perjantai 18. maaliskuuta 2016

Special

Mulla oli kynsillä epäonnistunut lakkaus ja seuraavana päivänä oli henkilöstöpäivät, joten enhän mä niillä tietenkään voinut sinne mennä. Ihan kuin niitä siellä kukaan katsoisi, mutta kyllä te tiedätte! :D

Mun piti vaihtaa lakkaukset illalla ysin jälkeen, yleensähän mä olen jo nukkumassa tuohon aikaan. Siksipä vaihdoin vain pohjalakan kynsille ja koristelin ne seuraavana päivänä. Kynsille pääsi yksinään todella näyttävä Glam Polish Special. Kaksi helppoa kerrosta, ihan kuten muissakin näissä on ollut. Tämäkin on niin nätti! Mua ei kyllä kaduta yhtään, että ostin nämä kuusi lakkaa tuosta kokoelmasta. 

Olin siis vuorokauden pelkällä lakalla ja koristelin ne vasta seuraavana iltana. Koristeluja mietin taas hetken, mutta sitten päädyn AINA leimoihin. Ei sille vaan voi mitään kun aika on rajattu. Leimat tein siis laatasta Überchic 6-02 ja leimauslakkana käytin Colour Aliken mustaa.


Leimoissa ei ollut mitään ongelmaa, mutta en mä tiedä onko mun kynnet tarpeeksi suuret, jotta siitä erottaa kukan?


Näissä kynsissä viihdyinkin yllättävän kauan. Tietysti se varmaan vaikutti myös asiaan, että Rymy kotiutui meille kun mulla oli nämä lakkaukset, enkä mä tietenkään malttanut sitten paljon ekoina päivinä edes piipahtaa lakkailuhuoneessa. :D

Viettäkäähän rentouttava viikonloppu! Mä aion pistäytyä taas parissa syntymäpäiväjuhlassa ja ajattelin jopa testata mitä koira sanoo kunnon siivouspäivästä. :D

Käytetyt tuotteet:
  • Essie First Base
  • Glam Polish Special (x2)
  • Pikakuivattaja Poshe Super-Fast Drying Top Coat
  • Leimauslaatta Überchic 6-02
  • Leimauslakka Colour Alike musta
  • Leimojen päällä NPB Digital Flash

27 kommenttia:

  1. Kiva lopputulos mutta olisi ollut mukava nähdä myös swach kehutusta lakasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, olisin voinut kyllä swatchitkin ottaa, mutta kiireessä kun lakkailee niin aina jotain unohtuu. :D

      Poista
  2. Nuo Glamit on kyllä niin herkullisia ja houkuttelevia ilmestyksiä...

    VastaaPoista
  3. Eilen Rymy kuulemma pelkäs ompelukonetta, imuria jne joten taitaa tulla teille vähän hitaanlainen siivouspäivä mutta hyvähän se on jostain aloittaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä aattelin, että lähetän muut pois kotoa että saa rauhassa siivota. :D

      Poista
  4. Älyttömän nätti lakkaus ^.^

    VastaaPoista
  5. Ihanat! Toi Special o mun lemppari noista mikkä tuli alkuvuodesta, Internet is for pourn oli pettymys, vaikka sitä mä enempi odotin. Sit ku olin siihe pettyny, en viittiny Specialillakaa lakata, virhe! Special o ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä tykkäsin tosi paljon myös tuosta mikä sulle oli pettymys. Molemmat on mun mielestä tosi ihania! :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Yes it is! The only problem is that I want more of them. :D

      Poista
  7. Hippu haukkuu imurille niin paljon ettei se voi olla siivotessa sisällä. Myös pölyrätti kiinnostaa ja moppi se vasta onkin kiva :DD ai niin ja nätit kynnet, taas niin moitteetonta leimausta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan noihin äänettömiin siivousvälineisiin meillä ei kiinnitetä huomiota oikeastaan yhtään, mutta imuri voi olla ihan eri juttu. :D Kiitos! ♥

      Poista
  8. Vau! on kyllä upean näköiset :)

    VastaaPoista
  9. Nää on ihanat! Mä myönnän kyllä, että en ihan heti saa tuosta kuviosta kukkasta, mutta ei se haittaa!
    Mitä tulee siivouspäiviin, niin mä saan ensi kuussa uuden imurin!! Pakko myöntää, että olen siitä aika innoissani XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, pitäisi olla kuitenki vähän isommat kynnet että kuvioista saisi hyvin selvää.
      Mäkin olisin innoissani uudesta imurista! :D Sain eilen jopa vessan pestyä lattiasta kattoon, muuta en ehtinyt. Että siinä mun suursiivoukset. :D

      Poista
  10. vau mitkä kynnet <3 tosi yksinkertaiset mutta hienot !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joskus (aika usein mun kohdalla) ne yksinkertaisimmat ovat parhaita. :D

      Poista
  11. Voi miten kauniit! Glamin lakka on herkullisen värinen ja mustat leimaukset sopii sen kanssa hienosti :). En tiedä onko kellään niin isot kynnet että noi jotkut uberchicin laattojen isot kukkakuviot sopisivat niille. Mutta vaikkei kukkakuvio kynnelle kokonaan mahtunutkaan niin hyvältä näyttää silti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, voi olla, ettei kenenkään kynnet ole niin isot. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)