lauantai 22. helmikuuta 2014

No onko sillä sudilla väliä?

Minä väitän että on. Ostin pari pulloa Gina Tricot valkoista ja kokeilin sitä kerran kynsille pullossa mukana tulevalla sudilla. Sain kolmella kerroksella peittävän tuloksen, mutta lakka ei aiheuttanut The valkoinen -fiilistä. Sitten vaihdoin Essie Blancin sutiin (joka muuten sopii suoraan tuohon Ginan pulloon) ja sain peittävän helposti kahdella kerroksella. Se aiheutti sen kaivatun fiiliksen, että olen löytänyt The valkoisen. <3

Kuvassa vaihdettu Essien ja Ginan suteja. :)

Nyt tuntuu, että valkoinen haluaa mukaan jokaiseen lakkaukseen jonka teen. :D Tässä siis yksi lakkaus johon valkoinen pääsi mukaan. 

Peukalossa, etusormessa ja pikkurillissä Gina Ticot Purple Mint (kuvissa ehkä liian sininen). Keskisormessa China Glaze Virtual Violet. Nimettömässä Gina Tricot White. Koristeluissa on käytetty siirtokuvia arkista G095 sekä pyöreitä niittejä.




Aijai että on mun mieleen nämä kynnet. <3 Mä sain eilen kauan kaivatun paketin, eli mun OPIn Brazil -kokoelman kolme lakkaa saapui! Yksi kokoelman lakka on vielä matkalla, mutta sitten mulla onkin kaikki niistä jotka haluan. Näistä sitten myöhemmin lisää. :)

Käytetyt lakat:

Gina Tricot Purple Mint, China Glaze Virtual Violet, Gina Tricot White, Poshe pikakuivattaja

32 kommenttia:

  1. Mäkin haluan tällaiset kynnet!!! :)

    VastaaPoista
  2. Oih :o Hitsi miten ihania kaikki sun kynnet on! Nämäkin on täydellisesti onnistuneet! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kynnet! Hyvä tietää, että sudin voi vaihtaa Ginaan, itellä pitäs vaa eka se Blanc kuluttaa loppuu myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en edes kuluttanut loppuun tuota, vaan halusin heti kokeilla Ginaa sen tilalla. :)

      Poista
  4. Ihanat! Ja kyllä sillä sudilla ehdottomasti on merkitystä :) Minä kippasin ihan suosiolla heti alussa tuon GT:n valkean Blancin pulloon ja rakastuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä oon niin pihi etten raaskinut kaataa Blancia pois, vaan kokeilin ensin vain sen sudin vaihtamista. :D

      Poista
  5. Ihana lakkaus ja vielä kauniimmat siirtokuvat! Kohta pääsen minäkin vertailemaan blancia ja whitea.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä näissä kahdessa eron huomasi.

      Poista
  6. Oikein nätit kynnet! :) Mulla on nyt ihan tyhmä olo :D En ole käyttänyt Whiten kanssa Essien sivellintä, kun ei ole vielä tyhjää Essien pulloa! Eipä käynyt mielessäkään, että vois ottaa vaan sen sudin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mäkin aluksi mietin että pitää käyttää Blanc loppuun ennen kuin voin kokeilla Ginaa, mutta sitten mulla välähti että jos ne sudit pystyisi vaihtamaan keskenään niin se ratkaisisi koko ongelman. :)

      Poista
  7. Kyllä, sudilla _on_ väliä:) Ihastuttavat kynnet!

    VastaaPoista
  8. Hei vau mä en tajunnutkaan että voisin suoraan rykäistä Essien sudin Ginan pulloon! Oon ajatellut että ainoa vaihtoehto on kaataa Ginan valkoinen Essien pulloon....nyt tuli ihan tollo olo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että tästä postauksesta jotain sai irti! Tätä vartenhan blogit on olemassa, eli jaetaan tärkeitä viisauksia! :D

      Poista
  9. Tuo valkoinen kynsi siirtokuvansa kanssa on mielettömän kaunis! Muutenki sun lakkaus on kokonaisuutena hyvännäköinen.

    VastaaPoista
  10. On kyllä kauniit kynnet ja ihania siirtokuvia! Ginan valkoinen lakka on mulla vielä testaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt vain sitten testailemaan sitä valkoista. :)

      Poista
  11. Vou. Ompa upeat taas. Mulla on vieläkin tuo Ginan valkoinen testaamatta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt on siis aika testata tämä valkoinen! :)

      Poista
  12. Uskomattoman kauniit! :) Ja kiitos sutivinkistä, juuri tässä surffailun ohella lakkasin tuolla valkoisella ja se GTn suti oli kyllä vähän inhottava kumppani. Pitänee uhrata joku essie ja vaihtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsellä ainakin auttoi sudin vaihto huomattavasti! :)

      Poista
  13. Upeat kynnet! Itse kerran testasin GT:n valkoisen ja jäin odottelemaan että blanc tyhjenee, että sen saa käyttöön. Ei tullut mieleenkään, että suteja voisi vaihtaa... No onneksi muut on itseä viisaampia ja se pääseekin käyttämään jo nyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä että mainitsin tuosta sutien vaihdosta, alunperin se meinasi unohtua postauksesta ihan kokonaan. :D

      Poista
  14. Onpas hyvä idea vaihtaa suteja keskenään, ei tarvii kaadella lakkaa pullosta toiseen! :) Pitääkin ehdottomasti kokeilla ja pian. Kiitos tästä ajatuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tästä vinkistä oli hyötyä! :D

      Poista
  15. Ihan huikee idis! sanois Jäbäleissön :D Mutta oikeasti, ei oo itellä tullut mieleenkään, kiitos siis tästä vinkistä! :) Täytyypä tehdä tuo siveltimen vaihto sit kun Blanc loppuu. Ja kauniit kynnet oot tehnyt jälleen kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Mulla Blanc on jo sen verran huonossa kunnossa, että jätin sen jämän pulloon ja vaihdoin vaan sudin. :)

      Kiitos! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)