lauantai 14. maaliskuuta 2015

BP-43

Toinen Born Pretty Storelta saatu testilaatta on BP-43. Tässä laatassa kiinnostuksen herätti tuo oikeassa yläkulmassa oleva kuvio. Vähän epäilin kyllä sen saamista kynnelle suorina viivoina, mutta pitihän se yrittää.



Yhdistin tähän lakkaukseen taas aakkoshaasteen. Vuorossa oli S-kirjain ja löysinkin heti kaksi kivaa lakkaa, jotka ovat viimeksi päätyneet kynsille ihan liian kauan sitten. OPI Suzi Skis In The Pyrenees on tosi kaunis musta, tai oikeastaan se taitaa olla oikein tummanharmaa. Riippuu mihin sitä vertaa. Toinen ässälakka oli OPIn Show It and Glow It! Se on aika jankkiintunutta (julkaisuvuosi taitaa olla 2010), mutta silti helposti lakattavaa siististi. Kaksi kerrosta riitti peittävyyteen hyvin. Leimat tein China Glazen Admirella. 

Leimat onnistui paremmin kuin odotin, sillä ne ovat molemmat suorassa (toisessakin kädessä). Keskisormen leima on aavistuksen reunassa, mutta ette te sitä olisi edes huomanneet jos en olisi sanonut?!? :D Mä olin varautunut ottamaan leimat useampaan kertaan uusiksi, mutta kaikki onnistui kerralla. Vähän tuosta etusormen leimasta on havaittavissa venymistä. Otin kuitenkin varman päälle senkin suhteen, että leimasin nämä mun luottopinkillä, enkä sillä löllömmällä MoYoulla, sillä viivat eivät varmasti olisi menneet näin suoraan.


Otin vielä lähikuvaa tuosta nätistä OPIsta. Siihen oikein ihastui uudelleen näin pitkän ajan jälkeen. :D


Olin oikein tyytyväinen lakkaukseen. Tykkään väreistä, leimat onnistuivat lähes täydellisesti ja glitteri kruunaa kaiken.

Käytetyt lakat:


Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja se maksaa 2.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)

20 kommenttia:

  1. Mä en kyllä koskaan kyllästy sun kynsikuviin! Nää on taas ihan mielettömät :). Tulee mieleen MoYoun Holy Shapes -laatta tuosta kuviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3
      Mä katsoinkin jossakin sitä laattaa, että voisin kotiuttaa kun on niin kivoja kuvioita! :)

      Poista
  2. Oi miten ihana OPI glitter! Siihen passaakin ihastua :) itse en kyllä onnistuisi saamaan noita viivoja, en edes yritä :DD hienot kynnet taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi ihana kyllä! :)
      Mulla taisi olla hirvittävän paljon tuuria mukana kun kaikki neljä leimaa onnistui kerralla. :D :D
      Kiitti! :)

      Poista
  3. Sama kuvio kiinnosti myös mutta tajusin heti ettei se ole mua varten haasteellisen kohdistamisensa takia. Huomaan kyllä että sua varten se oli! Tosi upeesti onnistuneet ja hyvä kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin että olisiko helpompi tehdä leimadecalit tuosta, mutta ajattelin ensin yrittää perinteisesti. Onneksi onnistui. :D
      Kiitos paljon! :)

      Poista
  4. Ooh onpas ihana lakkaus! Tuo leimakuvio on niin kiva, mun on pitäny toteuttaa ton tyyliset kuviot ihan käsinmaalattuna, mut se on jostain syystä vähän jääny.. :D OPIn glitterkin on niiin upea, pitäis muistaa sillä taas joku kerta lakata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ikinä kyllä uskaltaisi maalamaan vastaavanlaisia kuvioita, sulta se kyllä saattaisi onnistuakin! :D

      Poista
  5. Aivan ihanat!
    Täytyy alkaa metsästää tuota China Glazea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Tuon China Glazen varmaan löytää aika helposti vielä monestakin paikasta! :)

      Poista
  6. Upeasti onnistuneet leimat! Lakkaukset on muutenkin tosi kauniit, ja tuo Show it and Glow it on aivan ihana <3

    VastaaPoista
  7. Ihanat kynnet! Ja yhdyn edellisiin kommentoijiin, käsittämättömän tarkat kohdistukset :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Ihmettelin kyllä itsekin noiden onnistumista! :D

      Poista
  8. Voisitko joskus tehdä postauksen kynsien (ja käsien) hoitorutiineistasi :) ois kiva tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä muistaakseni joskus tehnytkin, mutta tottakai mä voin tehdä sen uudelleen jos se kiinnostaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)