekin onnistui melkein hyvin, pilkut ovat vain hiukan isompia kuin toisessa kädessä. Nopeasti pikakuivattaja päälle ja takaisin keittiöön. Mausteet, soijakastike ja tilkka sweet-chilikastiketta sekaan ja hyvää tuli! Ja tykkään kyllä näistä kynsistäkin! :D


Eivät nuo pilkut ole edelleenkään sellaisia kuin haluaisin, mutta ehkä mä jonain päivänä vielä opin! Yksinkertaisuudessaan ja epätäydellisyydessään nämä kynnet aiheuttivat mulla silti tuijotusta. :) 

Teettekö te yleensä kynsiä ja muita juttuja samaan aikaan?

Tässä vielä käytetyt lakat:

Essence Off to Miami! ja Gina Tricot White

16 kommenttia:

  1. Teen montaakin asiaa aina yhtä aikaa :D

    Kärpässienikynnet!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin aina touhuan kaikkea mahdollista! :D

      Mulla näistä tuli mieleen Minni, miehellä taas Sini Tarkkinen. :D

      Poista
  2. Kivat! :) onks tossa ja thistle do nicelyssa mitään samaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ei näissä kyllä muuta samaa ole, kuin että ne ovat punaisia, mutta ihan eri sävyisiä kuitenkin. :D Kamera ei vaan tykkää näistä punasävyisistä lakoista, eikä toista värejä oikein. :/
      Molemmat ovat kauniita. Thistle Do Nicely on paljon kirkkaampi ja neonisempi kuin tuo toinen.

      Poista
    2. No hyvä sittehä voin hankkia tänki :P tuli muuten sun yhet upeet kynnet just facessa vastaan Gorgeous Nail Artin julkaisemana

      Poista
    3. Ehdottomasti tän voi hankkia! :D

      Niin näkyi olevan mun kuva tuolla ja tietty ilman lupaa... Näille kun ei yleensä mahda mitään...

      Poista
  3. Upeat kynnet! Mää luen aina uusimmat blogikirjotukset lakkailun lomassa. Saa lakat kuivua rauhassa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä katson joskus tabletilta sarjoja samaan aikaan kun lakkailen, mutta en yleensä lue mitään. :)

      Poista
  4. Aina pitää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa kun lakkaa, vähintääkin katsoa leffaa jos ei muuta! Ja kiva lakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aina pitää puuhastella jotain! :)
      Kiitos!

      Poista
  5. Onpa herkku lakka! Kynnet on myös kivat. :)
    Minä yleensä olen koneella/syön/katson telkkua samalla. Harvoin keskityn pelkkiin kynsiin, kuivumisen odottelu olis tylsää. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää lakka on ihana, harmi että kuva vähän vääristää! :)
      Kuivumisen odottelu on kyllä ehdottomasti tylsintä kynsien lakkaamisessa. :D

      Poista
  6. Mä teen aina samalla jotain muuta kun laitan kynsiä, saa hyödynnettyä pakolliset odotteluajat jotenkin - joskin kiroan sit aina kun huomaan, että esim. sängystä puuttuu lakanat kun pitäisi päästä nukkumaan mutta lakkaus on sillä tavoin tuore että sen saa ruttuun lakanoita laittaessa :D

    Nämä on kivasti fiftarihenkiset ja pallomaanikkona tykkään tietenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sentään lakanoita ala vaihtamaan samanaikaisesti, olen oppinut virheistäni! :D Jos pohjista tulee oikein kivat, silloin istun vain koneella varmistaakseni sen, ettei lakat mene ruttuun. Mutta siltikin pitää vääntää jotain postausta tms. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  7. Nätit! Oot jaksanu useammankin pilkun laittaa, mä tyydyn laittamaan niitä harvempaan :D Kuulostaa tosi hyvältä tuo ruoka, en ole muistanutkaan ostaa chilikastiketta vähään aikaan, kun meillä ei muut sitä syö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ei niitä ollut tarkoitus aluperin näin tiheään laittaa, se vaan tapahtui vahingossa. :D Ruoka oli kyllä hyvää ja helppo tehdä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)