maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoden kivoimmat lakkaukset ja ihanimmat lakat


Hyvää alkanutta vuotta! Nyt on aika katsahtaa viime vuoteen. Jos tarkastellaan vuotta postausten määrässä, niin viime vuosi oli ehdottomasti hiljaisin vuosi siinä suhteessa. Yleensä postaukset ovat huidelleet lähempänä 200, mutta nyt jäätiin vaatimattomaan 140 postauksen tuntumaan. Selitellytkin olen enemmän kuin tarpeeksi, joten ei mennä siihen sen enempää.

Selailin mun galleriaa vuoden ajalta ja mietin, etten nyt niin kovin kivoja kynsiä onnistunut tekemään, mutta niin sieltä vain löytyi useitakin tosi ihania lopputuloksia. Valitsin teille yhdeksän omaan makuun parasta lakkausta, näissä olen viihtynyt erittäin hyvin.


Tämän lisäksi haluan nostaa muutamia tämän vuoden kivoimpia lakkoja. En ole ihan älyttömästi ostanut viime vuonna lakkoja, sillä kun kokoelma on kohtuullisen kokoinen jo nyt, ei niitä niin valtavan erikoisia ja erilaisia lakkoja enää löydy. Tai tottakai niitä on, mutta sellaisia jotka ovat kauniita omaan silmään. :) Tässä loogisesti seitsemän valittua lakkaa viime vuodelle:

Picture Polish Rose, todella peittävä, ihana vadelmanpunainen lakka.

Picture Polish Salt Water, kaikin puolin täydellinen minttu omaan makuun.


Picture Polish Merge, superkaunis tämäkin ja vallan ihana väri!





Zoya Alicia, kaunis hopeinen holo kultaisella vivahteella. Tätä metsästin kauan, että löysin sen kohtuulliseen hintaan.

  
Picture Polish Magic, kauan mietin tätä yksilöä, mutta onneksi ostin, en pettynyt.



Cirque Morganinte, ihana ruusukultainen holo, tätä olen pitänyt jo useampaan kertaan kynsillä ihan ilman koristelujakin.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, BOW Black Thermo Top Coat. Tämän voisin kyllä nostaa ykkösihanuudeksi koko vuoden ostoksista, sen verran upea lakka kyseessä. 




Listassa on aika vahvasti edustettuna PP:n lakat, mutta eipä tuo ihme kun tekevät niin nättejä lakkoja. :D  

Löytyikö tästä listasta teidän mieleisiä lakkauksia tai lakkoja, jotka nostaisitte omalle listalle?

22 kommenttia:

  1. Tosi kauniita lakkauksia kaikki tyynni, joskaan ei täällä ole rumia nähtykään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan täällä kyllä niitäkin nähty, mutta kiitos kovasti! ♥

      Poista
  2. Kyllä tuolla on sekä lakkauksia että lakkoja, jotka ovat jääneet mieleen ja lakoistakin muutama löytyy myös omasta kokoelmasta :) Kyllähän se tuo Bowin thermo top coat ja sillä tehdyt lakkaukset ovat ehkä jääneet eniten mieleen <3 Sun blogin vuoksi myös omakin kappale ko. lakkaa oli saatava, eikä ollut yhtään huono ostos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei mun suositus ole mennyt hukkaan! Kiitos! :3

      Poista
  3. Kaikki valitut on kyl ihan sen näköisiä että niissä ootki viihtynyt. :) Mä valihtisin noist oikeen ylälaidan, vaikka niissä onki mulle ei niin mieluista vaaleanpunaista. :D :D

    Onnellista ja parempaa vuotta teille vielä kertaalleen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on mun lempparit myös, mutta sulle kävis samanlaiset jollakin toisilla väreillä. :D

      Sitä samaa! ♥

      Poista
  4. Picture Polish Salt Water on kyllä yksi viime vuoden kauneimmista lakoista, väri on NIIN uniikki <3 BOW Black Thermo Top Coatatilla toteutetut kynnet on UPEAT, ja ihan yhdet mun suosikeista :) Mukavaa alkanutta vuotta sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salt Water on niin ihana kyllä ja tuo lakkaus menee mullakin top kolmeen.
      Kiitos! ^_^

      Poista
  5. Kivoja juttuja valitsit :) nuo kaikki lakkaukset ovat upeita! Mitähän lakkoja mä valitsisin vuoden parhaiksi....apua...jotain Picture Polisheja varmasti, NCLA on myös uusi kiva merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Varmaan jokaisella joka omistaa PP:n lakkoja niin niitä löytyisi siitä listastakin. :D

      Poista
  6. Lakkaukset on kaikki vallan kauniita. Tuijottelin kuvaa pitkään ja yritin valita lempparia, mutta ei onnistunut. Tykkään kaikista! Lakoista iso peukku Roselle ja etenkin Salt Waterille. Niin ihania ❤️

    VastaaPoista
  7. Tuo Morganinte on mennyt multa jotenkin aivan ohi!? Ihana! Mistä hankit? Vai olenko huomannut ja unohtanut?
    Sun lakkaukset ja erityisesti leimailu on aina kivaa katseltavaa :)
    Mukavaa tätä vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kiinnitin siihen heti huomiota kun se kokoelma ilmestyi, se oli se ensimmäinen must have. :D Ostin sen Pretty Polishilta, näkyy niitä olevan siellä vieläkin jos kiinnostaa.
      Kiitos paljon! ♥

      Poista
  8. Onneksi tuli bongattua se Cirquen kokoelma :) Oma Morganite odottaa vuoroaan, mutta kyllä se kohta pääsee kynsille asti. Pari sieltä vielä vähän houkuttais, mutta ei taida raaskia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Mulla ei vielä ole mitään suurempia himotuksia, mutta kyllähän niitä varmasti kertyisi jos lähtisi katselemaan tarkemmin... :D

      Poista
  9. Minttu-musta liuku leimoilla ja vaaleanpunainen lakkaus leimoilla on mun suosikkeja! Upeita kynsiä oot jälleen väkertänyt :)

    VastaaPoista
  10. Älyttömän kauniit lakkaukset joka ikinen. Ja hienoja lakkoja olet valinnut, omallakin lempparitlistallani on suurin osa PPn lakkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Varmaan aika monella on jolla näitä löytyy! :D

      Poista
  11. Picture Polishin Rose on jäänyt mua kutkuttamaan ja on kenties hankinta listalla. Upeita lakkauksia täällä kyllä saa aina ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kannattaa hankkia, oikein mainio yksilö sen lisäksi että on nätti. :D Kiitos paljon! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)