sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tilannekatsaus NPB:n Digital Flashiin

Kun sain testiin 1½ kuukautta sitten Mi Nailsilta Nail Pattern Boldness Digital Flash -pikakuivattajan, en ole sen jälkeen koskenutkaan normaalisti käyttämääni Posheen. Ihan vain testimielessä, koska pakkohan mun on se mun jättipullo Posheakin käyttää loppuun, siinä menisi muuten hirvittävä määrä lakkaa hukkaan. ;) 

Olen saanut tuossa ajassa kulutettua pullosta melkein puolet ja nyt onkin aika palata tuohon lakkaan.


Lakan sanotaan pysyvän yhtä hyvänä loppuun asti, mutta miltä lakka tuntuu kun sitä on enää puolet jäljellä? Mielestäni mikään muu ominaisuus lakassa ei ole muuttunut, mutta on se kyllä aavistuksen paksuuntunut. Ei niin, etteikö sitä pystyisi ihan hyvin käyttämään, mutta ei se ihan niin juoksevaa ole kuin alussa. Enkä muuten edelleenkään saa tällä pikakuivattajalla leimoja leviämään ja olenkin jo julistanut ettei se sitä tee. :)

Ainoa miinus mikä itselle tulee mieleen on se, että pulloa pitää kallistaa lakattaessa tai sutiin ei tule välttämättä tarpeeksi lakkaa. Tämä nyt on sellainen asia, joka tapahtuu jokaiselle lakalle, joka on käytetty puoleen, joten se ei ole oikeastaan tämän lakan vika. :D

Eli kyllä mä uskallan omien käyttökokemuksien perusteella suositella, se kuivattaa lakkauksen nopeasti, siitä jää kiva kiilto kynnelle, ei levitä leimoja eikä tummenna lakkausta. Kyllä mä yritän käyttää tän pullon loppuun ilman ohentajaa, jos se vaan suinkin onnistuu! Katsotaan miten käy. :D

Mi Nailsiltahan nämä loppuivat aika nopeasti kesken, mutta nyt niitä on tullut lisää varastoon, joten kannattaa napata tämä itselle jos kokeileminen kiinnostaa! Digital Flash maksaa 11,50€ ja lakkaa pullossa on 15ml.   

12 kommenttia:

  1. Kaipa tuollainen pitää itsekin vaan tilata. Niin monet kynnet olen jo pilannut, kun päällyslakka on sotkenut leimat ja koristeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en ole onnistunut tällä kertaakaan sotkemaan leimaa ja tiedän muitakin lakkaajia jotka on samaa mieltä. Joten uskallan kyllä suositella. :)

      Poista
  2. tää taitaa olla mun seuraava pikakuivattaja, niin paljon oon kuullu hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista
  3. Loistavaa että toimii noin hyvin vielä tässäkin vaiheessa :) Itku kun mullakin on vielä 2/3 Sechen täyttöpullosta käyttämättä, mutta ainakin tämän voisi ottaa käyttöön aina kun leimaan / teen jotain käsinmaalauksia kynsilakoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mun pitää myös se mun Poshe kuluttaa loppuun, sitä kun on vielä varmaan kahdeksi vuodeksi jäljellä. :'D Mutta tällä en ole saanut teippailujakaan leviämään, että se on kyllä hyvä!

      Poista
  4. Miekin ostin tämän itselleni sun aiemman postauksen (ehkä ensimmäisen tästä lakasta?) perusteella ja oon ollut kyllä tähän asti tyytyväinen :) Mun mielestä tää muistuttaa todella paljon HK Girliä, mutta tää on edullisempi ja nykyään myös helpommin saatavilla. Luulen, että tästä tulee mun pikakuivattaja nro 1 :) Itse tosin olen huomannut, että lakkaus tummenee ajan myötä; mulla saattaa olla lakkaus joskus viikonkin kynsillä, niin loppuvaiheessa huomaa kyllä, missä kohdin on pikakuivattajaa levitelty vähän huolimattomasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiva kuulla jos mun suosituksesta on ollut apua! :) Niin mähän en pidä lakkauksia viikkoa kynsillä, mutta vertasinkin tuohon posheen, jolla mulla tummenee lakkaus jo alle vuorokaudessa. :D Tuolla toisella lakkaus pysyy siistinä sen 2-3 päivää, jolloin yleensä vaihdankin ne jo pois. :)

      Poista
  5. Tää on ollut muuten hyvä pikakuivattaja, mutta valitettavasti kutistaa mulla joitain lakkoja. Mutta kaikissahan on omat puutteensa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eipä sitä varmasti ihan täydellistä pikakuivattajaa olekaan! :D Mulla ei ole vielä yhtään lakkaa kutistanut kynnellä, mutta enhän mä kaikenlaisia ole ehtinyt kokeillakaan tässä testijakson aikana. :)

      Poista
  6. Tätä pitää kyllä ehdottomasti testata. Tällä hetkellä lötyy kyllä kotoa aika monta varapulloa pikakuivattajaa, joten ihan heti en ole kyllä omaksi tilaamassa, mutta ehdottomasti menee muistiin, että tätä ostan sitten seuraavaksi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)