maanantai 28. maaliskuuta 2016

The More You Ruv Someone

Mikä hitto siinä onkaan, ettei lakkaushetkellä muka keksi yhtään mitään muita koristeluja kuin leimaukset? Mä en vain pääse yli enkä ympäri siitä, että mä vaan aina leimaan. Toki mulla ei enää riitä aika hirvittävän monimutkaisiin kynsiin muutenkaan, mutta ainahan mä olen vain leimannut. Siitä asti kun ekan kerran kokeilin Konadeja.

Ei mulla ole teille nytkään tarjolla mitään muuta, mutta katsellaan vaikka tosi nättiä Glam Polishin lakkaa! The More You Ruv Someone onkin viimeinen näistä mun kokeilemattomista Glameista ja tästä kyllä ehkä tykkäänkin eniten. Hempukka vaaleanpunainen. Kaksi helppoa kerrosta riitti peittämään mun kynnet. 

Mulla on taas vaihteeksi keskisormen kynnessä paikka, sillä eräänä perjantaina kotiin tullessa koiran, koiran repun (koska Rymy oli hoidossa vielä päivät), kahden koiranruokasäkin ja käsilaukun kanssa taiteillessa kynsi taittui. Onneksi palanen ei lähtenyt irti, vaan sain sen pelastettua. Toivottavasti paikka nyt vaan pitää, eikä tarvitse taas pätkäistä näitä lyhyeksi. 

Kuten ylempänä mainitsin, taas piti vähän leimailla. Keskisormeen ja nimettömään laitoin MoYoun Steampuk-kokoelman laatasta valkoiset leimat. 


Tein nämä Cosette Nail Shopin leimasimella, koska BPS:n leimasimella kuvio ei noussut tarpeeksi hyvin. Näissä on siis eroja, onneksi mulla on molemmat! 


Lakka on tosi kiva, mutta mun mielestä tuo kuvio ei sitten lopulta sopinutkaan tähän lakkaukseen niin hyvin kuin olisin halunnut. Sai näitä silti tuijotella tuon lakan vuoksi! :)

Meilläpäin oli sitten vähän erilainen pääsiäinen. Olette varmaan lukeneet iltapäivälehdistä vanhan puukirkon poltosta? Itse en koe olevani mitenkään hengellinen ihminen, mutta silti vanhan arvokkaan ja historiallisen rakennuksen poltto veti meilläkin porukan melko hiljaiseksi lauantaina. Saimme tietää palosta 10 minuuttia syttymisen jälkeen ja heti oli selvää, ettei kirkkoa pystytä pelastamaan. Yöllä tulikin seurailtua eri sosiaalisten medioiden kuva- ja videomateriaaleja tilanteesta. Toivon tosissani, että polttaja on päästään vialla, ettei kyse ole pelkästään idiootista päähänpistosta. :/  

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Glam Polish The More You Ruv Someone (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimat laatasta MoYou Steampunk Collection -07
  • Leimauslakka Colour Alike valkoinen
  • Leimojen päällä NPB Digital Flash


12 kommenttia:

  1. Kyllä kirkkojen polttamiset pysäyttää, vaikkei ois uskonnollinenkaan. Yleensä kirkot on niin kauniita ja upeita rakennuksia, maamerkkejä, osa meijän historiaa tavalla tai toisella. Ite en oo Ylivieskan kirkossa käyny, mutta oon niin monet kerrat siitä ohi ajanu ja onhan se mun serkkujen kotikirkko. Surullista tommomen tuhotyö.
    Ps: Kaunis lakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paljon historiaa paloi maan tasalle viikonloppuna. Kummityttö olisi päässyt ripelle ensi vuonna tuossa kirkossa, mutta eipä sitä nyt sitten tiedä missä tilaisuus pidetään.

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Voi vitsit, että on ihana lakka ^.^
    Mie kans seurailin kirkon paloa, harmittaa vaikka en kirkkoihminen olekaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on! :)
      Joo, musta tuntuu, että tää on nyt koskettanut vähän kaikkia (varsinkin täällä päin asuvia), oli kirkkoihminen tai ei.

      Poista
  3. Ei haittaa vaikka useimmiten on leimauksia, näitä upeita luomuksia on kyllä aina ilo katsella. ^-^

    Kirkkojen polttaminen on kyllä käsittämätöntä, olis mielenkiintosta tietää mikähän neronleimaus ja ideologia siinäkin on takana. -__-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Leimailuja on luvassa jatkossakin, joten hyvä jos jollekin kelpaa! :D

      Ei riitä munkaan ajatusmaailmaan tuollaiset teot, tosi paljon arvokasta paloi tunneissa poroksi. :/

      Poista
  4. näihin Glameihin ei vaan kyllästy! ihanat nämäkin kynnet <3

    joku mikä lie pyromaani saanut päähänsä polttaa kirkon, ihan älytöntä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei todellakaan kyllästy! :D

      Totta, koko tuon rakennuksen polttaminen on jotenkin tosi älytöntä!

      Poista
  5. Toi on tosi kaunis leimauslaatta tuo Steampunk 07! Ihania art deco tyylisiä kuvioita. <3 (Ja nyt mietin et miks mulla ei oo sitä, apua. :D)

    Ja hyh, toi Ylivieskan kirkon palaminen oli kyllä kurja uutinen. En oo myöskään uskonnollinen ihminen, mutta arvostan vanhaa arkkitehtuuria ja noilla paikoilla on niin suuri historiallinen arvo, että kyllä sen tähden aina vähän kylmää ja suututtaa nää. Ja kun ne on niin monelle ihmiselle niin valtavan tärkeitä paikkoja, että tuntuu pahalta, että jonkun typeryyden takia muutkin ihmiset siitä kärsii. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mä näin tän laatan niin mun vaan oli pakko ostaa se itselle, tossa on tosi paljon kauniita kuvioita!

      Varmaan tätäkin tapausta nyt sitten puidaan ja muistellaa melko pitkään, sen verran laajasti tuo tällä alueella ihmisiä kosketti, oli sitten uskonnollinen tai ei.

      Poista
  6. Onpa ihana lakka :) En ymmärrä kirkkojen polttamista minäkään vaikka en hengellinen ole. En silti ymmärrä miksi tarvitsee toisten omaisuutta tuhota ja aiheuttaa pahaa mieltä, puhumattakaan historiallisten rakennusten tuhoamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :)

      Jep, sama täällä. Mutta toisaalta jos on mieleltään viallinen ihminen ollut kyseessä, niin eipä siinä taida paljon järjellä kyetä ajattelemaan. :(

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)