perjantai 26. joulukuuta 2014

Joululahjat ja vähän muutakin

Huhhuh. Joulu alkaa olemaan jo ihan hyvällä mallilla. Mun osalta kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti, sillä olen kärsinyt jo viikon vatsakivuista ja krampeista. Mun pitää nyt joulun jälkeen karsia ruokavaliota ihan kunnolla, että saan vatsan taas toimimaan kuten pitää. Mutta ei siitä sen enempää varmasti kukaan halua edes kuulla! :D

Pakko mainita aatosta yksi hauska juttu. Siskon keskimmäinen poika on kova laulelemaan. Poika on kuitenkin vielä sen verran nuori, että sanat ja sanojen paikat ei aina osu ihan nappiin. Tämän saimme aattona todistaa, kun pikkuherra lauloi komeasti näin: Me odotamme jeesusta, se liekkiin leimahtaa... XD Nämä jutut on niin parhaita!

Herra P:n kanssa olimme sopineet, ettemme osta toisillemme lahjoja tänäkään vuonna, vaan molemmat ostavat itselle jotain. Ostin siis itselleni lahjaksi 9 Picture Polishin lakkaa The Nailista Shopista. Paketti tuli hyvissä ajoin ennen joulua, mutta onneksi maltoin pitää näppini erossa näistä ja ihastelinkin näitä sitten aattona oikein kunnolla.  :)


Voitin myös tovin aikaa sitten Mimosan arvonnasta kolme Essencen lakkaa, jotka kuuluvat Got My List -settiin (näillä ei ole erillisiä nimiä, tyhmää!). Ihana Mimosa olikin paketoinut ne mulle valmiiksi, joten avasin tämänkin paketin vasta aattona. :)



Sitten vielä muuta ihanaa. Tilasin itselleni kauan himoitsemani Nufun Cuticle Removerin ja siirtokuvia Mi Nails -verkkokaupasta ja Mirva laittoikin mulle viestiä perään, että kiinnostaako mua yhteistyö. No tottakai mua kiinnosti! :D

Tilaus lähti todella nopeasti liikenteeseen ja olikin seuraavana päivänä noudettavissa... 80 kilometrin päässä. Hyvä Posti! Osoite oli kyllä oikein, mutta joulu on kiirettä aikaa ja oma pakettini päätyikin sitten tosiaan aika kauas. Hienosti tuli sähköpostit ja tekstiviestit mua odottavasta paketista, paketti ei vaan ollut siellä missä piti. :D Sain korjattua asian postin Asioi verkossa -palvelussa tosi näppärästi ja paketti laitettiin uudelleen postin kuljetettavaksi ja sainkin sen sitten aaton aattona. Juuri sopivasti jouluksi! <3

Mä sain tilaukseni mukana testiin pari lakkaa ja leimauslaattaa.


Dance Legendiltä en ole omistanut yhtään lakkaa vielä, enkä kyllä Powder Perfectiltäkään. Molemmat ovat siis uusia tuttavuuksia ja odotan innolla näiden testaamista.

Dance Legend 170 on termolakka, joka vaihtaa väriä punaisesta tummaan violettiin. Mä olin vähän pelännyt tämän merkin tuoksua, sillä jostain muistan lukeneeni näiden haisevan erikoiselle. Tämä haisi ainakin ihan normaalille lakalle. :D


Powder Perfectin lakka on nimeltään Griffon, ja voi vitsit miten upealta se ainakin näyttää pullossa, aim in lööv! 8D


Tässä kuva pullosta:


Näiden lisäksi sain pari leimauslaattaa, Dream Girl -04 ja Dream Girl -11:



Sain mä jouluna muutakin kuin kynsiin liittyvia juttuja. Sain kaksi kirjaa, Grillikirja ja Suuri lihapullakirja. Tykkään nimittäin lukea tosi paljon erilaisia reseptejä, vaikka en koskaan pääsisi niitä edes kokeilemaan. :D Näiden lisäksi meiltä löytyi suklaata ja lakua, sekä Hans Välimäen glögiä.




Sain vielä siskolta siskon lapsien kuvilla varustetun kalenterin ensi vuodeksi. :)

Eli tästä voi nyt päätellä, että mä olen ollut tosi kiltti tänä vuonna, eikö totta?!? :D Olitteko te olleet?

16 kommenttia:

  1. Aika ihania lahjuksia :) minäkin olin ollut kiltti ja sain kaikkea mieleistä :) mulla ei ole yhtään Powder Perfectin lakkaa eikä Pictureitakaan kuin yksi. Olen kyllä miettinyt tarvitsenko niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! :D Pikaisen swatchauksen perusteella tykkään kaikista noista PP:n lakoista, ne on niin ihania! <3

      Poista
  2. Mä sain 10 Ginan lakkaa mieheltä ;) itehän sitä piti olla pienenä välikätenä mut kuitenkin :) Eli olin päättänyt olla kiltti. Muuta kynsiaiheista pakettia ei tällä kertaa saapunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sullakinhan on sitten ollut lakkaisa joulu! :D

      Poista
  3. oihjoijoi<3 Nuo Picturet <3 RAKKAUTTA!

    VastaaPoista
  4. Oot kyllä ollut tosi kiltti:) Itse en olisi malttanut pitää näppejäni kurissa aattoon asti etukäteen saapuvasta lakkapaketista:D
    Mun kynsiaiheiset lahjat multa mulle eivät ehtineet aatoksi mutta ensi viikolla taitaa olla parikin pakettia tulossa, toivottavasti lähipostiin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yhtä lakkaa hiplailin jo ennen joulua, mutta sitten oli pakko laittaa lahjapaperi päälle, että innostus iskee kunnolla vasta aattona. :D
      Mulla ei enää olekaan kuin Born Prettyn laattoja tulollaan ja ihan hyvä näin, käyttämättömien saldo taitaa olla 22... :D

      Poista
  5. Dance Legendin lakat on tooosi ihkuja, mä tykkään ! <3

    Harmillisia nuo vatsaongelmat :-( Sinällään mielelläni kuulisin millä saat kivut ja krampit aisoihin ?! Itsekin kärsin huonosta vatsasta ja mulla mm. gluteeniton ruokavalio ja mahdollisimman stressitön elämä auttaa. Aina ei mee niinkun Strömsössä mut pyrkimys on noita kohti kuitenkin ... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ihastuin tänään kun kokeilin ton termon kynsille! :)

      Joo. Oon aina vähän ollut huono ton mun vatsan kanssa. Lapsena mulla todettiin laktoosi-intoleranssi, mutta muuta ei ole tutkittukaan. Kestän kyllä maitoa pieninä määrinä ihan hyvin, että pystyn elämään tuo ongelman kanssa.

      Siskolla ja äidillä on keliakia, joten sekään ei ole kaukaa haettu, että mulla se olisi... Mutta kestän viljojakin ihan hyvin. Tuntuu, että mun maha ärtyy liiasta hiilarien määrästä, vaikka en tiedä onko se edes mahdollista. :D Olen pidempään syönyt salaatteja, puuroa ja täysjyväleipää ja mahan kanssa ei ole silloin ollut ongelmia. Viikko sitten söin "normaalia" ruokaa miehen kanssa ja siitä lähtien maha on oikkuillut. Tänään on onneksi ollut parempi päivä. Fodmap -ruokavaliota ajattelin seuraavaksi kokeilla jos siitä on apua. :)
      Stressittömyys auttaisi varmasti muakin, mutta tällä hetkellä se on täysin mahdoton ajatus! :D

      Poista
    2. Mä jätin myös maitotuotteet pois ja käytän soijamaitoa,kermaa, juguja jne.
      Mulle lääkäri sanoi et pitäis syödä lämmin ruoka päivällä ja muutenkin 2-3 tunnin välein.
      Krampit tulee jos suoli on "tyhjä", siks ei liian pitkiä taukoja.
      Mut kokeilemalla löytää balanssin.
      Niin ja puurosta, kandee tehdä puhtaaseen kauraan ja hauduttaa pitkään ...Vaikka vaan kokeeks. Vatsaystävällisempää niin.
      Tästä vois puhua vaikka kuinka pitkästi mut ehkä tää ei oo oikee paikka, muita lukijoita ajatellen.
      Mut tsemppiä, kohtalotovereita löytyy <3

      Poista
    3. Mulla taitaa olla just tuo ongelma, etten syö tarpeeksi usein... Mullakin alkaa sen sopivan jutun etsiminen nyt kun ei enää jouluruokia tule syötyä. :) Mä luulen, että mulla ei ihan noin paha ole kuin sulla tuntuu olevan, mutta hyvä se on tässä vaiheessa ottaa itseä niskasta kiinni, ennen kuin tämä pahemmaksi menee. :)
      Totta, mä luulen kanssa että kynsiblogissa on turha vatvoa tämän enempää! Tsemppiä sullekin, toivottavasti saat oman vatsan kuntoon! :)

      Poista
  6. Ihania lahjoja oot saanut! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)