torstai 19. helmikuuta 2015

Do You Take Lei Away?

Kuten otsikkokin sen jo kertoo, tänään kynsillä on OPIn kevätkokoelmasta lakka Do You Take Lei Away? Lakka levittyy ihan nätisti, itse laitoin kaksi kerrosta, mutta kolmaskaan ei olisi ollut pahitteeksi. Tämä lakka oli tummempi kuin swatchien perusteella olin odottanut, mutta ei mulla siltikään löydy tälle dupea. Saa ehdottomasti jäädä kokoelmaan.

Tein vähän aikaa sitten nudekynnet, joissa käytin mustia leimoja, niin enhän mä nyt tällä kertaa voinut sitten niin tehdä. Nimettömään lakkasin China Glazen I'm Not Lionia kaksi kerrosta ja jätin päällyslakan pois tekstuuripinnan saavuttamiseksi. Siitä sainkin sitten idean leimata kultaisella. China Glazen Passion on mulle se kultainen leimauslakka, joka toimii lähes aina. Leimasin siis sillä etusormeen ja keskisormeen kuviot laatasta BP-L003. Lakkaus jäi jotenkin vähän vajaaksi, siispä laitoin vielä OPIn mattapäällyslakan siihen päälle ja olin tyytyväinen.


Mietin hetken yritänkö matata epäjellonan, mutta jätin sen kuitenkin ennalleen. Leimat nousivat tosi hyvin, ainoastaan hyvin pieniä reikiä on havaittavissa, mutta nekin näkyy vasta makrokuvissa, joten niillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. :D


Olin siis tyytyväinen lakkaukseen sen parin päivän ajan kun nämä olivat mulla, mutta nyt kuvia katsellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että ovatko nämä nyt kuitenkin liian vaisut? :)

Käytetyt lakat:


43 kommenttia:

  1. Ei ole vaisut kun kust upeat! Hauska idea tuo kultainen leimaus beigen päälle, itsellä olis tullu musta ekana mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pakko oli välillä jotain muutakin keksiä kuin mustaa.. :D

      Poista
  2. Kauniit kynnet on, ei ollenkaan vaisut :) Lei sopii tosi hyvin siulle!

    VastaaPoista
  3. Minusta tää lakkaus on todella kaunis!

    VastaaPoista
  4. Nämä on tosi kivat nudekynsiksi :)
    Hyvin tuo leima erottuu muttei kuitenkaan pomppaa silmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Joo, ei ne ihan näin hyvin erottuneet ennen mattaamista, joten hyvä että mattasin. :D

      Poista
  5. Oi miten upeat! <3
    Mä kuvittelin pärjääväni vaan yhdellä tuon kokoelman lakalla (jota en vielä kyllä omista), mut äääh tuo nude on niin ihana! Ja jos kerta sullakaan ei oo dupea, niin tuskin mullakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Mä ostin kaksi tästä kokoelmasta, mutta kolmas vähän polttelee... :D Ei tosiaan multa ainakaan löytynyt dupea, ja näitä nudeja alkaa jo olemaan... :D

      Poista
  6. Ooh, aivan mielettömät!

    VastaaPoista
  7. No nämä eivät kyllä tosiaankaan ole millään muotoa vaisut! I'm Not Lion tuo kokonaisuuteen säihkettä ja nuo leimaukset ovat aivan täydelliset. Ihana lakkaus :).

    VastaaPoista
  8. Nää on mielettömät! Aivan upeat! Tajuttoman hyvin käy mattapinta kultaiseen leimaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ^^ Mä tykkäsin myös tuosta mattauksesta paljon enemmän kuin kiiltävästä lopputuloksesta!

      Poista
  9. Jännä, miten tosiaan kuvia katsoessa kiva lakkaus voi muuttua ei-niin-kivaksi ja kynsillä ihan tyhmältä tuntunut lakkaus tosi kivaksi :)

    Jos näistä kynsistä puhutaan, niin nudekynnet ei nyt vaan ikinä ole kovin silmiinpistävät vaan hyvinkin hillityt (tai sanojasi käyttäen, vaisut). Ei se sitä tarkoita, etteikö niissä viihtyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, me ollaan naisia, sallittakoon nämä mielen äkkinäiset muutokset meille. :D

      Ja näissä tuli tosiaan viihdyttyä tosi hyvin, ei siinä mitään. :)

      Poista
  10. Noi leimatut kynnet on aivan supernätit! Ja nimetönkin! Mutta toi pikkurilli... ei, mua ei saa mattapinnan ystäväksi ilmeisesti millään. Anteeksi, mutta tuo väri yhdistettynä mattapintaan tuo mulle mieleen mummokalsarit :DD Mutta tää on tätä mun mattakammoani vaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kieltämättä kyllä tuosta pikkurillistä ja peukalosta mullekin tuli ne mummokalsarit mieleen, mutta mua se ei haitannut! :D

      Poista
  11. Tykkään! Ei ole vaisut:)

    VastaaPoista
  12. Ei ollenkaan liian vaisut! Mun mielestä nää on täydelliset ja noi leimat! Miten ihmeessä sä aina onnitut? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Fani! <3 Enhän mä aina onnistu, edellinen postaus osottaa sen kyllä aika hyvin! :D :D

      Poista
  13. Kauniit kynnet :) ihanaa nähdä näitä lakkoja jo suomalaisissaki blogeissa ^^ luulen et täytyy ostaa tämä äitienpäivälahjaksi, arvostaisikohan...? Ja toivottavasti tota opin mattalakkaa saa vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ainahan ne vähän viiveellä tänne tulee, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :D Jos lakasta pitää, niin nämä ovat kyllä aina tervetulleita ostoksia! Mä ostin oman mattalakkani ebaysta, siellä niitä ainakin näkyy olevan. :)

      Poista
  14. Ihanan hillityt kynnet :) Mä kyllä en taida koskaan lopettaa sun kynsien mallin ja siistien kynsinauhojen ihastelua :D Tekee kaikista lakkauksista niin paljon siistimmät. Ja toi leimaaminen, oot kyllä sen saralla ihan mestari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Täytyy myöntää, että kynnet on yksi niistä harvinaisista asioista johon olen tyytyväinen itsessäni. :D
      En mä nyt koe olevani parempi tässä kuin moni muukaan, mutta kiitos taas kehuista! <3

      Poista
  15. upeat ! glitteraksentti sopii lakkaukseen tosi hyvin<3

    VastaaPoista
  16. Onpa nätit ja musta on kiva kun on välillä hillittyä eleganssia kynsillä niin sitten tuntuu värikkäämmätkin taas erilaiselta. En oo oikein kultaihmisiä mutta silti kultainen leimalakka on metsästyslistalla kun petyin Konadiin niin paljon :P Eli toi China listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä ihan totta, hyvä tehdä välillä hillitynpiäkin. Joo, Konadin hopea ja kulta on täyttä kuraa, suosittelen tätä Chinaa lämpimästi. :)

      Poista
  17. Vau! Tajuttoman kaunis lakkaus, niin ihanat värit! :>

    VastaaPoista
  18. Erittäin tyylikäs lakkaus! Vautsi <3

    VastaaPoista
  19. Siis jos tulee kommentti tuplana niin vippaa toinen veke, halusin vaan sanoa että nää oli menneet ihan ohi ja että nää on hienot ja tykkään :)

    VastaaPoista
  20. On todella kauniit *ihastelee* Saas nähdä tykkäänkö tästä, kunhan saapuu, jos kerran tummempi kuin kuvissa...mutta ehkä siihen sitten kuitenkin ihastuu, toivottavasti! Mulla vaan sen verran vähän nudeja, että tähän jotenkin kuvissa tykästyin. Ei kai liian samanlainen OPI My Vampire is Buffin kanssa? Taitaa Buff olla vaaleampi kuitenkin. (Nyt kynsillä Essie Coctails & Coconuts, mutta siinä hienoista shimmeriä, niin samanlaiseksi ei lasketa millään kirveelläkään!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se mun mielestä tosi nätti, vaikka olikin vähän tummempi kuin olin odottanut. :) Ei ole mun mielestä yhtään samanlainen sen kanssa, tämä on selvästi ruskeampi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)