maanantai 20. heinäkuuta 2015

Belegwen for Mi Vinyls

Vihdoin ehdin kokeilla itsesuunnittelemiani sabluunoita. Mä halusin jotain vähän erilaisia, enkä osaa oikein mitään piirtää, joten päädyin tällaiseen tiilikuvioon. Sen osasin paintilla piirtää ja sellaisia en ole aikaisemmin nähnyt. :D Mirva sitten piirsi lopullisen version oikealla ohjelmalla. 


Sain itselleni testiin useammanlaisia vinyylejä, mutta tietysti näitä piti päästä ensimmäisenä kokeilemaan. ;) 

Mulla alkaa olemaan kynnet jo sen verran pitkät, että näitä pystyy jo koristelemaankin. Kovin kesäiset näistä ei tullut, mutta sitäkin mieluisammat! Sain testiin myös Dance Legend Gothic Veil-lakan, joka kuuluu Wow Prism -kokoelmaan. Haluaisin kokoelmasta lähes kaikki lakat itselleni, mutta heräsin tässäkin tapauksessa näihin ihan liian myöhään. :D Tätä kuitenkin näyttäisi vielä olevan varastossa, joten suosittelen hankkimaan nyt kun sitä vielä on! Ihan mieletön lakka! (EDIT. Heidi vei viimeisen! :D)


Itse sain peittävän 2-3 kerroksella, osaan riitti kaksi ja osaan paikkailin kolmannen. Lakka levittyy helposti ja mikä mukavinta, näitä ei tarvitse muhitella pois, vaan ne lähtevät normilakkojen tapaan. :) Gothic Veiliä on peukalossa, etusormessa ja pikkurillissä. Keskisormeen ja nimettömään laitoin pohjalle Color Clubin Worth a Risquen ja siihen sabluunoiden avulla töpöttelin mustaa lakkaa päälle. Musta oli tietysti A England Camelot.


Sabluunat toimivat tosi hyvin, mulla ei ole kyllä ollut valittamista näiden Mi Vinylsien käytöstä. Pikakuivattajana käytin Digital Flashia ja vaikka levitin aika nopeasti sen noiden kuvioiden päälle, en saanut niitä leviämään. Nyt kun tuota pikakuivattajaa olen käyttänyt useammassa lakkauksessa, niin ehkä olen huomaavinani sellaisen eron Posheen, että pinta tuntuu aavistuksen pidempään nihkeältä. Tämä nyt on sitä hiusten halkomista, mutta sanoinpahan kuitenkin. :D

Käytetyt lakat:



22 kommenttia:

  1. Noi on mun mielestä tosi kivat ja oikeesti sun tyyliset!!! Oon ylpee sust systeri!! :) Hihiii

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa meikäläinen taisi viedä Gothic Veilin viimeisen kipaleen alennusmyynneistä ;)
    Kasa vinyyleitä on myös tulossa tänne päin, enkä malta oottaa näiden testaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, korjasin sen tuonne! :D Mä oon tykännyt noista vinyyleistä, ne ei yhtään kyllä häviä esim. Vinyl It Upin vinyyleille. :)

      Poista
  3. Mullekin tuli heti ekana mieleen, et ompa niin just sun tyyliset. :)

    VastaaPoista
  4. Upea tiilikuvio! Mä pelkään, että mun kynsille noikin menisi reinoista ruttuun, kun kynnet on niin kaarevat. Näihin saa laitettua oikeestaan vaan chevroneita ja suoria teippejä. Kaikki sabluunat menee ruttuun, yhyy :). Toi Gothic Veil on ihan järkyttävän hieno lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen kanssa, että sulla on niin pitkät kynnet ja kaarevat, ettei nämä toimisi kovin hyvin sulla. Mutta en tietenkään varmaksi voi sanoa. :D Gothic Veil on!

      Poista
    2. Minäkin tilasin näitä, ja vasta niiden saavuttua tajusin miettiä, miten ne minun kaarevilla kynsilläni toimivat. Tai oikeastaan mun kynnet eivät ole kaarevat, vaan ihan kippurat joka suuntaan. Pistitkö merkille, venyykö tuo teippi yhtään? Jos se venyy, niin varmaan saan aseteltua ne, mutta jos ei, niin hankalaksi menee.

      Poista
    3. Mun mielestä venyy jonkin verran, koska mullakin on vähän kippurat joka suuntaan. Tosin näissä kuvissa kynnet on sen verran lyhyet vielä ettei ne pituussuunnassa kaarru niin paljon. Kannattaa kokeilla miten omille kynsille sopii, sittenhän sen tietää varmaksi! :)

      Poista
  5. Gothic Veil on upea lakka ja tiiliseinä on kiva ja erilainen kuvio. Päällyslakasta en osaa sanoa kun en ole koskaan kokeillut tuota merkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän tuo tiiliseinä kovin hienostunut kuvio ole, mutta sopii mulle. :D Mäkään en ole ennen tätä kokeillut tuota merkkiä, mutta olen kyllä tykästynyt kovasti tuohon pikakuivattajaan.

      Poista
  6. On tuo Gothic Veil vaan huikea lakka, kaunis kuin mikä! Tiiliskivikuviovinyylikoristelut sopivat hienosti yhteen Gothic Veilin kanssa, ja lakkaus on kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  7. Komea lakka! Mää en ookaan vielä kokeillut tuommoisia sabluunoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, komea se on! :) Kyllä näitä kannattaa kokeilla, tarjolla on kuitenki tosi paljon erilaisia kuvioita. :)

      Poista
  8. Ooh miten ihanat lakkaukset! Nuo vinyylit on tosi kivat, pitäisikin itse tilata joitain näitä testiin kun koskaan en ole mitään vinyylejä koittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Näitä Mi Nailsin vinyylejä uskallan kyllä suositella, kannattaa kokeilla! :)

      Poista
  9. Ooooh! Nää on niin ihanat ja tuo lakka ! :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)