perjantai 23. elokuuta 2013

Polttarikynnet

Mähän oli viime viikonloppuna serkkutytön polttareissa. Teemana siellä oli pukeutua vartijan asuun. Meillä oli  mustaa päällä ja siksi päätin, että kynnetkin ovat samaa sävymaailmaa. Pohjalle halusin ehdottomasti laittaa A Englandin Fated Princeä. Koska lakka ei peitä täysin yhdellä kerroksella, ajattelin sen soveltuvan hyvin liukuvärjäykseen. Ja oikeassahan mä olin! :D Pohjalla on Flormarin 814 ja kärjissä A England Fated Prince. Liukuvärjäys onnistui tälläkin kertaa mielestäni hyvin.




Tähän päälle laitoin vain mustat leimat laatasta A02 ja mustat niitit.




Nämä keräsivät ihastelevia katseita ihan kiitettävästi polttariporukalta. :D Laitoin myös polttarisankarin kynnet nopeasti, mutta niistä ei valitettavasti ole kuvaa. Toisaalta ehkä parempi niin, kynnet lakattiin hyvin hämärässä valaistuksessa vähän sinne päin. :D 

Nyt onkin sitten mietinnässä, että minkälaiset kynnet laittaisin häihin. Häät ovat onneksi vasta parin viikon päästä. Värit ovat jo valittu, mutta koristelut on vielä mietinnän alla. Jostain kumman syystä luulen, että päädyn lopulta leimoihin. :P Saa nähdä, kuinka monet kynnet joudun laittamaan hääviikolla... :D

30 kommenttia:

  1. Liukuvärjäys on onnistunut tosi hyvin! Ja värit on myös minun makuuni :) Hienot kynnet!

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat todella kauniit kynnet!

    VastaaPoista
  3. Siistit kynnet! Ja täydellinen liukuvärjäys.

    VastaaPoista
  4. Tosi tyylikkäät ja täydellisesti onnistunut liukuvärjäys. Tykkään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä oli kyllä hyvin mulle sopivat kynnet. :)

      Poista
  5. Aivan mahtavat kynnet! :)

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä ihan kynsipornoa :D En ymmärrä miten teet aina niin laadukkaita ja ihania kynsiä! Ja kuvat on viimosen päälle. Täytyis ite panostaa jo uuteen kameraan yms tarvikkeisiin. Hirvittää tuo pimeä talvi, että kuinka kuvien käy :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Tää oli paras kommentti pitkään aikaan. :D
      Mulla on omasta mielestä tosi paljon parannettavaa, varsinkin kuvien osalta. Mullahan ei ole järkkäriä, ihan pokkarilla näitä ottelen. Ja lamppujen osalta voin sanoa, että mulla on nykyään kolme kirkasta lamppua laitettu pöydän ympärille ja niidenkään valo ei tahdo riittää... Vielä pitäis saada lisää...

      Poista
  7. Kauneimmat kynnet mitä oon pitkiin aikoihin nähnyt! Upeat!!

    VastaaPoista
  8. Että mä sitte tykkään näistä sun leimauksista! Aina niin onnistuneet :D ehkä mäki joskus opin kohdistamaan leimat sinne minne haluan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullakin on kohdistamisvaikeuksia tietynlaisten leimausten kanssa. Oon todennut sen kohdistamisen kokokynnen leimoissa helpommaksi niin, että stamperi on nurinpäin itseä vastaan. Painan kynnen siihen niin, että kohdistan kynnen kärjen leiman yläosaan. En osaa sitä paremminkaan selittää. :D

      Poista
    2. Taisin jopa ymmärtää, pitää kokeilla! Empä oo tullu ajatelleeksi että sen voi aloittaa myös kynnet kärjestä :D

      Poista
    3. No toivottavasti tästä oli jotain apua! :) Pienempien leimojen kohdistaminen onkin sitten haastavampaa mullekin...

      Poista
  9. HUISIN hienot! Ja minä kohdistan kuviot XL-stamperilla ihan samalla tavalla :) Toi ei vain toimi alkuunkaan, jos yrittää leimata jotain vain kynnen tyveen :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että muutkin käyttää samaa tekniikkaa. Eihän se toimi jos pitää kohdistaa jokin pienempi kuvio kynnelle tiettyyn kohtaan. Mä yleensä leimaan monta kertaa saman kuvion... Yritän katsoa, että leima on suorassa joka suunnasta ja länttään sen siihen. Yleensä se ei onnistu kyllä alkuunkaan. :D

      Poista
  10. Ooh, älyttömän kauniit kynnet! Kyllä on nyt ollut iha nappi lakkavalinnat ja vielä koristelut siihen päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkäsin näistä itsekin todella paljon. :)

      Poista
  11. Ihän järjettömän kauniit <3

    VastaaPoista
  12. Oih upeat ♥ noi värit sopiibhyvin yhteen :)

    VastaaPoista
  13. Taattua Belegweniä <3 täydellisyydet !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)