lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pikakynnet

On se vaan jännää, miten lakkamaku on muuttunut siitä, mitä se on ollut tämän harrastuksen alussa vuonna 2011. Silloin pidin ihan eri väreistä ja koostumuksista. Mun mielestä Color Clubin Take Wing-kokoelma oli niin hieno, että se piti ostaa kokonaan. Nyt en omista enää yhtään lakkaa kyseisestä kokoelmasta, sillä se ei iske yhtään. :D Rakkaus cremelakkoihinkin syntyi kauan blogitaipaleen aloituksen jälkeen. 

Värimaailmakin on muuttunut hiukan. En pitänyt aluksi yhtään punaisista tai varsinkaan pinkeistä lakoista. En kokenut niitä omakseni yhtään. Johtui ehkä siitä, että en voinut sietää sitä väriä vaatteissakaan. Nykyään omistan pinkkejä enemmän kuin laki sallii ja pari korallia/pinkkiä neuletta!! Minttu on myös ollut sellainen väri, jolle sydän on lämmennyt myöhemmin. Nykyään minttuiset lakat on puhdasta rakkautta ja sen värisiä lakkoja tuleekin hommattua tämän tästä. Viimeisin ostokseni on Essien Blossom Dandy. En ole edes uskaltanut vielä kokeilla onko se dupe jollekin jo omistamalleni mintulle. :D 

Ainoa, mille en ole lämmennyt koko harrastuksen historian aikana, on cracklelakat. En vain voi sietää niitä omilla kynsillä. Joissakin blogeissa olen nähnyt niitä käytettävän onnistuneesti, mutta ne ei sytytä sitten yhtään. Siveltimen vedot jättävät lakat on myös vähän nou nou, mutta olosuhteiden pakosta joitakin niitä sietää. :D Varsinkin leimaukseen toimivat lakat saavat olla kokoelmissani.

Tuo edellinen avautuminen tuli mieleen tämänkertaisesta lakasta ja sen väristä. Olimme menossa iltaa viettämään Herra P:n pikkusiskon syntymäpäiville. Mulla oli muutama tunti aikaa lakkailla kynnet ja laittautua valmiiksi. En viitsinyt kovin monimutkaisia kynsiä alkaa tekemään, joten tällaiset sillä kertaa syntyi.

Kaikissa kynsissä pohjalla Essencen ihana Play With My Mint. Kaksi helppoa kerrosta ja ah niin ihana väri! Tein keskisomiin ja nimettömiin mustavalkoiset tuplaleimat Essencen leimauslakoilla. Laattana MoYoun Pro XL Plate Collection 14.


Olin ensin sitä mieltä, että nämä on vähän blaah, mutta mitä enemmän näitä tuijotteli, niin sitä enemmän näistä tykkäsin. Eli loppujen lopuksi nämä taisi ollakin aika onnistunut yhdistelmä. :)

Huomaatteko te lakkamieltymysten muuttuneen vuosien saatossa?

Käytetyt lakat:


37 kommenttia:

  1. Aloin miettiä lakkamieltymyksiäni enkä keksinyt yhtään väriä tai laatua, joka inhottaisi kovin. Tietty tikuissa jotkut värit on vähemmistössä (punainen, persikka, keltainen) mutta niillekin on oma aikansa ja paikkansa. Glitterpommeista en enää piittaa niin paljon kuin vuosi sitten, jolloin hamstrasin erilaisia säihkelakkoja varastoon. Tekstuurit taas on edelleen aivan ihania ja niitä taitaakin olla lähemmäs sata! Tämä Essencen minttu on superihana ja oli pakko saada heti omaankin kokoelmaan. Mun mielestä nuo tuplaleimat on todella onnistuneet!

    Kerrohan muuten epätietoiselle mitä kikkoja ja taikoja käytät että saat leimat nousemaan BP-L003 laatalta? Mulla ei tule leimasimelle mitään vaikka vaihdan lakkaa ja leimasinta kuinka. Jotenkin tuntuu, ettei kuvioita ole leikattu tarpeeksi syvään, kun niihin ei jää väriä lainkaan. Ottaa niin päähän, kun muistelen niitä sun ihania kynsiä, jotka on leimattu tolla laatalla. Mitä leimasinta käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noita Shimmer Polishin glittereitä varmaan vielä sen 30-40 varastossa, mutta niitä swatchatessa sain yliannostuksen kimallukseen, tällä hetkellä mattaglitterit viehättää kovin paljon. :) Tekstuurit on mullakin must, mutta niiden pitää olla tietynlaisia että tykkään. :D Kiitti! :)

      Mä sanon, että vika on laatassa. Mulle tuli testiin niitä uusia laattoja, joista eka oli sellainen, josta en mäkään saanut kuvioita nousemaan hyvin ja osasta en ollenkaan. Kuviot oli selvästi matalammmat kuin muissa laatoissa. Kaikki muut on olleet priimaa, mutta vähän epäilinkin, että näissä varmasti löytyy laatueroja ja nyt sen olen itsekin nähnyt. Mä käytän yleensä sitä mun pinkkiä löllöä kun leimaan, mutta MoYoun laattojen kanssa käytän ko. merkin löllömpää leimasinta. :D

      Poista
  2. Ihanat <3 toi tuplaleima näyttää tosi hienolta! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on mennyt jokseenkin samoin. Ensin ei punaisille ja pinkeille, myös mintut eivät viehättäneet. Nykyään on taas toisin mutta noita halkeilulakkoja en ole koskaan oppinut käyttämään. Musta kynsilakka on pysynyt aina suosikkina. Tämä lakkaus on aivan ihana! Tuplaleimausta en ole vielä rohjennut koklata kun tuntuu ettei ole sopivaa leimaa siihen. t: lomalainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on mullakin pysynyt suosikkina alusta asti ja kaikki muutkin tummat lakat. Musta melkein kaikki leimat toimii tuplana, joten kokeilemaan vaan! Ja rentouttavaa lomaa sinne! :D

      Poista
  4. Wau! <3 Kaunis lakka ja ihan älyttömän hyvin onnistuneet tuplaleimaukset! :)

    Mulle glitterlakat oli ennen kauhistuksia, mutta nykyään pystyn niitä huoletta käyttämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Joo, mä vihaan edelleen glitterlakkojen poistoa, onneksi tuli nuo peel-offit että pystyy niitäkin paremmin käyttämään. :)

      Poista
  5. Mä taas alkuvaiheessa lakkasin pelkästään pinkillä, ja inhosin sinisiä ja vihreitä (mukaan luettuna minttuja) värejä. Nykyään lakkaan jatkuvasti sinisellä, vihreällä tai mintulla :D Punaisia kynsiä en ole ikinä oppinut pitää, en vieläkään.

    Tää postaus varmisti sen, että mä tarviin ehdottomasti tuon Essencen! Ja taidan tarvii myös Blossom Dandyn.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aika hyvä että sä oot inhonnut minttuja! :D Punaiset on mulla sellaisia, että pidän niistä, mutta aika harvoin ne kuitenkaan kynsille päätyvät, jos ei ole joulu. :)

      Kyllä tarvit tän ja Blossom Dandyn, vaikka ne ehkä saattaa dupeja ollakin, en ole uskaltanut tarkistaa... :D

      Poista
  6. Siis tuo alku on aivan kuin mun kirjoittama! Ainoa ero että käytin ennen nimenomaan kirkkaanpunasta lakkaa, mutta pinkkejä en voinut sietää. Nykyään niitä on mullekin kertynyt jo hirveä määrä.
    Ihanat kynnet! Rakastan minttua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, varmaan monella muullakin on sama juttu. :D
      Kiitos! :3

      Poista
  7. IHANAT! Mä ihastuin minttuun heti ensikokeilulla, mut sen sijaan tein hirveän numeron siitä kuinka lilat lakat on aivan karseita ja se väri ei sovi kenellekään...ja nyt mulla on violetteja lakkoja enemmän kun mitään muita sävyjä. Krhm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Mulla meni aika kauan, että edes ostin minttua lakkaa. :D Violetit lakat on alusta asti olleet lemppareita mulla ja niitä taitaa mullakin olla eniten. :D

      Poista
  8. Kyllä huomaan myös omalla kohdalle sen muuttuneen ja aika paljonkin! :D Alussa muhun iske keltaiset ja oranssit ja nyt ne ei kyllä iske ollenkaan. :D
    Nää sun kynnet on jälleen taas ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän vierastan vieläkin keltaisia lakkoja, niitä tulee laitettua todella harvoin kynsille asti. :)
      Kiitos Fani! <3

      Poista
  9. Aivan ihanat! Tuijottelumatskua:)
    Kyllä mullakin on jonkun verran mieltymykset muuttuneet, esim. sinisiä lakkoja inhosin mutta nykyään kokoelmassani on koko joukko upeita sinisiä. Korallit löysin vasta kun luovuin pitkistä kynsistä. Ylipäätään monet värit sopii paremmin vähän maltillisemman mittaisiin kynsiin. Mintuista olen tykännyt aina, joten toki multa löytyy tämäkin essence:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä tuli kyllä illan aikana tuijoteltuakin. :)
      Mä tykkään sinisistä, kunhan ne ei ole niitä tietyllä tavalla vihreään taittavia. :D Koralliin mäkin olen rakastunut ja tuntuu, että kaikki korallit pitäisi ostaa, vaikka ne dupeja olisikin jo jollekin omistamalle lakalle... :D

      Poista
  10. Joo. Ihan vastahan tein postauksenkin siitä, että juurikaan mitään ei ole jäljellä niistä lakoista mistä aikanaan lähdettiin. Itsellä taisi se ei-missään-tapauksessa -väri olla ruskea... No, jos katsoo viime kuun ostopostausta niin ei siellä mitään muuta väriä olekaan.

    Ja tämä Essence taitaa olla se sama joka on itselläkin lakkausvuoroaan odottamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä onneksi sain siskolta sillon aluksi sen järjettömän joululahjan, jossa oli OPIn lakkoja ja muita ihanuuksia, jotka edelleen löytyy kokoelmista. :D Joo, sä oot kyllä niitä ruskeita ja nudeja ostanut ihan älyttömästi. :D

      Onneksi tuli vertailtua tikulla ja pullossa tuota niin uskalsit ostaa. :D

      Poista
  11. Oi miten kivat pikakynnet! :)

    Mullekaan ei cremet alun perin kolahtaneet, mutta nyt ne on ehdottomasti mun suurimpia suosikkeja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Cremet on kyllä mullakin ehdottomia suosikkeja! :)

      Poista
  12. Ihana väri. ^^ On ihan hyvä, että maku muuttuu, olisi aika tylsää jos pitäisi vuodesta toiseen vain samoista asioista. :D Ennen en sietänyt yhtään sinistä kynsillä ja viime aikoina ei ole tainnut ollakaan muuta. :P Oranssin ja korallin väristä pidän, mutta omillä kynsillä vielä vierastan ihan järjettömästi; ehkä on parin vuoden kuluttua toinen ääni kellossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :)
      Joo, hyvähän se on että muuttuu, jos sitä vieläkin hehkuttaisi jotain 4 vuotta vanhoja cracklelakkoja niin huhhuh! :D Joo, odotellaan vaan niin parin vuoden päästä sullakin on koralleja lakkoja vain kynsillä. :D

      Poista
  13. niiin upeat kynnet <3 tosi yksinkertaiset mutta älyttömän kauniit apua <3 tuo essencen minttu pitää kyllä käydä ostamassa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :3 Tuo on kyllä hyvä ostos, en keksi lakasta mitään moitittavaa ja väri on niin <3!

      Poista
  14. Mun mieltymykset kans tulee ja menee miten sattuu :D

    Nämä kynnet on tosi kivat ja ennenkaikkea raikkaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voihan ne kyllä tehdä niinkin! :D
      Kiitos! :)

      Poista
  15. Voi kuinka kaunis lakkaus! Tosi onnistunut yhdistelmä <3 Omastakin mielestä minttucremet on sulaa rakkautta :)

    VastaaPoista
  16. Upeat nämät! Mun lakkamieltymys on menny creme- ja glitterpitoiseksi. Shimmerlakat ei kauheana iske enää. Väreissä oon aika kaikkiruokainen, eniten on silti punaisia, sinisiä ja vihreitä lakkoja kaikissa sävyissään. :D Metalliset lakat, cracklelakat ja sen tapaiset lakat ei iske edelleenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Mulla iskee tietynlaiset shimmerit, kunhan se pohja on creme. Mulla on varmaan vihreitä vähiten ja punaisia eniten tällä hetkellä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)