tiistai 23. heinäkuuta 2013

Minun pieni kesälomani

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tein lauantaina pienen ja ainoan kesälomareissuni. Se kesti kahdeksan tuntia. Ja kaikki kahdeksan tuntia teki kyllä hyvää. :) Kävimme siskon kanssa kahdestaan "pienen" mutkan Vesalla Tuurissa. Olen monesta paikasta lukenut sen olevan suurin piirtein kynsilakkataivas, mutta myös pieniä pettymyksiä on tullut ihmisillä vastaan. Siispä olin myös varautunut pettymään ja sen sain kokea. Mielestäni valikoimissa ei ollut mitenkään erikoisia tai halpoja lakkoja joita olisin halunnut. Tietysti markettilakoista pitävälle tämä paikka varmaan olisi taivas, sillä Mavalaa, Rimmeliä, Lorkkuja sun muita sieltä löytyi hyvin. Mutta niitä löytyy myös lähempääkin, joten olisin halunnut jotain muutakin. Ainoa maininnan arvoinen asia siellä oli Essiet, niitä sai 12,5 eurolla ja niitä olikin ihan hyvästi tarjolla. Silti mukaani ei tarttunut yhtään niitä, koska saan niitä myös Cittarista. 

Tässä vähän mitä bongasin sieltä, jotka olisivat voineet kiinnostaa: Color Clubeja löysin jopa 6 kappaletta, hintaa 6,5e. Ruby Wingsejä oli pieni teline, hintaa 12e/kpl. Kolmen euron Orlyt olivat neljää eri sävyä, tummansininen, haalistunut punainen, ruskea ja tummanvihreä. Konadin standissa oli ehkä parikymmentä laattaa, vähän koristelutarvikkeita ja muutamia aloituspakkauksia. W7-lakkoja löytyi erilaisia ehkä 30. Näitä lakkoja muutaman kotiutin.

Ne, mitkä ei oikein innostaneet (ja mitä sieltä muistan): Punaisia Wild&Mild-lakkoja olikin sitten useampi laatikko. Mavalaa löytyi myös hyvät valikoimat. Lórealin pieniä pulloja löytyi myös hyvästi, Sally Hanseniakin kohtuullisesti. IsaDoraa oli hyvästi, samoin Lumenea.

Harmi kun en muistanut ottaa kuvia niin kuin kunnon bloggaajan kuuluu... :D 

Olin varannut rahaa että voisin jotain ostaa, mutta rahaa kului lopulta n. 15 euroa, johon sisältyi myös iso Tobleronen valkoinen suklaa (nam!). Mitä muuta mä sitten sieltä ostin? Neljä W7-lakkaa, 2,95e/kpl. Tässäpä ne:

White, tämän ostin puhtaasti sekoitteluja varten

Salt n Pepper

Moondust

Metallic Venus, erittäin kaunis, mutta ei kovin peittävä

Sitten vielä vaihdokkini Lawwen kanssa. Hän ehdotti mulle OPIn Mermaid´s Tearssin vaihdokiksi OPIn Not So Bora Bora-Ing Pink ja mä suostuin siihen. Sain lakkani eilen ja otin kuvan siitäkin tänne. Aika erikoinen sävy ja onnekseni multa ei löydy dupea tälle. :)


Tällaista tällä kertaa. Kuinka moni teistä on käynyt Tuurissa shoppailemassa ja teitkö sieltä löytöjä vai petyitkö kuten minä? :)

18 kommenttia:

  1. Itekkin kävin lomalla siellä, ja mullekin tarttui salt'n'pepper ja moondust mukaan.. :-)
    Ei joo mitenkään ihmeellistä ollut, vaikka aika paljon tuli ostettua lakkoja lahjarinkiä varten :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivatkin mun mielestä uniikeimpia siellä. :) Siihen tuo paikka on omiaan, jos ostaa muille lakkoja eikä itselle! :D

      Poista
  2. Metallic Venus voisi päästä parhaiten oikeuksiinsa mustan päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mäkin mietin. Pitää kokeilla kiekolle ennen kynsien lakkaamista. :)

      Poista
  3. Vesan valikoimat on varmasti kesän aikana kuivuneet kokonaan, kun kaikki (me) kynsiharrajat ollaan käyty sieltä lakkoja kesäreissuillamme hamstraamassa :D Jospa hyllyt taas täyttyisi syksyksi vaikka joillain kivoilla uutuuksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kai se syy onkin, mä olin vain myöhässä. :D

      Poista
  4. Itsekin käväisin Tuurissa ja mukaan tarttui neljä W7 ja yksi jota en nyt muista... mutta vähän oli pettymys kyllä. :( Mermaid's tearskin tuli jo perille, oli ymmättävän samanlainen Thanks a Windmillionin kanssa mutta ei onneksi dupe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti hyllyt on vähän tyhjentyneet... Hyvä että lakka tuli sullekin ehjänä perille! :)

      Poista
  5. Oon käynyt Tuurissa säännöllisen epäsäännöllisesti iha muksusta asti. Oikeastaan ainoat hehkuttamisen arvoset lakat on W7 ja halvat Orlyt joita oli kuukausi kaksi takaperin huomattavasti enemmän ja yli kymmenen niitä tulikin kotiutettua ja samoin W7aa alkaa olla kaikki kotiuttamisen arvoiset jos ei uutuuksia tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon käynyt aina silloin tällöin, mutta en kertaakaan tän harrastuksen aloituksen jälkeen. :) Pitääkin seurailla sitten blogeja jos sinne alkaa uusia lakkoja ilmestymään, niin pitää käydä uudelleen piipahtamassa siellä. :)

      Poista
  6. Mie oon käyny monesti Tuurissa, mutta ei siellä silloin ollut oikeastaan mitään kynsilakkoja :D Parin vuoden aikana ne on sinne varmaan vasta tullut (ja ovat huomanneet, että niitä menee)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin muistan viime kerralla katsoneeni vain leffa- ja pelitarjonnan läpi. :D Vähän on itselläkin nuo kiinnostuksen kohteet muuttunu... :D

      Poista
  7. Piipahdettiin siellä jokunen viikko sitten ja oli aikas pettymys kyllä. Mutta jos valikoimia vähän taas kartutetaan syksymmällä, sopivasti ennen joulua, niin voisin ehkä tehdä uuden piipahduksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin voisin harkita uusintakierrosta jos siellä lisätään tuotteita myyntiin. :)

      Poista
  8. En ole käynyt Tuurissa, mutta toivon mukaan siellä pääsisi vierailemaan joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se näkemisen arvoinen paikka on, mutta lopulta aika pieni. :)

      Poista
  9. Mä haluisin joskus käydä Tuurissa, ihan muutenkin vaan.. Ja että mä himoitsen tota salt&pepperiä. Mä en tiedä mikä siinä kiehtoo. Se on vaan rakkaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne saa kyllä aikaakin menemään, jos haluaa kunnolla kiertää. :) Mä kanssa himoitsin tätä kun olen muutamissa blogeissa nähnyt. Eli tää oli se must-ostos jos löytyy. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)