keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kaluston päivitystä

Kiitos edellisen postauksen kommenteista, olette superihania! ♥ Mä en pystynyt kunnolla vastailemaan teidän kommentteihin, mutta lämmin kiitos vielä kaikille! En oikein halua palata asiaan tällä hetkellä sen enempää, joten parempi jatkaa vain muissa aiheissa. 

Joskus syksyllä kerroin mun kameran tarinan ja sen, että bloggaaminen loppuu jos kamera hajoaa, eikä mulla ole uutta kameraa tilalle. Mullahan on ollut käytössä n. 6 vuotta vanha Canonin kamera. Kamera on jo pidemmän aikaa antanut käynnistyksen yhteydessä virheilmoitusta, joten on vain ajan kysymys, milloin se lakkaa toimimasta kokonaan. 

Lähde
No nyt mä sain haalittua rahat kasaan ja ostin itselleni järkkärin. Ihan ekan oman järkkärini. Munhan ei olisi ollut pakko ostaa järkkäriä, sillä en mä nyt niin huonoja kuvia saa tuolla mun vanhalla pokkarillakaan. Mutta kun mä halusin kerrankin panostaa ja mulla oli siihen mahdollisuus. Tiesin saavani alkuvuodesta vähän enemmän rahaa yhden tilin lopettamisen yhteydessä ja sillä rahalla olin jo viime vuonna päättänyt ostaa kameran. 

Mitään järkeä tällaisen taviksen ei ole ostaa monen tuhannen kameraa, en mä osaisi hyödyntää kaikkea niitä ominaisuuksia mitä sillä rahalla saisi. Siispä halusin ihan harrastajalle tarkoitetun kameran.

Canonin pokkareista mulla on paljon kokemusta ja saman merkin järkkäreistäkin jonkin verran. Canon tuntui luontevalta valinnalta itselleni ja sitä mulle suositeltiin ammattilaisenkin puolesta. 700D oli valmiiksi mielessä valittuna kauppaan astellessani, mutta tulinkin sitten ulos Canonin 750D:n kanssa. 

Lähde

Tuo malli maksaa reilun satasen enemmän kuin se 700D, mutta myyjä sai mut ylipuhuttua tän version ostamiseen. Itsehän tykkään kaikesta kikkailusta, joten kun myyjä kertoi kameraan sopivasta mobiilisovelluksesta, jolla voi etäohjata kameraa wifin kautta pitkänkin matkan päästä ja siirtää kuvia suoraan esimerkiksi kännykkään, olin myyty. :)

Puhelinsovellus on todella kätevä, sillä puhelimen näytöstä näkyy koko ajan kuvattava kohde ja puhelimesta nappia painamalla kamera ottaa kuvan. Saattaa olla joillekin turha ominaisuus, mutta mulla se oli ratkaiseva tekijä siihen, että valitsin tämän päivitetyn nopeamman version. 

En ostanut kameran lisäksi mitään ylimääräisiä objektiiveja, ajattelin aluksi yrittää pärjätä tuolla kameran mukana tulleella. Tilasin mä kokeeksi kyllä muutaman loittorenkaan.

Nyt vain enää pitäisi opetella kuvaamaan, eihän ole paljosta kiinni? :D

Musta olisi kiva kuulla teiltä vinkkejä hyvien kuvien ottoon järkkärillä ja muitakin neuvoja otetaan vastaan.  

16 kommenttia:

  1. Ai sää oot kuvannut ennen pokkarilla? :D Sulla on tosi laadukkaita kuvia! Siisti tuo wifi-ominaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mä tähän asti olen ne sillä ottanut. :D Kiitos! Tuo wifi on kyllä kätevä monessa asiassa!

      Poista
  2. Mukava nähdä uusia kuvia vaikka vanhoissa ei tietenkään vikaa ollut :) Canonin kamera mulla oli mutta vaihdoin Olympukseen. Toivottavasti tämä nyt kestää vuosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamia kuvia olen jo ottanut, mutta kovin hakusessa se vielä on. :D Mäkin mietin Olympusta, mutta pienin kynnys oli tuohon Canoniin kun vastaavia on tullut käytettyä aikaisemminkin.

      Poista
  3. Eiköhän tuossa oo taas kameraa seuraaviksi vuosiksi:)

    VastaaPoista
  4. Mulla valuu jo kuola suupielestä ton kännykkäohjauksen kanssa. Mulla on 600D ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Kääntyvä näyttö on ihan parhautta, enkä saisi otettua kynsikuvia ilman sitä. Ainoa ärsyttävä piirre on pakotettu salama monissa ohjelmissa. En voi kuvata makroasetuksella ollenkaan, kun salamaa ei saa pois päältä. CA (creative auto) on ainoa asetus, josta tykkään, kun en osaa muuta kuin automaattiasetuksia käyttää. Tuolla saa salaman pois ja muutenkin säädettyä itse juuri niitä ominaisuuksia mitä haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kuule tosi kätevä ja hieno! :D
      Tuo kääntyvä näyttö oli yksi vaatimuksista tuon kameran kanssa, siksikin tuo 750D on hyvä. Mä en oo vielä niin pitkälle päässyt, että olisin huomannut tuota salamajuttua onko se vielä näissä uudemmissakin. Manuaaliasetuksilla oon ottanut nyt muutamia kuvia, mutta pitää vielä hakea parempia säätöjä. :)

      Poista
  5. ooh! ihan huikee toi puhelinjuttu! Oot kyllä uuden kameran ansainnut joten onnea ja pitkää pinnaa harjoitteluun :D mä kuvaan manuaaliasetuksilla ja voi vttu mikä säätäminen siinä aluksi oli, kun en ollut ikinä järkkäriä käyttänyt...eipä ne vieläkään hallussa ole, mutta oon saanut tilanteen vakiintumaan silleen että voin vaan räiskiä kuvia eikä tarvi koko ajan säätää asetuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Oli siinä muitakin parannuksia, mut mä kuulin vaan tuon, enkä sen jälkeen mitään. :D Joo, tosi järkevää mun opetella tota käyttöä aina kynnet kerrallaan... Voishan sen käytön opetella ensin ja sitten vasta alkaa kynsiä kuvailemaan, eikä niin, että aina seuraavat kuvat ehkä onnistuu jo vähän paremmin. :D

      Poista
  6. Voiei... Mulla on niin haaveissa uuden kameran osto :D Canonilainen minäkin ja tällähetkellä käytössä 1000D, eli aika ikiaikainen kapistus, vaikka ihan mukiinmeneviä kuvia saakin =)
    Itse käytän aina manuaaliastetusta kuvia ottaessa, en taitaisi muilla enää osatakkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin oon haaveillu koko bloggaamisajan uudesta kamerasta, eli vaivaiset 4 vuotta... Kyllä vanhoillakin kameroilla saa hyviä kuvia, kunhan valoa vain on tarpeeksi. :) Mä luulen, että mäkin painotun tonne manuaalin säätöjen puoleen.

      Poista
  7. Kiva kun sait uuden valokuvauskineen :) emmä tollasta konkaria ala neuvomaan, tuun sitte sulta ite kyselemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no en mä mikään konkari ole, jotain hajua jostain. :D

      Poista
  8. Onpa hieno järkkäri! Odotan jo kieli pitkällä kuinka upeita kuvia saat tällä otettua, kun kerran oot jo pokkarilla ottanut erinomaisia kynsiotoksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei kannata odottaa kyllä kovin kaksisia näin alkuun! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)