Yhtenä sunnuntai-iltana piti vaihtaa kulahtaneet lakkaukset pois ja tehdä jotain töihin sopivaa. Mulle on vähän käynyt niin, että en hirvittävän räiskyviä kynsiä viitsi tehdä töihin. Varsinkaan silloin, jos tiedän, että mun pitää olla tekemisissä yritysten kanssa muutenkin kuin puhelimella tai sähköpostilla. Jos mulla on jotain todella tärkeitä palavereita tulossa ja haluan aavistuksen lisää katu-uskottavuutta (teknisellä miesvaltaisella alalla kun työskentelen), niin silloin menen aina jollakin nudella yksivärisellä lakkauksella. Ihan niin kuin sillä olisi väliä, mutta otetaan varman päälle. :P
Mulla oli tiukka viikko tulossa taas vaihteeksi ja perjantaina oli sitten sellainen miitinki tulossa, jossa mentäisiin taas nudella. Alkuviikosta ei ollut sovittuna mitään isompaa, joten tein koristelutkin, mutta valitsin kuitenkin sellaisen suhteellisen huomaamattoman lakan.
Mietin kahden Lorkun välillä ja päädyin tähän violetihtavanruskeankultaiseen lakkaan numero 805. Tämäkin lakka on aika vanha jo, mutta silti tykkään siitä. Leimat tein pitkästä aikaa MoYoun origamilaatasta -10.
Leimauslakkana käytin Colour Aliken mustaa ja leimat nousivatkin tosi hyvin. Kyllä noissa pienissä katkoviivoissa vähän reikiä on, mutta ne on niin pieniä, ettei ne kyllä paljon edes kuvissa erotu.
Näistä tuli juuri sellaiset mitä näiltä kysiltä hainkin. Työkelpoiset, omaa silmää miellyttävät ja tarpeeksi neutraalit. Jos nyt jotain pitää negatiivista sanoa, niin onnistuin tönäisemään nimettömään pienen kolon. Tuskin sitä kukaan muu olisi huomannut edes tuosta kuvasta, jos en sitä olisi tähän kirjoittanut. Eikö vain? :D
Käytetyt tuotteet:
- Essie Millionails
- L´oreal 805 (x2)
- Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
- Leimauslaatta MoYou Origami Collection -10
- Leimauslakka Colour Alike musta
- Leimojen päällä Seche Vive
Todella kivat ja ihana tuo lakka, mul ois sellanen kutina että multa vois löytyy tuo myös. Mukavaa viikon alkua :)
VastaaPoistaKiitos! :) Tää on tosi kiva lakka, erikoinen. Kiitos samoin! :)
PoistaNätit kynnet ja tosi sopivat kuvailemaasi tilanteeseen! Mä löysi tuon nimetömän kolhun kun aikani tihrustin, mutta ei sitä kyllä olisi osannut etsiä, jos et olisi kirjoittanut siitä :)
VastaaPoistaKiitos! :) Näin se aina menee, itse näkee ne virheet ja muut näkee ne vasta kun niistä mainitsee. :D
PoistaKauniit kynnet, ja onpa jännä tuo lakka! Mulla on samantyylinen lakka kikolta, mutta se on paljon vaaleampi. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Mä en edelleenkään omista yhtään Kikon lakkaa, pitäisi kyllä korjata asia! :D
PoistaOikein kelpo työkynnet ja onpas muuten nätti tuo leima :)
VastaaPoistaKiitos! :) Kaikki tällaiset leimat iskee muhun edelleen... :D
PoistaOi onpa kivat! :) Ja en meinannut koloa loytaa edes tiirailemalla!
VastaaPoistaKiitos! :) Sivusta tuo kolo näkyi kyllä tosi hyvin. :D
PoistaOn kyllä kaunis lakka ja kokonaisuuskin on ihana! Neutraali mutta oikein silmiä hipova :) ♥
VastaaPoistaKiitos! :) ♥
PoistaUpee lakkaus! Esim. neonit ei välttämättä tois kovin paljoa uskottavuutta kokouksessa :DD
VastaaPoistaKiitos! Joo, ei kyllä kävisi mielessä laittaa johonkin tärkeään kokoukseen neonkynsiä. :D :D
Poista