lauantai 27. heinäkuuta 2013

Shimmer Polish: Josephine

Tällä kertaa esittelen glitterilakka Josephinen. Pinkki-oranssi, jossa on myös sinistä hilettä seassa. Tätä lakkaa pitäisi levittää useampi kerros koko kynnen peittoon, joten jätin suosiolla sen tekemättä ja tein sen sijaan koristelut tällä lakalla.



Pohjalla Gina Tricot Candy Pink. Lakka oli muuten hyvä, mutta levitin sitä kolme kerrosta ja silti kärjet kuulsi läpi. Neljättä en enää jaksanut levittää. :) 




Tähän päälle tein siis koristelut Josephinella kuivattamalla lakkaa pakastuspussin päällä. Kuvioleikkurilla leikkasin sitten sydämiä irti ja laitoin niitä kynsille. Tarkemmin vastaavien koristelujen tekemisestä löytyy tästä postauksesta. Tässä kuitenkin tämänkertainen lopputulos:



Tällaiset ylisöpöt kynnet sain aikaiseksi tällä kertaa. Jotenkin tuo vaaleanpunainen ei nyt tunnu omimmalta lakalta... :D Tulipas kuitenkin testattua tuo koristeiden tekeminen glitterilakoilla ja onnistuuhan se yhtä helposti kuin muillakin. :)

Näitä lakkoja voi siis ostaa reilun 9 euron hintaan joko Shimmer Polishin sivuilta, ETSYstä ja joitakin näitä myy esimerkiksi Harlow & Co. Tässä blogissa ei ole maksullisia linkkejä, ne vain auttavat teitä löytämään nämä halutessanne.

Mukavaa viikonloppua kaikille, mä lähden rentoutumaan hetkeksi pienelle saarelle. :)

24 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat ja herkkikset <3

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo lakka, tai itseasiassa molemmat lakat ! :3 hyvältä näyttää nuo koristelut :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten suloiset! Glitter-sydämet ovat erityisen hienot

    VastaaPoista
  4. Aika yltiösöpöt kyl.. Ihan tosi sun näkösetki. hehehehe :D Mutta joo, hauskat.

    Kivaa reissua sinne saarelle, se voi olla kiva paikka.

    VastaaPoista
  5. Ihanat! :)

    http://lifestyleandnails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ihanan suloiset! Tosi kiva idea kokeilla leikkuria glitteriin :) Mä kävin yks päivä katselemassa niitä leikkureita, ja luulin ostaneenikin yhden, kotona se sitten paljastui kohokuvioijaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tollanen kohokuvioijahan periaatteessa näyttää ulospäin kuvioleikkurilta, joten ei mikään ihme että oot ostanu väärän. :D

      Poista
  7. Olipas hauska tuo koristeen tekeminen :)

    VastaaPoista
  8. Sulle on haaste blogissani: http://betternailday.blogspot.fi/2013/07/nain-muokkaan-kuviani-haaste.html

    Ps. IHANAT!

    VastaaPoista
  9. Awwwwww!!! Niiiin söpöt!! =) <3

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! Suloisuutta näistä ei kyllä jäänyt uupumaan. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)