tiistai 30. syyskuuta 2014

Aasta se lähtee

Mä päätin nyt kokeilla tätä. Papu ehdotti mulle kynsimasikseen aakkoshaastetta. Se tuntui oikeastaan aika sopivalta, sillä siinä ei tarvitse tehdä kynsiä minkään aikarajan puitteissa. Sopii tällä hetkellä oikein hyvin.  Ajattelin tehdä tätä haastetta eteenpäin aina kun mulla ei ole ideaa lakkaukselle.

Siispä lähdetään a-kirjaimesta liikkeelle. Vaihtoehtoja oli aika montakin, monta romantiikkasarjan lakkaa, joista en pidä kynsillä kuin leimojen muodossa. katselin lakkoja ja mietin sopiiko pari aalla alkavaa lakkaa yhteen. Löytyihän sieltä pari. Gina Tricot Azalea Pink ja Lumenen Angry Birds 55 -lakka

Käytin tähän maniin teippejä, vaikka musta tuntuu, että niitä näkee jo vähän liikaa joka puolella. En tiedä olenko ainoa, mutta kynsivinyylilakkaukset eivät enää hirvittävästi innosta.

Muissa kynsissä siis tuo Azalea Pink, mutta nimettömässä pohjalla Ginan valkoinen ja päällä Golden Rosen 70. Keskisormen raidat on tehty tuolla ääpöötsilakalla.


Laitoin ensimmäisen teipin aavistuksen vinoon, siksi kaikki muutkin ovat. Mutta ei anneta sen häiritä. :D 

Tuo nimetön ei paljon erotu tuolta, mutta kyllä siinäkin se tekstuuri on!


Pitkästä aikaa lähdin innolla lakkaamaan. Ehkä se oli tuo valinnanvaikeus, joka on rajoittanut. Nyt kun jokaisen kirjaimen kohdalla on vähän vaihtoehtoja niin on huomattavasti helpompi valita se sillä hetkellä miellyttävä lakka. Kiitti Papu! :)

Käytetyt lakat:

Gina Tricot Azalea Pink, Lumene Angry Birds 55, Gina Tricot White ja Golden Rose 70

17 kommenttia:

  1. Hurraa-huuto Papyn idealle! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis lakkaus! Ehkä pitäis iteki kokeilla tuota aakkostelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä suhteellisen helppo haaste. :D

      Poista
  3. Olen niin myöhäisherännäinen, että olen juuri parhaimmassa teippi/vinyyli-kuumeessa etenkin, kun ne yhdistetään tekstuurin kanssa. Hullaannuin tekstuureihin vasta noin kuukausi sitten ja olen haalinut erilaisia sokeri- ja hiekkasöpöläisiä itselleni hieman liiankin kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen yleensä aina kaiken kanssa myöhäisherännäinen. :D Itse tykkään kyllä katsella muiden teippauksia, mutta jotenkin itselle se koristelutyyli tuntuu vähän plääh-ajatukselta. :D

      Poista
  4. Pirteät lakkaukset :)

    Mä olen myös ajatellut joskus toteuttaa tuon aakkoshaasteen, mutta ehkäpä ensi vuoden puolella ehtisi kun nyt on menossa se Finnishable-haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Mä en uskaltanut ottaa osaa tuohon Finnishableeseen, kun siinä pitäisi saada kuitenkin aika paljon lakkauksia aikaiseksi tuossa ajassa. Näin on parempi kun on vapaammat kädet. :D

      Poista
  5. Noni! Ja kato miten IHANAT kynnet sait aikaan kun rohkeasti aloitit! :D Onpas kiva että tartuit ideaan ja musta oli apua. Odotan innolla jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kyllä tämä tällä hetkellä tuntuu tosi hyvältä idealta ja intoa lakkaamiseen löytyy! :D

      Poista
  6. Tuo teipattu kynsi on todella upea! Toimii hyvin myös kokonaisuutena :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat kynnet! ♥ Ei voi kyllä paljoa muuta sanoa ^_^

    VastaaPoista
  8. Värit on ainakin ihan bueno;) Tykkään! Mä taas en oo vielä koskaan kynsivinyyleitä testaillut kun en oo saanu hommattua.. Mutta ihan varmasti innoissaan testailisin vaikka olisikin jo ihan out:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mäkin pidin niistä alussa paljon enemmän, mutta varsinkin ne chevronit pyörii joka paikassa, niin ne vähän jo kyllästyttää. :D

      Poista
  9. Jee, jee, jee! Mahtavaa nähdä millaisia lakkauksia tulet tekemään. Nää ensimmäiset on ainakin todella hyvin onnistuneet. :)

    VastaaPoista
  10. Aakkoshaastetta on kiva seurata, joten ootan innolla sun muita kynsiä! Nää ekat on ainakin tosi kivat:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)