maanantai 10. elokuuta 2015

Vanhin omistamani lakka

Tämä oli yksi toivepostaus teiltä, joten päätin metsästää omasta kokoelmastani vanhimman lakan. Vanhimmalla lakalla voidaan tarkoittaa sellaista lakkaa, jonka julkaisuajankohta on kaikista kauimpana, tai sellaista, jonka olen omistanut kauimmin. Minä metsästin vain oman kokoelmani vanhimmat lakat, eli ne jotka ovat olleet kokoelmassani kauimman aikaa. :)

Ei muuten ollut helppoa metsästää tuota tietoa. Olen myynyt ja antanut lakkoja eteenpäin varmaan jo 200-300 yksilön verran (ellei niitä ole enemmänkin!). 

Ensimmäinen blogissa nähty lakka, joka mulla on edelleen olemassa, on OPI Over The Taupe. Sen tosin sain vasta joululahjaksi siskoltani vuonna 2011, joten se ei voinut olla vanhin omistamani lakka, sillä olen lakannut jo ennen bloggaamistakin. 

Tuona samaisena jouluna sain elämäni parhaimman joululahjan. Tai ainakin siltä se silloin tuntui. Olin syksyn haalinut itselleni halpislakkoja harrastuksen alkuvaiheessa. Sisko oli käynyt salaa lakkalaatikollani (ne olivat silloin vielä työkalupakissa) kuvaamassa lakkani ja sen perusteella osti mulle lisää lakkoja joululahjaksi useamman kuukauden ajan. Sisko kaivoi mulle tämän kuvan joululahjastani jostain arkistoistaan, onneksi löytyi! 



Muistatteko te sen tunteen, kun olette saaneet ensimmäiset oikeat merkkilakat kätösiinne? Mä muistan ihan selvästi. :D Kuvitelkaa se potenssiin sata kun mä aukaisin tämän joululahjani silloin. Noita Shisemin lakkoja oikeassa yläkulmassa en lopen hirvittävästi edes käyttänyt, mutta mustan lakan käytin ainakin siihen mun tikkutelineen maalaamiseen. :) Vasemmassa ylälaidassa on akryylimaalit, keskellä ylhäällä koristeet ja muut olivatkin sitten lakkoja. Yli 50 lakkaa kerralla, se on jokaisen harrastajan haave!

Tosiaan kun sisko lähetti mulle tuon kuvan joululahjasta, sain samalla toisen, jossa näkyy mun lakkavarasto ennen bloggaamisen aloittamista. 



Paljon on Mavalaa ja Lumenea. Lumenesta mulla ei ole pahaa sanottavaa, olen aina tykännyt niistä (kuvassa näkyvät ovat loppuneet/kuivuneet). Mavalat olen antanut eteenpäin, enkä varmaan koskaan tule ostamaan kyseisen merkin lakkoja, koska ne korkit jumittelee. Tosi paljon on myös noita ebayn koristelulakkoja, joita en lopen edes ikinä oikein käyttänyt. Mutta aika markettilakkapainotteinen kokoelma oli aloitusvaiheessa.

Kuvaa tiiraillessa huomasin että löydän tasan kaksi lakkaa, jotka omistan edelleen. Eli niiden täytyy olla vanhimmat omistamani lakat. Ne ovat siis nämä kaksi: OPI Midnight in Moscow ja OPI Show It and Glow It!






Nuo kaksi ostin muistaakseni kampaajaltani täältä meidän tuppukylästä. Eivät olleet menneet kaupaksi, mäkin ne ihan sattumalta siellä sivupöydällä huomasin. Maksoin näistä 5 euroa kappaleelta, joten olin enemmän kuin onnessani nämä ostaessani. :) 

Midnight in Moscow on löytämieni tietojen mukaan ilmestynyt syksllä 2007 Russian -kokoelmassa. Vähän hankalaa noin vanhojen lakkojen ilmestymisaikaa metsästää. :D Show It and Glow It! on taas vähän helpommin löytyvillä, se on ilmestynyt 2010 Burlesque-kokoelmassa. 

Molemmat lakat tulevat varmasti olemaan kokoelmassani niiden loppumiseen asti. Tuo glitteri on jo aika puuroutunut, mutta se aina tokenee ohentajasta. Midnight in Moscow on ihan mielettömän kaunis, siitä en luopuisi ikinä!

Tässä yksi vanha kuva tuosta lakasta, päällä leimat A England Rose Bowerilla:



Saattaa olla, että tuo samainen lakka olisi myös vanhimpia lakkoja mitä omistan, eli sillä on vanhin julkaisuajankohta. Taitaa olla vain liian suuri urakka yrittää metsästää kaikkien lakkojen julkaisuajankohdat, että mä jätän sen suosiolla välistä. :D

Osaatteko te sanoa omista kokoelmistanne vanhimman lakan vai onko ihan mahdoton tehtävä?

14 kommenttia:

  1. Varmaan menisi tonne samalle Lumene tai Mavala osastolle vanhin lakka täälläkin. Muistan tykänneeni noista Lumenen lakoista mutta Mavalasta en välittänyt paljoa silloinkaan, vielä vähemmän nykyään. Mieletön toi Moskova! Todella upea! Hauska postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Mavalaa en edelleenkään itse osta, mutta Lumenen lakkoja kylläkin.
      Moskova on <3! Kiitos!

      Poista
  2. Miulla kolmen vanhimman nimeäminen on tosi helppo juttu.. Ne on ihan selkeät sellaiset, jotka muistan hankkineeni(myös ihan ensimmäiset merkkilakat) enkä oo niistä jotenkin osannut luopuakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle alussa kelpasi ihan mitkä vaan lakat, joten en ollut kovin laatutietoinen ja näin ne päätyivät eteenpäin jossakin vaiheessa. :D

      Poista
  3. Mä yritän aina kirjoittaa Exceliin mistä kokoelmasta ja miltä vuodelta kukin lakka on, kun haluan järjestää ne järjestykseen ilmestymisajan mukaan. Mutta eri asia onkin sitten mikä itselläni olisi se vanhin lakka. Varmaan joku Lumenen markettilakka on vanhin mutta entä sitten ihan merkkilakka? Ei mitään hajua! Outoa tässä on se, ettei mun harrastuksen alusta ole kuitenkaan kuin kaksi vuotta aikaa. Kyllä luulisi vielä muistavan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli se Excelissä työn alla, mutta se meni sitten sen hajonneen kovalevyn mukana hukkaan, joten en ole sitä uudelleen jaksanut tehdä.
      Joo, mä myönnän kyllä etten parin vuoden takaisia lakkaostoksia pystyisi muistamaan, joten ei ihme jos et säkään pysty. :D

      Poista
  4. Melko pörfekt lahjan oot siskolta kyllä saanut :)
    Mä rupesin miettiin, että kauiten mulla ollut lakka taitaa olla ihan vain blogin ensimmäisen postauksissakin oleva golden rose pinkki matte lakka. Ei mikään hirmu vanha edes :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Olin kyllä ihan taivaassa kun avasin tuon paketin. :D
      No niin, sullahan se löytyikin sitten helposti!

      Poista
  5. Kiva postaus:) Mun vanhin lakka taitaa olla Revlon jostain 90-luvulta, se on vielä ihan käytettävissä ohentajan avulla mutta haisee kuolemalle. Muistelen, että Revlonia myytiin Suomessa ainakin 90-luvun puolivälin jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sullahan meneekin sitten melko kauas tuo vanhin lakka. :D Oli mullakin niitä tosi vanhoja Lumenen lakkoja, mutta ne oli jo sen verran kuivuneita että ne oli pakko hävittää.

      Poista
  6. Katselin vanhoja postauksiasi, ja jossain 2014 vuoden postauksessa sanoit omistavasi n. 200 lakkaa. Kysymykseni on siis mikä on suurinpiirtein tämän hetkinen tilanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä saldo on 321 ja kaksi uutuutta on matkalla luokseni. Olipa hyvä kun kysyit asiaa, päivitin tuon välilehdellä olevan Lakkalistankin ajan tasalle. Sieltä se saldo löytyy lähes aina oikeana. :)

      Poista
  7. Moikka! Off topic tähän kyseiseen postaukseen mutta osaisitko antaa jotain vinkkejä mun kynsi ongelmaan: oon nyt noin puoli vuotta käyttänyt lasikuitunauha + kynsiliima yhdistelmää haljenneiden kynsien paikkailuun. Tällä hetkellä mulla on paikka kahdessa kynnessä. Toisessa se on pysynyt tosi hyvin heti alusta alkaen, mutta toisessa se paikka repeää useamman kerran viikossa. Eli paikka ei pidä vaan se halkeama aina tulee sieltä esille. Nytkin toissapäivänä paikkasin kynnen, tein kivat lakkaukset ja pam, paikka ihan itsestään aukes eilen. Tosi ärsyttävää. Oma teoria on että kun olen laittanu paikan aina edellisen paikan päälle, niin se ei tartu yhtä hyvin siihen kuin paljaaseen kynteen. Viilaan kyllä aina aiempaa paikkaa pois mutta se ei ilmeisesti auta. Oisko sulla jotain ideaa miten saisin tuon paikan toimimaan? Ja jos vika tosiaan on siinä että paikkaan aina edellisen paikan päälle niin miten sen edellisen paikan sais sieltä alta pois muuten kuin viilaamalla? Tulipa pitkä kommentti mutta ois huippua jos jotenkin osaisit auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisenä mulle tulee mieleen, että se kynsi jossa paikka ei pidä on jokin sellainen, jota käytät paljon? Mä lähtisin kokeilemaan paksumpaa liimakerrosta siihen nauhan päälle jos se vaikka auttaisi. Itsellä se ainakin toimii jos paikka ei meinaa pitää.
      Kun käytän silkkinauhaa korjaamiseen niin se ainakin lähtee aika hyvin pois kun muhittelee sitä paikkaa kynsilakanpoistoaineessa niin se liima liukenee pikkuhiljaa pois. Lopulta siihen jää se paikka vain, jonka saa aika hyvin rapsuteltua ja viilailtua pois.
      Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain apua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)