sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ei enää koskaan tarroja!

Edellisessä postauksessa tuli vähän tilitettyä joten tässä vähän lisää. :D
 
Tilasin ebayn ihmeellisestä maailmasta hopeisia tarroja, jotka näyttivät kuvissa vähän erilaisilta kuin mitä mulla on aikaisemmin ollut. Kävin läpi koko blogihistorian todetakseni, että olen käyttänyt tarroja tasan kahdessa lakkauksessa. Nekin lakkaukset olen tehnyt yli kaksi vuotta sitten. Tarrat nyt ei vaan ole mun juttu sitten ollenkaan. Näitä kuitenkin halusin kokeilla, eivätkä ne paljon maksaneetkaan.

Lakkasin pohjalle A England Sleeping Palacen. Tämä on edelleen yksi suosikeista A Englandin lakoista. Yksi kerros riitti peittävään lopputulokseen. Jouduin lakkaamaan nämä vielä siinä ajassa, missä Herra P. lastasi auton perään autotallista neljä rengasta. Eli hyvin nopea lakkaus. :D 

Koristelin nämä vasta seuraavana päivänä. Muotoilin vähän näitä tarroja nurkista ja laitoin ne kynsille. Nämä tarttuivat oikein hyvin ja asettuivatkin melkein ilman ruttuja kynsille. En laittanut päällylakkaa, sillä näihin jäi kiva 3D-efekti.



Poistamisvaiheessa en enää kiitellyt yhtään tarrojen hyvää kiinnittyvyyttä. Voi h*lvetti mitä p*skaa se poisto oli! En ikinäkoskaamilloinkaan ole näin kauan rapannut kynsiltä edes glitterilakkaa! :O Vartin jälkeen mun kynnet näytti edelleen tältä:


Asetonikaan ei liottanut näitä mihinkään, kynsillä näitä ei saanut rapsuteltua pois. Ainoa mikä tehosi oli metallinen kynsinauhatyönnin, jota piti käyttää suurella voimalla ja kun työnnin lipsahti, se vei osan kynnestä mukanaan. Apinan raivolla näitä puhdistin yli puoli tuntia. Siis toista kättä. Repikää siitä. 

Tämän postauksen myötä julistan tässä blogissa kynsitarrat käyttökieltoon! Tuo arkki päätyi samantien siskon lasten leikkihin. Ne saavat laittaa tarrat vihkoihin, sinne ne kuuluukin. Älkää ikinäkoskaan ostako tällaisia tarroja. Piste.

24 kommenttia:

  1. Oho:0 positiivinen yllätys kuitenkin että pysyivät! Poistaminen ei sitten kamalan positiivista... Onneksi sait pois:D kauniit tarrat kaikesta huolimatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No positiivista ja negatiivista oli tosiaan se, että ne pysyivät! :D

      Poista
  2. Kivat kynnet ja voi ei ettet tykänny tarroista.Ite tykkään käyttää aika paljon kynsitarroja.Laaduissa tosin eroja ja jotku pysyy todella tiukasti.Ruukaan appelsiinipuutikulla poistaa ennen ku poistan lakat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä käyttänyt paljon tarroja ennen blogia, mutta tänne ei vain ole tullut käytettyä. Nämä ei olisi kyllä appelsiinipuutikulla hievahtaneetkaan! :D Kyllä siirtokuvat on paljon helpompia. :)

      Poista
  3. No ohhoh. Ompas olleet lujasti kiinni. :o :D Kauniit kynnet.

    VastaaPoista
  4. Mmmitäh ihmettä, tarrat jotka pysyy NOIN hyvin?! :D Woah, kauniit oli kynnet joka tapauksessa vaikka poisto ilmeisen tuskallinen ollutkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään odottanut, että ne näin hyvin pysyisi... :D Kiitti! :)

      Poista
  5. Mä oon varmaan kanssa käyttäny tarroja muutaman kerran ja aina todennu, että ei jumalauta EI enään ikinä! Mulla ei poiston kanssa ole ikinä ollut ongelmaa, vaan että ne nousee reunoilta ja rupeaa repsottamaan! -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mullakin on aina ollut, mutta nämä tarrat oli ihan eri luokkaa. :D Ei ikinä enää! :D

      Poista
  6. Voi ei kuinka kamala poisto-operaatio :O Itsekään ei tule tarroja käytettyä, niissä kun aina on jotain ongelmaa tai vikaa kuitenkin :) Mutta kynnet oli kauniit niin kauan kuin niitä kesti (ja olisi varmaan kynnet kestäneet tarrojen pysyvyydestä päätellen aika pitkään ;D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita sai vähän aikaa rapsutella pois kynsiltä... :O
      En mäkään ole ostanut tarroja pariin vuoteen, nämä olivat poikkeus. Jota tosin ei olisi kannattanut tehdä! :D

      Poista
  7. Apua! Kynnet oli kyllä aivan ihanan näköset, mutta eihän tommosia tarroja voi käyttää! Täälläkin on kyllä julistettu tarrat käyttökieltoon jo pitkän aikaa sitten ja hankkiuduttu eroon kaikista viimeisistäkin, sillä niillä saa useimmiten lähinnä vaan pilattua kivan lakkauksen. Siirtokuvat on niin paljon parempia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla löytyy vielä laatikonpohjilta jotain tarroja, mutta en kyllä laita niitäkään kynsille... Siirtokuvat on vain parempia, ei siitä pääse mihinkään! :)

      Poista
  8. Olen aina tiennyt, että siihen on ihan hyvä syy etten käytä tarroja kynsillä :P

    Ja Sleeping Palace kyllä on ihana. Pitäis taas kaivaa se esiin itekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämän jälkeen en edes enää harkitse tarroja kynsillä...

      Nyt näyttäisi tulevan aurinkokin takaisin, joten SP kynsille mars! :D

      Poista
  9. Hui kauhia... Melkosia tarroja. Mulla olevat tarrat on semmosia, että ne tippuu pois suunnilleen päivässä parissa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä normitarrojen vastakohtia! :D

      Poista
  10. En ole tarroja käyttänyt varmaan 2,5 vuoteen, koska ne nyt vaan on lähes poikkeuksetta ihan kauheaa kuraa. Siirtokuvat ftw! Kynnet olivat kyllä kauniit mutta melkein parku pääsi sun puolestasi kun kuvittelin mielessäni sitä poisto-operaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, siirtokuvat ftw! Parku pääsi melkein itseltäkin kun huomasin, ettei edes asetonissa liottamalla nämä lähteneet irtoamaan... Onneksi kynnet ei lopulta kärsineet tästä poisto-operaatiosta paljoakaan.

      Poista
  11. Mä en myöskään hirveesti oo tarrojne ystävä:D
    tappelin just muutama päivä sitten kokokynnen tarroja irti kynsistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tiedät siis hyvin miltä musta tuntui kun näitä yritin poistaa! :D

      Poista
  12. Hienot tarrat! Harmi että oli niin huonoja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tosiaan, nämä olivat ihan kivat tarrat poistoa lukuunottomatta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)