keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Minnikynnet

Lakkauspäivänä syksyinen ja sateinen synkkä ilma painoi mieltä, joten silmät hakevat automaattisesti jotain kirkkaampaa piristystä kynsille. Olen vähän aikaisemmin pitänyt OPIn Live.Love.Carnavalia kädessä, mutta jonkin syyn takia laitoin sen takaisin hyllyyn. Nyt oli kuitenkin sen vuoro päästä pitkästä aikaa kynsille.  

Oli mulla tuon lakan käyttöön toinenkin syy. Halusin jälleen kokeilla folioita kynsille. Mikä muukaan sopii hyvin tuohon lakkaan kuin valkoiset kukkafoliot? :)


Lakkasin pohjalle kaksi helppoa kerrosta OPIa. Keskisormiin käytin Mi Nailsilta saatuja sabluunoita ja niiden päälle töpöttelin Essencen valkoista leimauslakkaa. Nimettömiin laitoin folioliiman kuivumaan ja leikkasin valmiiksi palaset foliota. 

Muuten kaikki sujui hyvin, mutta valkoiset kukkaset eivät olleetkaan kovin pigmenttisiä. Jos vertaatte keskisormen ja nimettömän valkoisten eroja, niin se on aika suuri.


Käytin folion päälle taas China Glazen First & Last -lakkaa, joka ei ole pikakuivattaja. Otin tuossa vaiheessa kuvat, etten vain pikakuivattajalla saa lakkausta menemään pilalle. Kuvausten jälkeen laitoin NPB Digital Flashia nimettömän päälle, jonka seurauksena siitä tuli paljon tasaisempi, eikä ainakaan tuo folio mennyt yhtään ruttuun. 

Lakkauksesta tuli mielestäni tosi kiva, vaikka näistä tulee jotenkin hyvin voimakkaasti mieleen Minni. Kyllä nämä silti kummasti piristivät harmaita päiviä. :)

Käytetyt lakat:



23 kommenttia:

  1. Tosi nätit kynnet ^.^ Ja tulee kyllä Minni näistä mieleen :D

    VastaaPoista
  2. ihanan pirteät tosiaan :) Tää muistuttaa mua siitä, että mulla on _edelleen_ foliot kokeilematta, vaikka tarvikkeitakin olisi. En oo ikinä koittanut. Jotenkin uskomatonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höö, nyt äkkiä kokeilemaan!! Tai no sitten kun on sitä ylimääräistä aikaa, sulla kun sitä tuntuu riittävän! :D

      Poista
  3. Tuo on mulle aina se ongelma valkoisissa koristeissa. Esim. siirtokuvissa ei voi yhtään tietää kuinka valkoinen siitä tule kynnellä. Nätin utuinen tuo on mutta eihän se ole enää yhtään valkoinen verrattuna toiseen kynteen :). Ihana nähdä muuten pitkästä aikaa tällainen värikäs kesäsävy! Jotenkin pitäisi varmaan käyttää pimeänä aikana enemmän väriä kynsillä. Sellainen kaamosmasennuslakkaus, jolla olisi sama efekti kuin valolla, mutta se kulkisi kätevästi koko ajan mukana :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, melkein pitää kokeilla jatkossa etukäteen johonkin tikulle tai kiekolle näitä...
      Mä lakkaan kuule koko ajan vain jollain kirkkailla, talven tulosta ei ole tietoakaan näillä kynsillä! :D

      Poista
  4. Tosi kivat kynnet! Ihanaa värikkyyttä harmauteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkolasithan näiden kanssa melkein tarvitsi. :D

      Poista
  5. Nää sai kyllä silmät auki, tosi ihanan pirtsakat ja kivat kuviot!

    VastaaPoista
  6. Tuo sabluunakuvio näytää kivalta! :)

    VastaaPoista
  7. on kyllä pirteä lakkaus <3

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikas lakkaus ja niin kauniit koristelut!

    VastaaPoista
  9. Aivan älyttömän ihanat. <3 Johtuen varmaan siitä, että olet käyttänyt kynsissä tuo Opia, joka kuuluu lempilakkoihini. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Joo, varmasti sillä on osuutta asiaan! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)