torstai 8. toukokuuta 2014

Kysymyksiä ja vastauksia

Wasting Lifestylen Emma haastoi mut eilen ja nyt on sopivasti aikaa vastata haasteeseen. Ihan vain siksi, että rakas kultamuru koira herätti mut aamulla siihen, että se oksensi olohuoneen matolle. Jos nyt välttämättä haluatte tietää, niin kiviä ja oksanpalasia tietysti. Matto on luonnollisesti niitä pitkäkarvaisia mattoja, joita on mielettömän helppo pitää koirataloudessa muutenkin puhtaana. Revin maton kynsien repeämisen uhallakin pesuhuoneeseen, ja pesin oksennukset pois. Tämän jälkeen lähdin kantamaan pirun raskasta märkää mattoa terassille kuivumaan ja kaadoin samalla Morsen täyden vesikupin pitkin lattiaa. Sarvet otsassa, sukat ja housunlahkeet märkänä on hyvä kirjoittaa postausta puoli seitsemältä aamulla. <3

YLEISTÄ    
Milloin perustit blogisi? Joulukuussa 2011. Perustin tämän blogin vain ja ainoastaan siskojen painostuksesta. Eivät kuulemma pysyneet perässä mun lakkauksissa, joten piti alkaa dokumentoimaan ne. Kyllä mä olen välillä miettinyt bloggaamisen lopettamistakin, mutta katsotaan miten käy. :)
 
Mistä blogin nimi tulee? No, tarvitseeko tähän erikseen rautalangasta sitä vääntää... :D Kaverin kanssa tätä blogin ulkoasua vääntäessä mietin, että laitetaan nyt vaikka aluksi Nail Art By Belegwen, vaihtaa sitten myöhemmin. :D  
Mikä on nimimerkkisi tarina? Se on mun nörtti pelinimi kaikissa pelaamissani peleissä, tarkempi postaus aiheesta löytyy täältä.



ARKISTO 

Näytä jokin vanhoista bannereistasi Tästä bannerista oon erityisen ylpeä, että jaksoin tehdä tämän alusta loppuun ihan itse. Tätä onkin tullut kahtena talvena käytettyä.

 


Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään No, minähän olen sellainen, että hymyilen joka kommentille. Oikeasti. :D

Muutama kuva sinusta eri vuosilta Oon varmaan joskus maininnutkin, että en niin välitä omaa naamaa ladata nettiin. Vähän turhankin varovainen olen jakamaan oikeita kuvia itsestäni. Niitä kun ei sitten oikein pysty sen jälkeen poistamaan ihan kokonaan sieltä. Tässä nyt kuitenkin pulleaposkinen minä (3v), jolla ei saa vahinkoa aikaiseksi. :D


POSTAUS    

Postaus, mistä olit erityisen ylpeä? Tämä postaus, jossa sain vihdoin ja viimein aikaiseksi kuvattua teille videon leimaamisesta. Sitä niin kauan yritin tehdä enkä koskaan saanut aikaiseksi.


 
Postaus, joka oli kuukauden suosituin? Analyticsin mukaan se on ollut maanantai 5. päivä, eli nämä kynnet.

 
Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän? No, en erityisesti pidä mitään postausta ylitse muiden... 
 
SEKALAISTA  Oletko tehnyt teemaviikkoa? En ole. Ainakaan vielä.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita? Kyllä. Born Pretty Store ja Shimmer Polish.

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? En. Enkä varmaan tule ikinä olemaankaan. Asun niin kaukana kaikesta, että tuskin tulee lähdettyä. :)
 
TILASTOT   

Kävijämääräsi tällä hetkellä? Ai reaaliaikaisia katseluja? Mitä tällä tarkoitetaan? Reaaliaikaisia on näin aamulla puoli seitsemän aikaan nolla.

Lukijamääräsi tällä hetkellä? 430 bloggerissa, reilut 200 bloglovinissa, 300 pinterestissä ja muutama kymmenen Instagramissa (liityin muutama päivä sitten ja yritän kovasti opetella sitä käyttämään!!).

Sivunkatseluja tällä hetkellä? 131000.
 
LUKULUETTELO 

Blogi, minkä postauksia odotat eniten? Sanoisin, että Kaisan. <3 Toki odotan monen muunkin bloggaajan postauksia. :)


Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? Tartofraises on ensimmäinen, koska siinä on lisätty jotain tähtiä alkuun. Viimeinen on Zigi Ztyle. Molemmat on huippuhyviä!


Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi? En osaa kyllä yhtään sanoa. Muisti on hirvittävän hyvä, mutta onnettoman lyhyt. :P Ja kaiken lisäksi mulla kestää aikansa, että opin tietyn bloggaajan nimimerkin ja blogin nimen yhdistämään tiettyihin kynsiin. :)

KUVIA   

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi Ei mulla ole mitään tärkeitä kuvia. Varsinkaan sellaisia, jotka ovat ylitse muiden. Kynsiähän ne vain on. :D

Minä voisin puolestani haastaa Kaisan ja Vanquishin

YLEISTÄ    
Milloin perustit blogisi? 
Mistä blogin nimi tulee? 
Mikä on nimimerkkisi tarina? 
 
ARKISTO   
Näytä jokin vanhoista bannereistasi 
Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään 
Muutama kuva sinusta eri vuosilta 
 
POSTAUS   
Postaus, mistä olit erityisen ylpeä? 
Postaus, joka oli kuukauden suosituin? 
Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän? 
 
SEKALAISTA   
Oletko tehnyt teemaviikkoa? 
Onko sinulla yhteistyökumppaneita? 
Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? 
 
TILASTOT 
Kävijämääräsi tällä hetkellä? 
Lukijamääräsi tällä hetkellä? 
Sivunkatseluja tällä hetkellä? 
 
LUKULUETTELO   
Blogi, minkä postauksia odotat eniten?   
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? 
Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi? 
 
KUVIA 
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi

10 kommenttia:

  1. Iik ja kääk. Sinney (ja pari muutakin) mut tällaiseen kans haasteli, nyt en enää muista oliko samoja kysymyksiä? Voisin etsiä ja vastailla, jos oli ihan eri höpinät :D

    Tuo koiran oksentaminen... Varsinkin heti aamusta.. huoh. Ei nyt suoraan verrattavissa, mutta täällä olen kipeän pojan kanssa. Miten asiat aina tapahtuu yöllä tai aamuyöstä? Puoli neljä herään siihen, kun poika yskii niin kovaa, että meinaa oksentaa.. Nyt poika nukkuu, minä luen blogeja ja yritän saada jotenkin tolkulla kirjoitettua seuraavaa juttua omaan blogiin.

    Toivottavasti saat maton kuntoon ja teillä ei (ainakaan nyt kauheasti! :D ) oksenneltaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin tän pidemmän kommentin kun se kerran tuli perille asti. :D

      Samaa mäkin oon miettinyt, miksi sen pitää tapahtua aina aamuyöstä, juuri parhaimpien unien aikaan... Kaikki oksentaminen mitä meillä koira tekee, on yöllä, aina yöllä. Onneksi ei asuta kerrostalossa ja koiran voi päästää pihalle kakomaan kun itse siivoaa jälkiä.

      Meillä on muutenkin isompi matonpesu-urakka tulossa aina näin keväällä kun matot on aika huonossa kunnossa talven jäljiltä. Tietty matot pestään kerran kesälläkin ja sitten vielä syksyllä. :D

      Poista
  2. Kiitos vain haasteesta! :D Näitä on mukava toisilta lueskella! Toivottavasti sun päivä on jatkunut paremmin, kuin se alkoi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :D Kyllä se on. :D

      Poista
  3. Voi koirat, ne osaa. Täälläkin sai siivota piskin jälkiä aamulla.. Olin itteeni ja lasta pukemassa et saa tenavan vietyä hoitoon ja ite pääsee asioille, kauhee säätöaamu muutenkin enkä sit ollu vieläkerenny käyttämään elukkaa tarpeillaan.. Koira portin takana et ois pois jaloista ni sehän päättää tehä sit molemmat asiat sisälle. Kiva alkaa siivoomaan ku muutenki kiire..
    Uskaltauduin leimaamaan muuten tuon sun videon opastamana, ja kun hommasin yhden pueenin laatan.. Enkyllä ihan onnistunu siitä huolimatta ja kauhee pähkäily nyt et mitenköhän se onnistuis.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat todellakin osaa. :D Meillä ei onneksi ole ollut kuin pelkkää oksennusta. Ainakaan toistaiseksi. Mutta sitäkin on ihan tarpeeksi, kun koiralla on niin paljon kokoa. :D
      Kävinkin kommentoimassa blogiisi siitä leimaamisesta, toivottavasti niistä oli apua! :)

      Poista
    2. No joo, täälläkin läjät ja lammikot kokoa rottweiler, et ei ihan pieniä. Ja osaa sekin syödä sopimattomia, taisin toissapäivänä siivota ylös tulleita tennispallon palasia.. Mut ymmärrän tällä kertaa protestoinnin syyn, ei oo päässy kunnon lenkeille ku ite viimesilläni raskaana en enää jaksa lenkittää ja miehellä ollupari pitkää työpäivää ihan aamusta iltamyöhään, varmasti on turhaantunu koira nyt.. Onneks saivat nyt projektin valmiiks siellä.
      Kiitti vinkeistä :)

      Poista
    3. No ei oo sitten tosiaan pienimmästä päästä tuo teidänkään koira! :D Meillä ei onneksi leluja hajota ja syön, yleensä syötävät on kiviä, puuta ja roskia jos sattuu löytyyn. Jos ehtii väliin niin tottelee kyllä irti-käskyä, mutta yleensä sitä ei ehdi huomata kun se on lähes aina irti. :D
      Varmasti koira tosiaan turhaantuu, jos ei pääse lenkille. Toivottavasti se ei ton enempää ala protestoimaan, sille kun ei voi selittää, että oot viimeisiläs raskaana... :)

      Toivottavasti niistä mun vinkeistä on apua! :)

      Poista
  4. Mukava lukia tällaisiakin välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on mukava tehdäkin aina välillä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)