tiistai 2. joulukuuta 2014

Nyt on hyvä aika katsoa peiliin

Monet bloggaajat tekevät yhteenvetoja kuukauden ostetuista tuotteista. Itsellä kun tulee OMASTA MIELESTÄ ostettua suhteellisen vähän nykyään, niin ajattelin liittyä tähän yhteenvetokerhoon ja kertoa totuuden itselleni. Teen tämän tästä lähtien kerran kuussa, jonka jälkeen voin hyvillä mielin sulkea silmät ja jatkaa itselleni valehtelua. :D 

Tässä pohdintoja ja yhteenvetoa viime kuusta. Viime kuussa ei tullutkaan osteltua muuta kuin lakkaa. Yhtään leimauslaattaa tai muuta koristelutuotetta ei tullut ostettua. Pari laattaa ja siirtokuva-arkin sain testiin BPS:sta.

Tilasin Blusherilta OPI Emotions -lakan. Ensimmäinen lakka rikkoutui matkalla ja ihanan asiakaspalvelun seurauksena sain uuden tilalle, sekä kaveriksi vielä Kiss Me At Midnightin.


Mallelle lupasin postata Essencen tekstuuritopperista jos sellaisen ostan, joten Halpa-Hallissa käydessäni tämä tarttui mukaan. Kaverin tikkuja katsellessa ihastuin myös Essencen New York City Calliin. 





Kärkkäisellä asioidessa käteen tarttui tämä Lumenen lakka Sparkling Sand. Mieheltä kohteliaasti kysyin luvan (en kyllä uskonut kuulevani kielteistä vastausta, mutta piti kuitenkin kysäistä) ja tämä lähti siltä kauppareissulta mukaan. Tämä lakka kiinnosti lähinnä sen vuoksi, että olen tykästynyt Lumenen tekstuurilakkoihin ja tässä nimi viittasi tekstuuriin. Käytin tätä lakkauksessa ja totesin tämän olevan liian karhea tekstuuri mun makuun. Piti lisätä kerros päällyslakkaa että pystyin elämään tämän kanssa. Mutta onhan se nätti!



Tein pari reissua Ouluun OYSiin viikon sisällä ja matkan varrella Cittarissa oli Essien tarjous. En olisi näitä muuten ostanutkaan, mutta hintaa jäi alle 11 euroa kappaleelle, joten Watermelon ja Tart Deco lähtivät rakastavaan kotiin kassan kautta. Eri reissuilla siis.



Viime viikolla vein toisen lakkahullun syömään hänen syntymäpäivänsä kunniaksi ja samalla poikettiin Halpa-Halliin katsomaan, onko sinne tullut Essencen uutuuksia. Meidän piti kuluttaa liikaa aikaa lakkahyllyllä, sillä jostain ilmestyi järjetön määrä ihmisiä kassoille eikä siinä viitsitty lähteä heti jonottamaan. Mukaan tarttui kolme "uutuutta" Essenceltä. Kaksi lakkaa Road Trip -kokoelmasta ja Sissin postauksen johdosta lakka Be Berry Now! Kaksi ensimmäistä näistä ostin ihan vain kokeilumielessä, tuo asphalt effect kiinnosti kovin ja mulla kun ei ole yhtään thermolakkaa ollut, joten ajattelin tätäkin kokeilevani ekaa kertaa. Tällä hetkellä nuo kaksi ylintä Essenceä on kynsillä, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.



Niinpä niin. Nyt kun nämä on listattu tähän julkisesti, ei määrä sittenkään ole kovin vähäinen. Seassa on yksi ilmainen lakka sekä 5 erittäin edullista lakkaa. Silti näihin upposi rahaa karkeasti laskettuna vähän alle 50 euroa. Musta tuo ei ole ihan niin vähän kuin olin ajatellut. Toisille tuo on ihan pikkusumma ja olen minäkin laittanut joskus kosmetiikkaan enemmänkin kuin tuon summan kuussa. Helpostikin. Mutta jotenkin olin odottanut pienempää summaa. :D

Olen poikkeuksellisesti ostanut kolme kallista lakkaa. Yhden OPIn ja kaksi Essietä. Ebaysta ostamalla näissäkin olisi säästänyt euron jos toisenkin. Mutta haluan Essieni pääsääntöisesti suomisudilla, joten se maksaa. Vaikka se alennuksessa olisikin. Ostoskertoja kertyi yhteensä kuusi koko kuukautena ja keskiarvoksi yhdelle ostoskerralle jää alle 10 euroa. Näin ajateltuna se ei ole paljon. Mutta pienistä puroista syntyy iso joki, vai miten se meni? :)

Toisaalta saman rahan saa helposti uppoamaan muuallekin. Tämä on kuitenkin mun ainoa harrastus (kyllä tämä on harrastus!) joka syö rahaa. En syö ulkona kuin harvoin, en polta, viiniäkin kuluu nykyään todella vähän, en matkustele, en käy baareissa jne. Eli toisin sanoen olen hyvin tylsä yksilö, mutta se ei ollut nyt se pointti! :D

Jostain syystä ahdistaa ostaa kerralla 50 eurolla lakkaa, mutta pienissä erissä ostettuna ne ei muka maksa niin paljon. Hyvä logiikka. Luulen, että näistä yhteenvedoista on hyötyä mulle ja suosittelen samaa teillekin jotka eivät sitä tee. Katsotaan kaikki yhdessä peiliin ja otetaan selvää pitääkö oma mielipide paikkansa totuuden kanssa. :D

Tästä joulukuusta ei ole tulossa lakkojen suhteen yhtään vähäisempi määrällisesti, mutta hinnallisesti paljon suurempi. Aion nimittäin ostaa itselleni joululahjan. ;) Eli seuraava ostosyhteenveto tammikuussa jo hirvittää. Mutta toisaalta se ehkä tuo järkeä käteen tässä hommassa. 

Kuinka moni tunnustaa, ettei uskalla ajatellakaan sitä rahamäärää, jonka tämä ihana harrastus vie mukanaan? Mutta toisaalta se taas tuo niin paljon, ihan koko rahan edestä! :)

22 kommenttia:

  1. Tuo on muuten totta, että pienissä erissä ostettuna (mikä tahansa) ei muka ole niin kallista ja rahaa ei muka mene? :D Totesin tuon juuri lakkaostosten lomassa ja ostaessani vaatteita. Mobta alle 10e vaatekappaletta onkin yhtäkkiä se satanen. Hupsanheijaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, miksi se tuntuukin siltä että se muka olisi vähemmän? Mä en raaski tankata autoakaan kovin monella kympillä ja olen salaa pahalla päällä jos mies tankkaa tankin täyteen. Vaikka samalla tavalla sitä tulee autoa käytettyä, oli tankki puolillaan tai täysi. :D

      Poista
  2. Mäkin aloitin juuri muutama kuukausi sitten ostosten yhteenvetopostaukset, juuri tuon takia, että itselle oikeasti alkaisi valkenemaan paljon sitä oikeasti kosmetiikkaan rahaa hupenee. Ja summa on kyllä melko hirveä :o Ajattelin nyt tammikuussa oikeasti alkaa hieman karsimaaan ostoksien määrää, mutta kun maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erittäin hyvä tapa kertoa itselle, kuinka sitä rahaa hupenee. Mä taas ajattelin että jos ostaisin oikeasti harvemmin ja vähän enemmän kerralla, saisi niitä lakkoja mitä himoitsee. :D

      Poista
  3. Aivan kuin mä olisin tämän tekstin kirjoittanut! :D Paitsi ulkonasyömisen suhteen.. Mutta sen voin sanoa, että aivan varmasti parina viimeisenä kuukautena on ollut vähäistä rahankulutusta kynsijuttuihin. Pääasiassa kun Ginan lakkoja nyt hamstraan ja niitä löytää vaan fb kirppikseltä silloin tällöin. BPS:een rahaa taitaa sittenkin huveta välillä vähän enemmän. Hups. :D
    (Eihän tämän kommentin alkuajatuksessa ja lopputuloksessa ollut yhtään samaa!) Mutta huominen "tilipäivä"..aiaiai.. sattuu jo nyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D
      Huominen kyllä kieltämättä hirvittää ihan älyttömästi, mikä ostosmorkkis iskeekin sitten torstaina! :D

      Poista
  4. EIhän noita tosiaan määrällisesti edes kovin montaa pulloa ole :) Sillä nyt vaan on eroa, että ostaako kahden euron pulloja vai kahdentoista euron pulloja :P Saan ehkä tässä vielä tehtyä laskelman siitä, paljonko koko vuotena on lakkaan mennyt, mutta saa taas nähdä milloin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :D Mä jäänkin odottelemaan sitä sun postausta aiheesta. :)

      Poista
  5. Parempi vaan olla ajattelematta. :D Muuten voisin kauhistua liikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voihan se niin olla. :D Mulle tää teki kuitenkin ihan hyvää. :D

      Poista
  6. Mua pelottaa jo nyt, ku veronpalautukset tulee. Tai no, pelottanu jo kuukauden. Koska oon ollu kuukauden lakkaostoslakossa ja veronpalautuksista on lupa ostaa sitte taas. Oon tehny jo listoja kaikesta mitä haluan ja aaaaapuaaaaa!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama täällä... Huomenna ajattelin naputella "pienen" tilauksen lakkoja menemään... Apua täälläkin tarvittaisiin... :D

      Poista
    2. Mä oon jo kauan käyttänyt tuota strategiaa että kun ostaa kerralla vähemmän niin tulee halvemmaksi. Ja joskus voi ehkä käydä niinkin että jos ajatteli ostaa kaksi mutta säästi toisen toiselle kerralle, ei enää tuukaan ostaneeksi sitä toista. Tai sitten ei...

      Mulle tuli tänään postissa 12 uutta lakkaa. Taisin vähän seota Black Fridayna.

      Poista
    3. Mäkin voisin ehkä siirtyä tuohon taktiikkaan. :D Tai sitten en. Saa nähdä miten tulevaisuudessa ostelen. Mutta nyt ainakin kiinnitän siihen enemmän huomiota. :D :D

      Poista
  7. Laskeskelin, että olen itse ostanut lokakuun alun jälkeen neljä KBShimmeriä, kolme Picture Polishia ja yhden Essien (ja Essien aluslakan). Sanoisin olleeni varsin maltillinen, mutta onhan sitä tuossakin ostoksia, kun PP:t on aika kalliita. Nyt just ei ole oikeastaan mitään ihmeempiä himotuksia, OPI:n Infinite Shine -sarja kiinnostaa kyllä jossain määrin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollut varsin maltillisia ostoksia, ei voi muuta sanoa! Nyt on kyllä harvinainen tilanne sen puolesta, ettei oikeastaan miltään lakkamerkiltä ole tulossa mua kiinnostavia lakkoja. Jos ei PP:n lakkoja lasketa. :D Mutta huomenissa lähtee tilaus niistä mun himotuksista jos vain ne veronpalautukset löytää mun tilille. :D

      Poista
  8. Ihania ostoksia, ja kyllä, mullakin aika-ajoin tuntuu, että aivan järkyttävästi rahaa uppoaa tähän harrastukseen, kun ottaa huomioon, että olen kuitenkin vasta innostunut kaikesta kynsipuuhailusta, niin pitäisi äkkiä-heti-niin-pian-kuin-mahdollista hankkia hyppysiin sekä kaikki mahdollinen akryylikynsiin liittyvä että kaikki mahdolliset maailman upeimmat kynsilakat ja koristelutarvikkeet, niin kyllä tässä hulluksi alkaa olonsa tuntemaan! Etenkin nyt joulun alla, kun ei hirveästi ylimääräistä rahaa olisi tuhlata, niin saatan istua koneella "näyteikkunashoppaillen" useita tunteja vähän väliä huokaillen ja mies ihmettelee vieressä että miten tuo jaksaa :D No jaksan jaksan, kun juurikin tutkin kaikkea ihanaa sillä ajatuksella että "kun tulee rahaa niin tuon minä hommaan" ja sitten on jo paljon parempi mieli kun on jotain odotettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni alkuaikoina huomattavasti enemmän rahaa kuin nyt, mutta toisaalta sitä olikin enemmän. Nyt kun on päässyt siihen tilanteeseen, että vanhoista kokoelmista on ne mitkä haluaakin ja on helpolla saanut niin sitä odottaa vain uusia kokoelmia. Nuo indielakat vaan on kummasti alkaneet kiinnostamaan enemmän ja enemmän, se tietää sitä rahanmenoa... :D

      Kaverin kanssa sitä mietittiinkin, että nykyään sitä jo hoksaa, että se on puolet hauskuudesta valita lakkoja ostoskoriin ja sitten odottaa sitä pakettia kotiin. Kun saat lakat käsiisi niin se niiden ihana odotusaika on sitten ohi. :D

      Poista
  9. En edes uskalla laskea, paljonko välillä menee. Ja sun blogin lukeminen tietää hyvin usein rahanmenoa. Eikä sitä yleensä voi ostaa vain sitä yhtä juttua, vaan ostoskoriin on pakko ämpätä kaikkea muutakin, ja sitten sitä taas huomaa tuhlanneensa kaikkeen "turhaan". :D Ehkä pitäis alkaa kirjaamaan kans ylös ostoksensa, jos sitä vaikka vähän järkevöityis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani mahdollisista houkutuksien aiheuttamisesta. :D Mä yritän tehdä juuri noin, että saisin järkevöitettyä tätä hommaa jotenkin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)