tiistai 17. helmikuuta 2015

Y001

Kolmas Born Pretty Storesta saatu laatta on Y001. Tämä laatta sisältää tosi kauniita kuvioita, mutta edellisessä postauksessa mainitsemani raivonpuuska ei sitten auttanut näiden kynsien teossa yhtään ja lakkaukset ovat päin honkia. :D



Olin saanut edelliset lakkaukset postettua raivon vallassa, seuraavatkin lakkaukset menivät samalla fiiliksellä. Jostain käsittämättömästä syystä valitsin sellaiset lakat tähän lakkaukseen, jotka tiesin jo etukäteen olevan hankalia. Nimittäin Ginan Cotton, joka vaatii kolme kerrosta ja on vähän hankala. Jos tässä olisi Essien suomisuti, niin luulisin sen peittävän kahdella helpolla kerroksella. Toinen virhe oli valita Konadin ruskea leimauslakka, jolla on tapana levitä. Miksi oi miksi mä tein niin?!? Peukalossa, etusormessa ja keskisormessa on pohjalla Ginan Macciato, joka onneksi oli helppo tapaus ja peitti kahdella kerroksella.

Kuten kuvasta näkyy, leimat vain huononevat pikkurilliin päin. Ihan ala-arvoinen suoritus, mutta uhastakin laitan tänne näkyville nämä. :D Leima on itsessään tosi kaunis ja varmasti käytän tätä jatkossakin, mutta en Konadin ruskealla lakalla!!


Käyttämäni laatta löytyy kynsikoristeista ja se maksaa 3.99 USD. Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)

20 kommenttia:

  1. Tuo laatta on tosi kaunis. Mulla ei taidakaan olla yhtään pitsikuvioista leimaa :o Ehkä pitää kinuta tämä joskus testiin BPS:sta :D
    Värit kynsillä on kivat ja mukava huomata, ettei sullakaan leimaus aina suju kuin oppikirjoissa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kannattaa kyllä pyytää! Kyllä se varmasti toimii muilla paitsi tuolla ruskealla. :D
      No ei tosiaan sujunut tällä kertaa. :D

      Poista
  2. mun mielestä nämä on kauniit :)

    VastaaPoista
  3. Joo, hei tosi huonot! Älä yritä :). Näistä ei saa huonoja tekemälläkään. Mulla on testissä BPS:lta QGirl-036 ja BP-29 ja tappelin noiden laattojen kanssa tuntikaupalla. Youtube-videoiden mukaan näiden pitäisi toimia kuin vettä vaan mutta mä vaan oon niin paska, ettei mitään nouse. Sain hirveällä kiukulla tehtyä muutamat semi-onnistuneet decalit, joiden kanssa tappelin sitten seuraavana päivänä tuntikausia. Aina, kun usko meinaa loppua kaivan esiin DRK-laatan ja testaan olenko oikeasti kadottanut kosketuksen todelisuuteen, mutta aina kuvat nousee ko. laatalta nätisti ja helposti. Silti mutta on joku pakkomielle saada tietää onko vika laatoissa vai mussa. Menen tästä peiton alle itkemään surkeuttani ja katkeroitumaan sun leimauskykyjä kohtaan... :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ne surkeat kun vertaa niihin mitä yleensä saan tehtyä! :D Aika jännä, mulla kaikki QGirlit ja BP-laatat on toimineet moitteettomasti, mutta Sissi on ainakin tapellut yhden BP-laatan kanssa, eikä siinä varmasti ole kyse taidottomuudesta! Näissä täytyy olla jotain laatueroja.

      Haha, sehän on hyvä tapa jatkaa päivää, mun leimauskyvyistä katkeroituneena! XD

      Poista
    2. Mä luotan siihen että kun mun uusi Creative shopin stamper vihdoin suvaitsee saapua niin kaikki mun ongelmat on ohi (niin just, *nauraa kippurassa*) :). Tilasin vielä kiusallanikin muutamia uusia leimauslakkoja, että voin oikin uhitella kuvioille.

      Poista
    3. Mäkin oon vähän harkinnut sen ostoa, mutta toistaiseksi jättänyt ostamatta. Kyllä sä nyt pääset kostaan noille laatoille! :D

      Poista
  4. Joo ihan sieväthän nämä ovat mutta kieltämättä kun vertaa sun normaaliin tasoon niin ymmärrän, miksi ärsytti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ärsytti ja ärsyttää edelleen! :D En kuitenkaan viitsinyt tehdä toisia kynsiä juuri samalla laatalla vain siksi, kun se pitää esitellä. Nyt on esitelty, piste. :D Onneksi näistä seuraavat lakkaukset on taas onnistuneet!

      Poista
  5. Yhdistelmä on kyllä kiva mutta ymmärrän harmistuksen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, idea oli ihan hyvä vaikka toteutus meni persiilleen. :D

      Poista
  6. Joskus vaan on sellaisia päiviä, tunnen kyllä tuskasi! Ja itsehän sitä on se pahin kriitikko, aina :D Taitaa kyllä jäädä itseltä tuo Cotton ainakin sit hankkimatta, jos sullakin oli sen kanssa vaikeuksia. Minä en varmaan saisi sitä sitten kynsille lainkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jätin tuon Cottonin kuitenkin itselle, yritän parempana päivänä uudelleen sen kanssa. :D

      Poista
  7. Minä en ees huomaa virheitä ku oon niin lumoutunu tämän lakkauksen kauneudesta... <3

    VastaaPoista
  8. Miustakin nää on onnistuneet kynnet, en olis huomannut leimoissa vikoja ellet olisi maininnut asiasta :P
    Mutta voi jehna kuinka kaunis toi laatta on! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no minä huomaan. :D Tuo laatta on kyllä ihana ja sitä pitää kokeilla uudestaan parempana lakkapäivänä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)