keskiviikko 12. elokuuta 2015

Liukuvärjättyä ruudukkoa

Eräänä sunnuntaina satoi (taas vaihteeksi), joten mieltä piti piristää jotenkin. Mulla oli iso pino saatuja vinyyleitä kokeilematta, joten siitä se idea sitten lähti. 

Valitsin vinyyleistä ruutukuvion, jonka ympärille lähdin lakkausta kehittelemään. Halusin kokeilla liukuvärjäystä ja miten se onnistuu näillä. Ja hienostihan ne onnistui! Tosi kivasti tuon vinyylisabluunan sai painettua kynnen pintaa vasten, vaikka mulla onkin jo aika pitkät kynnet. Mun ei edes tarvinnut siistiä tuota lopputulosta mitenkään, paitsi tietenkin niistä lakoista, jotka päätyivät iholle. :D

Peukalossa, etusormessa ja pikkurillissä on kaksi kerrosta China Glazen Virtual Violetia. Keskisormessa ja nimettömässä Ginan valkoinen. Liukuvärjäyksen tein sabluunan päälle Catherine Arleyn lakalla 670 ja Virtual Violetilla.


Mun mielestä lakkaus onnistui älyttömän hyvin. Tekemisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, liukuvärjäyskin onnistui helposti. Kaiken lisäksi nämä kynnet aiheuttivat pitkästä aikaa tuijotusta, mikä tietysti on vain hyvä juttu! :)

Käytetyt lakat:


32 kommenttia:

  1. Oih! Todella nätit ja erinomaisesti onnistunut liukuvärjäys! <3

    VastaaPoista
  2. Oioi, ehdottomasti tuijottelukynnet. Kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tuli kyllä tuijoteltua! Kiitos! :)

      Poista
  3. Todella upea toi liukuruudukko :)

    VastaaPoista
  4. Iskin heti instassa silmäni näihin, ihanat värit, kokonaisuus, kaikki <333

    VastaaPoista
  5. Todellakin onnistuivat hyvin! Mulla on nyt joku liukuvärjäysinto meneillään, sillä kynsillä on jo toiset liu'ut peräkkäin ja seuraavatkin lakkaukset tulee olemaan liukua :D Pitää testata tämän tyylistä liukua myös jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis tehdä liukuvärjäyksiä enemmän kun ne on aina niin kivoja! Kiitos! :)

      Poista
  6. Tykkään ihan mahottomasti, tosi nätit:)

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkisen upea liukuväri, täytyy itekkin kokeilla vastaavaa!

    VastaaPoista
  8. Nämä on kyllä upeat! :) Itsellä ollut kauhean kauan to-do listalla tämmöiset liukuvärjäykset johon tulee joko koristelu tai leimaus ns. pohjavärillä jolloin se katoaa yläosasta pohjaan. Jospa tässä joskus saisi aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauan nämä oli mullakin listalla, mutta vihdoin sain aikaiseksi kokeilla. Oli niin helpot että on kyllä matala kynnys yrittää uudelleen! :D

      Poista
  9. Ihan mielettömän upeat! Mä en ole vieläkään testannut liukuvärjäystä teippien tai vinyylien kanssa, mutta nyt on kyllä viimeistään pakko. Nää on niin mageet <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kannattaa kyllä kokeilla, vaikka sulla onkin käyremmät kynnet kuin mulla, mutta testaamallahan sen tietää toimiiko ne. :)

      Poista
  10. On kyllä aivan älyttömän hyvin onnistuneet ja upeat lakkaukset ^.^

    VastaaPoista
  11. On se vaan ihanaa että nykyisin on niin hyvin saatavilla kaikenlaisia vinyyleitä ja muita koristeita. Mulla on sen verran ikää että muistan vielä ne pula-ajat, jolloin ranskalaista manikyyriäkin varten käytettäviä teippejä oli vaikea saada. Ja nyt on oikein valmistajia, jotka erikoistuu erilaisiin vinyyleihin! Todella hienot kynnet myöskin! Itselle liukuväri on vähän hankala tekniikka, pitäisi varmaan ruveta harjoittelemaan, kun sillä saa niin näyttävää aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! On se vaan nykyään helppoa! Ennen pelkästään hyvän leimasimen metsästämiseenkin meni rutosti aikaa ja rahaa. Nyt niitä hyviä leimasimia on myynnissä joka paikassa. :)
      Kiitos! :3 Liukuväriä kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla, se on oikeasti helppoa! :)

      Poista
  12. Ihanat värit ja kynnet <3

    VastaaPoista
  13. Aivan tajuttoman mahtava lakkaus! Tuo liukuväri on niin upea kuten koko lakkaus :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)