perjantai 22. elokuuta 2014

Muutama sana mun leimasimesta

Aina silloin tällöin näkee kysymyksiä ja kommentteja leimaamisesta. Miksi se toisilla onnistuu ja miksi toisilla ei? Tähän on oikeasti olemassa ihan älyttömästi syitä ja ne syyt voivat olla hyvin pieniäkin. Olen eräänkin kerran istunut ystäväni kanssa leimaamassa. Minä edellä, ystävä perässä. Sama lakka, leimasin ja laatta. Mutta ei onnistu ei. Ystävä ei saanut siltikään leimattua samalla tavalla kuin minä. En edelleenkään osaa sanoa missä meni vikaan, mutta minä onnistuin ja ystäväni ei. Ehkä se oli sitten kiinni siitä, miten leiman painaa kynnelle, mene ja tiedä. Minä saan kyllä leimattua hänellekin, mutta hän ei. :)

Minä en usko, että oikeasti pystyy antamaan täysin yksiselitteistä ohjetta siihen, miten leiman saa varmasti onnistumaan. Se on leimaajasta kiinni, sekä miljoonasta muusta asiasta. Tähän kuuluu myös se kuuluisa kuun asento. :P

Siispä sainkin idean kertoa teille pienen jutun tästä mun eniten käyttämästä stamperistani. Muistakaa, että nämä ovat vain mun mielipiteitä! :D


Ostin ensimmäisen löllöleimasimeni Magnonailsilta reilu pari vuotta sitten. Silloin näitä ei muistaakseni saanut suomesta lainkaan. Tuo ylläoleva leimasin on se sama ensimmäinen leimasin, joka on mulla edelleen käytössä. Ajan mittaan ehdin pelätä mitä tapahtuu, jos leimasin ei enää toimikaan? Jos tyyny vaikka rispaantuu pahasti(tätä ei tosin ole tapahtunut!), kun puhdistan asetonilla sen joka välissä. Ostin toisen samannäköisen tuolle kaveriksi. En enää muista, ostinko sen aikoinaan Adeninasta vai Mimaxilta. 


Kokeilin uutta leimasinta mielenkiinnolla, kunnes huomasin, etten saa sillä yhtä hyvää leimausjälkeä aikaiseksi kuin tuolla vanhalla ja leimaaminen oli jotenkin hankalampaa. Paniikkihan siinä iski ja luulin että voin leimata vain aniharvoin, ettei toimivin leimasimeni vain mene pilalle. Sitten kiinnostukseni heräsi, että miksi tuo toinen leimasin toimii paremmin kuin toinen. Päätin perehtyä näiden kahden leimasimen välisiin eroihin.

Vertailin leimasimien tyynyjä ja ne vaikuttivat yhtä pehmeiltä. Vika ei siis voinut olla siinä. Sitten älysin kurkata leimasimen sisään. Vanhassa pohja näyttää tältä:


Ja uudemmassa se näyttää tältä:

Kynnellä muuten kaksi kerrosta Essence Wanna Be Your Sunshine -lakkaa, joka yllätti positiivisesti levittyvyydellään. Kahdella kerroksella kärjet kuultaa aavistuken läpi. Mainio lakka, nousi mun keltaisista lakoista ykköseksi! :)
Uudemmassa leimasimessa tyyny nousee huomattavasti korkeammalle kuin vanhassa.


Uudemmassa leimasimessa tuo "koroke" tukee tyynyä eri tavalla. Mun kohdalla tämä hyvin pieni ero vaikuttaa siihen, miten helposti pystyn käyrän kynteni painamaan tyynyä vasten. Jos vaihdan uudemman tyynyn tuohon vanhaan leimasimeen, homma pelittää ja leimat onnistuu. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, mulla se ratkaiseva ero löytyi noinkin pienestä asiasta. :D

Multa löytyy myös useampi musta XL-stamper. Miksi useampi? No siksi, ettei näissä leimasimissa jostain syystä laatu ole kovin tasaista. Tyynyn kovuus vaihtelee aika paljonkin näiden välillä, vaikka leimasimet näyttäisivät olevan identtisiä. Yhdessä on tooooodella pehmeä (melkein kuin tuore vaahtokarkki) ja toisessa niin kova, ettei kynttä voi painaa tyynyyn suoraan, vaan leima pitää pyöräyttää kynnelle. Vaikka näitä stampereita samasta paikasta on tilannutkin, ne näyttävät samoilta, mutta niissä saattaa olla suuria eroja.

Olen kokeillut myös useampaa neliskanttista leimasinta ja niissäkin tuntuu olevan pehmeydessä eroja. Vielä en ole löytänyt itselleni sopivampaa leimasinta kuin tuo pari vuotta vanha leimasin, onneksi se edelleen pelittää hyvin. Löytyykö teiltä samanlaisia leimasimia, mutta ne ovat eri pehmeitä?

Joskus keskustellaan myös siitä, millä näitä välineitä kannattaa puhdistaa. Osa vannoo tietyn kynsilakanpoistoaineen nimeen, toiset käyttävät puhdasta asetonia. Minä käytän vain puhdasta asetonia, sillä saan itse parhaimman lopputuloksen käyttämällä sitä. Olen kuitenkin nähnyt paljon leimoja, jotka on onnistuneet käyttämällä puhdistukseen omaan makuun ihan liian öljyistä kynsilakanpoistoainetta. Tähänkin asiaan löytyy paras yhdistelmä vain kokeilemalla tuotteita ja etsimällä se itselle sopivin vaihtoehto. Jos asiaa multa kysytään, suosittelen aina puhdasta asetonia, mutta en missään nimessä väitä muiden puhdistusaineiden olevan toimimattomia. :)

Yhteenvetona tähän loppuun voisin todeta, että kyllä tämä leimaaminen vaan on melkoista tähtitiedettä. Toisilla se onnistuu ensimmäisestä kerrasta, toiset yrittävät vuosia ja ei vaan onnistu. :D 

12 kommenttia:

  1. Kiintoisaa! En ole tutkinut omia vastaamia leimasimiani mutta hankin kans ensimmäisen MN:lta silloin kun näitä ei Suomesta saanut. Nyt käytän suorakaidestamperia, en tiedä onko se löllö vai löllö-löllö koska omistan vain yhden. Putsaan teipillä nykyään, koska kuvittelen, että silloin se kestäisi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tarkkaa hommaa! :D
      Mä mietin myös pitäisikö MoYoulta tilata suorakaidestamper joskus, mutta toisaalta saan kyllä leimat onnistumaan tuolla pinkilläkin niin maksaako vaivaa. :)
      Mä oon tosiaan alusta asti puhdistanut tuon stamperin joka välissä asetonilla ja hyvin se edelleen tuntuu kasassa pysyvän. Voihan se olla, että näissä tyynyissäkin on eroja, ettei kaikki tyynyt kestä asetonilla lotraamista koko ajan. :)

      Poista
  2. Tää leimaaminen kuulostaa joka päivä vaan vaikeemmalta, joten oon suosiolla jättäny sen muille :D Ei vaan uskalla testaa, kun ei tiedä yhtään laatoista ja leimasimista, eikä uskalla oikeen testimielessä tyhjentää tiliä vaan kokeiluihin. Oon nimittäin melko varma, et en sais onnistumaan leimoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä kannattaa testata jos mahdollisuus tulee eteen. :) Jos kuitenkin haluat kokeilla, niin Pueenin laatat on kaikki toimineet mulla, joten niitä uskallan suositella. Sen lisäksi tuollainen pinkki löllö on hyvä, tai jos neliskanttinen löllö osuu tielle, niin sekin käy. Jos löytyy kaveri, jolla on leimaustarvikkeet niin aina parempi! :)

      Poista
  3. Mulla toimii parhaiten se Magnon löllö. Pidän myös paljon Konadin kaksipäisestä. Sitten mulla on niitä Cesarin neliöleimasimia. Käytän yleensä Konadin laatoissa Konadin omaa, MoYou laatoissa ja Pueenin laatoissa Cesarin löllöä..vähän vaihdellen.
    Ei ole yhtä oikeaa ohjetta, se on huomattu leimausasioissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän Konadin kaksipäistä varsinkin pienten leimojen kanssa, niillä ne on helpoin kohdistaa. :)
      Jep, sama pätee vähän kaikkiin kynsijuttuihin. Se, joka on toiminut toisella, ei välttämättä toimi toisella. :D

      Poista
  4. Uskallankohan ikinä rueta kokeileen tommosta tähtitiedettä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kannattaa kokeilla, se tosiaan saattaa onnistua jo ensimmäisellä kerralla! :D

      Poista
  5. Leimaaminen on totisesti mitä melkoisinta salatiedettä. Muuttujia on monta: laatta, lakka ja leimasin, ja mikä tahansa niistä saattaa olla syynä siihen, ettei leimaus jonain tiettynä päivänä onnistu. Se on ihan älytöntä. Pueeneja moni suosittelee, kun taas mun kokemukseni niistä on, että kuvan saa aika harvoin nätisti nousemaan Pueen-laatalta - joillain lakoilla onneksi paremmin kuin joillakin toisilla. Ainoat laatat, joilla olen lakoista riippumatta saanut omalla stamperillani melkein systemaattisesti aikaan onnistunutta jälkeä ovat LilyAnnat, mutta jopa niissä on hankalampia ja helpompia kuvioita.

    Mulla leimaaminen meneekin sitten niin, että valitsen leimauslakan ensimmäiseksi (koska senhän pitää sopia yhteen pohjavärin kanssa) ja sitten kokeilen, toimiiko valittu kuvio sillä nimenomaisella lakalla. Jos ei, valitsen kuvion uusiksi. Olis aivan älyttömän mukavaa, jos se leimaaminen oikeasti onnistuisi aina niin kuin sen pitäisi, mutta kun ei niin ei.

    Ja se leimasinten ostaminen on VIHOVIIMEISTÄ PUUHAA! Samasta kaupastakin saa prkl soikoon montaa eri kovuusastetta ilman että etukäteen tietää, mitä saa. Olen esim. ostanut CesarsShopista leimasimen, jota myytiin "löllönä" mutta joka oli semmoinen semikova, ei ollut ikinä löllöä nähnytkään. Mun kaikkein löllöimpään ja tahmeimpaan leimasimeeni taas kuva tarttuu niin hyvin, ettei se sitten irtoa siitä KYNNELLE. Joo hei, kiitti.

    Huoh. Mullakin toimii parhaiten ekana ostettu MagnoNailsin stamper.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten tuo Pueen jakaa myös mielipiteitä. Itse oon kaikki leimat saanut kohtuudella nousemaan kynnelle, mutta jospa näissäkin on sitten laatueroja. Mutta tuskin niin pahoja kuin uusissa Bundle Monstereissa on ollut. MoYoun laattojakin pitäisi ostaa pari lisää, jos niissä on muutosta tapahtunut siihen leiman syvyyteen.

      Mä myös valitsen ensin leimauslakan ja kokeilen toimiiko leima sillä. Jos ei niin taas valkataan uusi laatta...

      Onneksi mulla on tosiaan tuo MagnoNailsin stamper kunnossa ja jos se tyyny alkaa siitä rispaantumaan niin vaihdan vain tuosta toisesta uuden tilalle.

      Ei mikään ihme, että moni karttaa leimaamista kuin ruttoa. :D

      Poista
  6. Tämän takia meikä pysyy ihan kiltisti lakoissa vaan ja niiteissä :D Ihastellen vaan muiden leimauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kannattaahan sitä kuitenkin vähän kokeilla jos mahdollista. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)