lauantai 10. toukokuuta 2014

Nyt kimaltaa!

Instagramissa mua seuraavat ovat jo saaneetkin vihiä tästä postauksesta. :)

Viestittelin vähän aikaa sitten Shimmer Polishin Cindyn kanssa, laitoin hänelle linkkejä tekemistäni SP-lakkauksista. Hän kiitti niistä ja ajattelin asian jäävän siihen. Muutama päivä myöhemmin Cindy kuitenkin laittoi viestiä, että kiinnostaisiko minua saada lisää lakkoja testiin. Vastasin, että minulla on jo 30 hänen lakkaa, mutta mikä ettei. Siihen Cindy vastasi että ok, hän aikoo lähettää loput 36 Shimmer Polishin lakkaa, joita multa ei vielä löytynyt. Voitte varmaan uskoa, jos sanon että suu loksahti auki (suunnilleen polviin asti). :D

Seuraavan viikon olinkin jännän äärellä kun pakettia odottelin. Paketti jäi tietysti tulliin, olihan sillä sen verran kokoa. Tulliin piti tehdä lisäselvityksiä, miksi en ole maksanut tästä paketista kuin postikuluja. Lopulta sain paketin jatkamaan matkaa ja se saapui ovelle torstaina. Juuri sopivasti olin taas saanut käyttämättömien lakkojen määrän nollaan. :D

Olen saanut karsittua lakkakokoelmastani innostamattomat yksilöt eteenpäin ja lakat ovat sopivasti mahtuneet mun hyllyyn. Kun "pienehkö" lakkakokoelma kasvaa kerralla 36 pulloa, tarkoittaa se sitä, että mun oli nyt vain pakko tehdä pari kynsilakkahyllyä lisää. Vannoin aikoinaan, että lakkojen on mahduttava niihin kuuteen jotka mulla jo on, mutta vannomatta paras... Korjailin samalla paria vanhaa tukevammiksi. Homma on vielä vähän kesken, mutta enköhän mä sen pian saa valmiiksi. Instaan taisinkin laittaa kuvan projektista.

Mutta nyt niihin lakkoihin. Lakkojen tikuttaminenkaan ei ollut mitenkään nopeaa, mutta olen ollut ahkera! :)


Näissä onkin paljon enemmän punertavia sävyjä verrattuna aikaisempiin SP-lakkoihini. Se onkin hyvä, sillä olen alkanut pitämään punertavista sävyistä enemmän ja enemmän. Suurin osa näistä ei tule peittämään yksinään, joten täytyy taas metsästää sopivia pareja. :)

Pullot, olkaapas hyvät:
Linna, Kelly, Julia ja Brooklyn

Strength, Adrienne, Jenny ja Kim

Stephanie, Gerry, Taylor ja Karina

Eva, Marilyn, Cindy ja Lorene

Melissa, Amy, Fanny ja Sophie

Vicki, Tammy, Courtney ja Elsa

Rochelle, Airriann, Sonia ja Katherine

Carmen, Carol, Tracy ja Lindsey

Tammy, Bernice, Vanessa ja Bella

Suosikeiksi pullojen perusteella nousi heti Julia, Strength, Eva, Katherine, Lindsey, Bernice, Vanessa ja Bella. Saa nähdä muuttuuko mielipiteet kynnellä. :) Mitkä on teidän suosikit pullojen perusteella?

Aikaahan näiden testaamiseen menee, sillä Cindy on toivonut multa etten tekisi pelkästään swatchauksia näistä, vaan erilaisia lakkauksia. Jos mä edelliset 30 lakkaa olen saanut esiteltyä n. vuoden aikana, kai mä sitten olen esitellyt nämä juhannukseen 2015 mennessä. :D 

22 kommenttia:

  1. Ooh mitä kaunokaisia! Koko rivistö melissasta sophieen näyttäis ainakin olevan mun mieleen:)

    VastaaPoista
  2. Oaaah! Oon ihan sanaton! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin olin! Ja oon vähän vieläkin! :D

      Poista
  3. Aika mahtava juttu! Noi on kyllä tosi kauniita lakkoja :)

    VastaaPoista
  4. Wau, wau, wau. En ihmettele jos sait loputki lakat käytettäväksi, koska mun mielestä sun SP-postauksissa on ollut laatu kohillaan... Pullojen perusteella suosikkejani on Kelly, Karina, Cindy, Lorene, Courtney ja Rochelle...

    VastaaPoista
  5. Huhu huh!!! Siinö onkin samassa paketissa lahjalakkojen plussat ja miinukset; tottakai on luonnollista toivoa lakoista esittelyt kynsillä mutta toki tuut olemaan näin ison määrän kanssa naimisissa aika pitkään! Jos sulla on innokkaita kynsikamuja niin sähän voit pitää niille jonkun lakkausillan ja laittaa eri henkilöille jotain eri sävyjä..? ;-)
    Pullokivissa Amy, Carol ja Airriann (erikoinen nimi!) näyttää ensihätään kivoimmilta, mutta tilannehan voi elää kun lakat näkee kynsillä. On ne kyllä kauniita noin vierekkäin! Hyvä ettei tarvinnu alkaa tullaamaan lahjoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Mä aikoinaan Cindylle sanoinkin, että jos teen aina lakkaukset, niin näiden esittelyssä tulee menemään kauan aikaa. Se sopi hyvin hänelle. Muutenkin olen ollut tosi tyytyväinen Cindyn toimintaan. :) Mä en aio ottaa stressiä tästä, teen näitä lakkauksia aina kun sille tuntuu. Jos ei tunnu, niin pidän taukoa.
      Tuossa voisikin sitten olla ideaa tehdä muille näitä lakkauksia, toisaalta yksi ilta ei taitaisi riittää niiden tekemiseen. :D
      Tuota Airriannia piti moneen kertaan tavuttaa itsekin, se on aika erikoinen. :)

      Poista
  6. Voi luoja! Kyllä nyt kimaltaa! :) Onko sulla siis nyt kaikki Shimmer Polishin lakat, eli onko niitä yhteensä valmistettu 66kpl? :) Ihania kaikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kimaltaa! :3 Mä en oo sata varma siitä, sillä pari pulloa löytyy Shimmer Polishin sivuilta, joita mulla ei ole. Mulla on "vain" sen 66 kpl. :D

      Poista
  7. Ooh, aivan ihana yllätys ja mitä lakkoja. :D Omiksi suosikeiksi nousi Julia, Sonia ja Bella. Ja Carmen on ihana, se löytyykin jo itseltä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Tuon Bellan toivon olevan kynnellä yhtä kaunis kuin pullossakin, se on niin lumoava! Carmen näytti tikutettuna tosi kivalta, sitä tulee varmasti hyödynnettyä paljon. :3

      Poista
  8. Oijjoijoi, mitä ihanuuksia. Kaikki näyttää upeilta, mutta varsinkin Carol on tosi kauniin oloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki ihanuudet on vielä kynsilläkin yhtä kauniita. :)

      Poista
  9. Siis aivan mielettömiä, vaaaau! Ihan pysäyttävän upeita, ihana kevätylläri :) Mulla on muuten kynsillä nyt Color Club, Red Velvet, tämä on yksi suosikkejani ja vaikken sinua mitenkään tunnekaan, niin tästä sävystä tulit mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kauniita?!? :-) Se Red Velvet näyttää tosiaan sellaiselta lakalta josta pitäisin. ;)

      Poista
  10. Minä täällä taas hei, oon vähän jäljessä blogien lukemisessa (ylläri)... mutta siis ihan mieletön satsi ja sä olet kyllä nämä ansainnut, niin hienoa duunia oot edellistenkin kanssa tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin aina tahtoo jäädä lukematta postauksia tai ehdin katsoa vaan kuvat ja palaan sitten myöhemmin vanhoihin postauksiin kun muistan. :D
      Onhan tässä ihan älyttömästi työtä tehdä ne lakkaukset, mutta ainakin on tekemistä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)