Hip hei, arvatkaa kuka on taas flunssassa? No kyllä vain, minä! Kauanhan mä ehdin melkein terveiden kirjoissa ollakin. Yskä vaivasi pitkään, poskiontelot sain jo omasta mielestä niin hyvään kuntoon, että kortisonisuihkeen pystyi lopettamaan. No nyt perjantaina nenä alkoi uudelleen vuotamaan ja viikonlopun yöunia poskionteloiden vihlonta sitten mukavasti haittasi. Onneksi lääkettä löytyy vielä ja aloitinkin heti taistelun tätä vastaan. Toivotaan, että tämä on jotain tavallista flunssaa, eikä johdu siitä, että töissä muutettiin viime vuoden lopulla toiseen rakennukseen... En nimittäin ollut viime vuonna kertaakaan flunssassa ja nyt jo toistamiseen. Mutta ei siitä sen enempää!
Mun teki mieli jostain syystä laittaa sinistä kynsilakkaa, aika outoa. Älysin siinä sinisten valikoimaa selaillessani, että en ole koskenut Gina Tricotin lakkoihin todella pitkään aikaan! Jos ei Ginan valkoista lasketa, niin edellinen kerta menee vuoden 2015 kevääseen, eli lähes kaksi vuotta sitten. o.0
Mun teki mieli jostain syystä laittaa sinistä kynsilakkaa, aika outoa. Älysin siinä sinisten valikoimaa selaillessani, että en ole koskenut Gina Tricotin lakkoihin todella pitkään aikaan! Jos ei Ginan valkoista lasketa, niin edellinen kerta menee vuoden 2015 kevääseen, eli lähes kaksi vuotta sitten. o.0
Osan Ginan lakoista olen luovuttanut eteenpäin, mutta kyllä niitä silti vielä löytyy. Tämänkertainen Clear Blue on tosi kaunis sininen lakka, helppo lakattava ja peittää kahdella kerroksella. Valitsin sille kaveriksi Moyoun Pro Collection XL -20 -laatan ja Colour Aliken Ocean Bluen.
Lakkaus oli tosi helppo tehdä kaiken toimiessa yksiin. Sain tämän tehtyä reilusti alle tunnissa ja ehdin ajoissa nukkumaankin!
Tämä lakkaus ei kyllä ole ihan mua nykyään, mutta kyllä mä näillä silti viihdyin, yllättävää kyllä. Kivan kesäiset jotenkin. :)
Käytetyt tuotteet:
- Essie First Base
- Gina Tricot Clear Blue (x2)
- Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Dryig Top Coat
- Leimauslaatta MoYou London Pro Collection XL -20
- Leimauslakka Colour Alike Light Blue
- Leimojen päällä Seche Vive
Kesäiset ehdottomasti:) Tulee vähän semmoiset uima-allasfibat mutta hyvällä tavalla:)
VastaaPoistaJuu, sopisi kyllä hyvin biitsille nämä kynnet. :D
PoistaTämä talvi on kyllä ollut tautinen monilla! Itsekin varsin harvoin sairastan mutta tän talven aikana useamman kerran. Tai siis viime talven, nythän käännyttiin kevääseen :D
VastaaPoistaSininen ei ole munkaan omin juttu kynsillä, mutta ihanan pirteä sävy kyllä tuo.
Mä en ollut ennen vuodenvaihdetta sairaana ollenkaan, mutta nyt tammikuusta eteenpäin koko ajan jotain. Toivotaan, että on normiflunssaa, eikä johdu muusta. :)
PoistaSävynä tosi nätti lakka, se on tosi, mutta miksi niitä aina karsastaa omilla kynsillä?! :D
cute plate!
VastaaPoistaI think so too! ^.^
PoistaIhanan piristävä ja pirskahteleva! Buu flunssalle. Pikaista paranemista:)
VastaaPoistaOlipahan vähän väriä elämässä tuolla hetkellä. :D Kiitos, jospa tämä tästä. :)
PoistaKauniit
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNo jos ihan totta puhutaan niin se rakennuksen osa missä se huone on niin on aina ollu mun mielestä ilmanlaadultaan pikkasen epäilyttävä. Mutta toivotaan ettei ole sitä...
VastaaPoistaMutta ei tosiaan ole oikeen sun näköiset kynnet :) Vaan mitäpä siitä, kuhan ite viihtyy :D :D
Ja sen osan pitäis vielä olla parhaimmassa kunnossa... Toivotaan tosiaan, että johtuu muusta kuin rakennuksesta. :/
PoistaEihän ole ei, mutta viihdyin. :D
Toimii! :) Mulla ei muuten tätä Ginaa ole tainnut koskaan olla :o :)
VastaaPoistaKiitos! Eikö muka löydy sun aarteista?!? :O
PoistaUujee, nää on ihanat raikkaan kesäiset :)
VastaaPoistaKiitos, vielä kun ulkonakin olisi raikas ja kesäinen ilma! :D
PoistaEi kylla tosiaan ole yhtaan sun nakoiset. :D Mutta ihan hauskat kuitenkin, just sellaset etta pitaa vahan miettia, etta kumpi onkaan pohjavari ja kumpi leima..
VastaaPoistaEi ole kyllä yhtään, mutta joskus sitä yllättää itsensä ja viihtyy tällaisissa. :D Nyt kun sanoit niin siltähän ne vähän kyllä näyttää. :D
PoistaMakiat! Ku syvänsininen kesätaivas.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaJotenkin tosi retrot!:) Nää vois olla hauskat ja toimivat sinisen lisäks oikeastaan millä väriyhdistelmällä vaan. Myös vaikka liukuna peukalosta pikkusormeen tummasta vaaleaan.
VastaaPoistaVoihan flunssa! Hus pois! Parane pian :)
Mä olen istunut tänään sohvan pohjalla ja aivastellut. Ihan mahdottomia määriä - oikeasti noin sata kertaa. Poika totes jo omasta huoneestaan jossain kohtaa, että "äiti, oikeasti lopeta jo". Mutta kun näitä nyt vaan tulee :D
Kiitos! :) Tämä kuvio kyllä toimii millä vaan, oikeassa olet!
PoistaMulla tämä poskiontelovaiva on ollut tämän vuoden alusta asti paha riesa, eikä se vieläkään ole helpottanut. Happi kulkee jo, mutta selvästi tuntee, että poskionteloiden limakalvot on ihan turvoksissa edelleen.
Paranemisia sullekin jos flunssa kaatoi sänkyyn! :D