maanantai 23. helmikuuta 2015

Valinnan vaikeutta koristeluissa

Tilasin Vinyl It Up -verkkokaupasta itselleni vinyylejä tammikuussa. Nämä saapuivat muutama viikko myöhemmin käsiini. Ostin testiin aluksi kolme erilaista arkkia. Halusin ostaa vain suoria, koska olen vähän kyllästynyt chevroneihin, vaikka olen itse tehnyt sellaiset vain kerran (jos ei leimauksia lasketa). :D Piti mun kuitenkin jotain erilaista ottaa, joten nappasin nuo vihreät vinyylit mukaan tilaukseen.


En ollut vielä ehtinyt kokeilla mun uutta MoYoun leimasintakaan kynsille asti, joten päätin kokeilla senkin samalla. Täytyy sanoa, että saan nyt tuolla superlöllöllä ne ongelmaksi muodostuneet MoYoun kuviot nousemaan ilman leviämisiä. Olen aikaisemmin maininnut saavani ne yhdellä toisella superlöllöllä, mutta sillä leimasimella tulee tosi paljon reikiä enkä siitä syystä tykkää käyttää sitä. Pienenä miinuspuolena mainittakoon leimojen venähtäminen. Mulla on niin kaarevat kynnet, että ihan täysin samanlaisia kuvioita en saanut laatasta kynnelle, vaan ne ovat aavistuksen venyneitä. Alla olevassa kuvassa tuo ympyrä näyttää olevan pyöreä, mutta se ei ihan sitä ollut todellisuudessa, vaan tuo kuvakulma hämää hiukan. Mutta tuo venyminen ei ole kuitenkaan iso ongelma, saanpahan nyt paremmin käyttöön nuo MoYoun laatat. :D 

Pohjalla ihanainen Essencen Dare It Nude. Levittyy nätisti ja peittää kahdella kerroksella. Seassa on hyvin pientä shimmeriä, joka näkyy juuri ja juuri tämän kuvan jälkeisessä lähikuvassa. Keskisormessa leimat MoYoun Pro Collection 14:sta ja nimettömässä teippailut A Englandin Camelotilla. Vinyylit toimivat ihan hyvin, mutta ehkä vähän parempaa jälkeä olen saanut valkoisella koristeluteipillä aikaan. Ainakin noita vinyylejä on helpompi käyttää kun ei tarvitse saksien kanssa leikkiä. :D


Tässä kuvassa tuo hentoinen shimmer erottuu hiukan. En tosiaan ole mitenkään paikkaillut tätä leimaa ja se onnistui noin hyvin ensimmäisellä yrittämällä. Olen tyytyväinen. :3


Tykkäsin tästä lakkauksesta kuin hullu puurosta. Ehkä olisi kannattanut käyttää ohuempia vinyylejä näitä tehdessä, mutta teen sitten ensi kerralla niin. :) Mun mielestä tuo väriyhdistelmä on kuitenki ihana!

Käytetyt lakat:


29 kommenttia:

  1. Ihanat nudekynnet :) olen tykännyt Vinyt It Upin vinyyleistä, taipuvat pehmeämmin ja paremmin kynnelle kuin Teismomin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, ton vuoksi mä tilasin nämä Vinyl It Upin kun kuulin että ovat parempia kuin Teismomin. :)

      Poista
  2. Hihii, sullakin on superlöllö! Se on kyllä mahtava :). Todella kauniit kynnet, jotenkin tyylikkään hillityt ja yksinkertaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Täytyy myöntää, että ainakin tässä vaiheessa mun luottoleimasin on kuitenkin se kaksipäinen pinkki löllö. Sitä oon kuitenkin käyttänyt jo monta vuotta, joten se on se millä saan parhaiten leimat onnistumaan. :D Kiitos! :)

      Poista
  3. No onko ees pikkusen hienot!! :) Ihanat! Munkin pitäis tilata vinyyleitä, kaik loppu. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :D Mäkin varmaan tilailen lisää kun keksin mistä muusta tykkään kuin suorista raidoista! :D

      Poista
  4. No on kyllä tyylikkäät! Minä oon kanssa vasta yhden vinyylin testannut ja sekin oli vain koriste, ei tollanen viivahommeli. Veteletkö ihan kynsilakan omalla siveltimellä lakan niille ja sitte finnylit äkkiä alta pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä yritän painella näitä aika kauan kynsille, että ne varmasti kaikki on kunnolla kiinni. Sitten vain nopeasti lakkaa lakan omalla siveltimellä päälle ja sitten odotan pienen hetken. Sen verran, että lakka ei ala valumaan, mutta ei kuitenkaan niin kauan, että lakka repeilee vinyylin poistovaiheessa. Ja mä otan ne vinyylit pois tosi hitaasti yksitellen. :)

      Poista
  5. Ihanat! Toi Dare It Nude on aivan mahdottoman nätti nude, pitäiskin lakata sillä uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä todella nätti ja käyttäytyykin vallan mainiosti! :)

      Poista
  6. Ihanat lakkaukset! :) Tekisi mieli kopioida nämä suoraan omille kynsilleni. :D

    VastaaPoista
  7. Minäkin tykkää, musta ja nude on vaan niin rakkautta <3

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniit, leimaus on ihan superonnistunut! Mäkin haaveilen siitä MoYoun stamperista, vaikeaa on ainoastaan päättää mitkä (kaikki) laatat tilaa siinä samalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Mä suuresti ihmettelin sitä kun mulla ei lähtenyt YHTÄÄN laattaa mukaan. :O :D

      Poista
  9. Tässä kohtaa voi kyllä todeta että vähemmän on enemmän! :) Niin simppelit mutta tyylikkäät kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kyllä näiden kynsien kohdalla! Kiitos paljon! :)

      Poista
  10. kauniin simppelit lakkaukset :)

    VastaaPoista
  11. Oi, miten kaunis lakkaus ja ihanat värit! ^.^

    VastaaPoista
  12. Aivan mielettömän ihanat lakkaukset ♥

    VastaaPoista
  13. Jotenki niin kaunis ja eleetön lakkaus. Täydellinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)