keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Erilaisempi ilta

Mulla oli kova aikomus tehdä haasteeseen elokuvakynnet, mutta se sitten taas jäi. Olin aamulla herännyt neljältä siivoamaan koiran oksennuksia, enkä ollut nukkunut sen jälkeen. Illalla yritin pysyä vain hereillä, joten en mä kauhean monimutkaisia kynsiäkään jaksanut yrittää tehdä.  

Toisaalta mun hereilläpysymistä avitti hiukan myös erikoinen ääni. Kuuntelin musiikkia eräänä perjantai-iltana ja ihmettelin miksi koira tuijottaa mua. Ihan kuin mun pitäisi reagoida johonkin. Otin kuulokkeet pois päästä ja kuulin ihmeellistä surinaa. Sähköhammasharjani oli seonnut täysin. Se surisi itsekseen vessassa, eikä sitä saanut sammumaan napeista mitenkään. Tuollaisesta tiiviistä laitteesta kun on mahdoton ottaa akkua irti, joten mun ei auttanut muu kuin antaa akun purkautua itsekseen. Onneksi surina lakkasi suunnilleen tunnin päästä, ei ihan koko iltaa tarvinut odottaa. :D

Lakkauksessa pohjalla kaksi helppoa kerrosta Picture Polishin Attitudea. Keskisormen ja nimettömän leimat on tehty Dashican vaaleanharmaalla leimauslakalla BCN-laatasta. Tuo laatta on kopio Pet'lan Golden Russian laatasta. 


Ihanan simppelit lakkaukset, aivan ihana lakka. Tällä kertaa ei muuta vaadittu.

Käytetyt tuotteet:


24 kommenttia:

  1. Miksi mulla ei ole tuota lakkaa? Niin kaunis. <3

    VastaaPoista
  2. Ooh, todella kaunis lakkaus <3

    VastaaPoista
  3. Sun hammasharja on selkeästi riivattu! Mä olisin nakannut ikkunasta ulos :). Voi hyvää päivää miten kaunis tuo Attitude on. Upea <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selkeästi joo. :D Mä en oo uskaltanut koskea siihen ja aionkin viedä sen kierrätykseen ja ostaa tilalle uuden. :D Se on upea lakka, ei siitä pääse yli eikä ympäri. :)

      Poista
  4. Kauniit kynnet:) Muistan yhden yön takavuosilta, kun heräsin omituiseen ääneen keskellä yötä: pölynimuri kävi alakerrassa :o Kävi ilmi, että koira oli onnistunut kömpimään portaiden alla olleen laitteen yli ja painanut mennessään käynnistysnappulaa mutta aika pitkään löi tyhjää, ennen kuin unen läpi tajusi, mitä on tekeillä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Hui, mä olisin varmasti epäillyt murtovarkaita tai jopa kummituksia! :D :D

      Poista
  5. Mietin samaa kuin Fani :D Olen missannut tämän ihan kokonaan, vaikka luulisi, että jo värinsä puolesta tämä kätköistä löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla tämä oli heti wishlistillä kun tän ekan kerran näin. :D

      Poista
  6. Kylläpä on käsittämättömän kaunis tuo Attitude. O.O Haluan heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä kannattaa ostaa jos sitä ei entuudestaan löydy! :3

      Poista
  7. oi miten kaunis lakka ja kivat leimat!

    VastaaPoista
  8. Tosi upea lakkaus! Mä repeilin sillon Instassa tälle sun surisevalle :D Fiksu koiruus! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, joo, pitihän siitä ottaa todistusaineistoa. :D

      Poista
  9. No johan on että sähköhammasharja otti ja sekosi, onneksi sentään ei surissut yötä myöten! Multa on mennyt ihan ohi tämä PP:n Attitude ja taisi mennä lopullisesti ohi, kun pikaisen googletuksen perusteella lakkaa ei enää valmisteta. Voi hitsiläinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi tosiaan ei surissut yöllä! :D

      Voi ei, onneksi mä olen kuitenkin omani saanut aikoinaan!

      Poista
  10. Voi hittolainen, että lakka voikin olla näin upea! Miun kyllä häätyy hommata itselleni tää Attitude jostain ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se upea, toivottavasti löydät sen jostain! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)