tiistai 18. marraskuuta 2014

Mattakukkia

Nyt on tullut muutamia päiviä vietettyä pois blogien ääreltä. Tuntuu, että olen ollut poissa kauemminkin. Sunnuntaina aamusella sain kuitenkin nakuteltua mun hahmon tappiin, joten pystyy keskittymään johonkin muuhunkin kuin pelaamiseen. :D Postaukset ovat huvenneet jo niin pahasti, että tämän jälkeen niitä on enää valmiina tasan yksi. Jotain pitää siis tehdä ja pian.

Tämänkertaisissa lakkauksissa poiketaan aakkoshaasteesta taas. Sain vihdoin ja viimein muutaman testituotteen Born Pretty Storesta. Näitä odoteltiinkin 7 viikkoa perille... Tässä nyt kuitenkin ensimmäinen tuote. En yleensä pidä kukista kynsillä, mutta nämä kukkasiirtokuvat ovat minunkin mieleen. :) Jostain syystä me onnistutaan Heidin kanssa valitsemaan samanlaisia testituotteita, sillä hän testasi samat siirtokuvat vähän aikaa sitten. Tämän lisäksi seuraavakin testituote on meillä sama! :'D


Siirtokuvat käyttäytyivät oikein mallikkaasti, en keksi näistä mitään moitittavaa. Tai no kovin pienikyntisille nämä siirtokuvat eivät sovi. Itse jätin suurimman käyttämättä, mutta se olisi kyllä mahtunut peukaloon ihan helposti. Otin käyttöön kaksi seuraavaa kokoa.

Lakkasin peukalon ja etusormen China Glazen Digital Dawnilla. Keskisormi ja nimetön on lakattu Essencen New York City Call -lakalla, joka kuivuu mataksi. Pikkurillissä on Perfect Sand Lacquer s78. Koska laitoin siirtokuvat keskisormeen ja nimettömään, piti mun kiinnittää ne päällyslakalla. Mattasin kuitenkin kynnet uudelleen ja laitoin mattalakkaa vielä peukaloon ja etusormeenkin. 


Tässä vielä lähikuvaa tuosta siirtokuvasta:


Tykkäsin näistä kynsistä todella paljon, varsinkin kun nämä oli matattu. :)

Käytetyt lakat:

China Glaze Digital Dawn, Essence New York City Call, OPI Matte Top Coat ja Perfect Sand Lacquer s78

Käyttämäni siirtokuvat löytyvät kynsikoristeista ja ne maksavat nyt tarjouksessa 0.99$ (normaalisti 1.99$). Koodilla DRL91 saa 10% alennusta ostoksista. :)
 
 

25 kommenttia:

  1. Todella tyylikkäät matattuna! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi kivalle matattuna! ^__^

    Mä en oo päässyt pelaamaan, kun mun servulle on niin kovat jonot :( Lauantai oli viikonloppuna ainut päivä, kun pääsin pelaamaan ja silloinkin jonotin viisi tuntia. Ja pelasin muistaakseni ilta yhdestätoista yö neljään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Tuo ärsyttäisi kyllä vielä enemmän että ei pääse ollenkaan loggautumaan kuin se, ettei mikään toimi. :D Mä jouduin lauantaina ainoan kerran jonottamaan ja silloinkin jonotus kesti hurjan minuutin... Mä sain ähkyn pelaamisesta vähäksi aikaa, eilenkään illalla en pelannut kuin varmaan alle puoli tuntia. :D

      Poista
  3. Tosi ihanat :) Siirtokuvat ovat kauniit ja kaikki mattalakkaukset miellyttävät tällä hetkellä silmää :) Onko noiden siirtokuvien kukkasten keskellä jotkin pienet strassit, ihan kuin jossain kuvissa välkkyisi tuo keskiosa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on vähän sama, kaikki matattu on jees. :) Ei ainakaan mulla ole strasseja keskellä noissa siirtiksissä. :)

      Poista
  4. Upeat kynnet oot loihtinut jälleen. :) Muutenkin olen ihastunut mattakynsiin nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tätä mattainnostusta tuntuu olevan ilmassa aika paljonkin! :D

      Poista
  5. Ohhoh, nämä kynnet on kyllä täydelliset esittelemään kyseiset siirtokuvat. Ja matattuna ihan törkeen hyvännäköset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Mun mielestä ne sun vastaavat oli myös tosi hienot! :)

      Poista
  6. Aivan ihanat kynnet jälleen! :) Tuo New York City Call on aivan ihana, tulikin ostettua se Ylivieskassa käydessä.

    Mulle on tulossa uus tietokone, on jo Matkahuollon kuljetuksessa parhaillaan ja Dragon Age ilmestyy torstaina. Saas nähdä mikä tauko tulee bloggaamiseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä en olis itse tätä ostanut, mutta kaverilla näin sen tikulla ja ihastuin. Se lähtikin sitten kotimatkalla mukaan Halpparista. :D

      Mä tässä itse oon testaillut omaa konetta ja luulin jo emolevyn olevan hajoamassa. Onneksi kuitenkin vika taitaa olla hiiressä. Tuo pelihiiri on kyllä palvellut uskollisesti vuosia jo, että ei ihme jos vetelee viimeisiä! :D

      Poista
  7. Kauniit kynnet, niin tyylikkäät :) Mattainnostus on taas itselläkin nostanut päätään, ja mattaa kynsillä tälläkin hetkellä :) En tiedä kuvittelenko, mutta tuntuu, että itsellä ainakin lakkaukset kestävät matattuina paremmin o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eipäs ole tullut tuota aikaisemmin ajateltua, mutta onhan siinä kyllä yksi kerros lakkaa enemmän. :D

      Poista
  8. Todella kauniit kynnet ^.^

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniit! Tosi kaunis tuo lakka matattuna, nyt harmittaa etten sitä messuilta ostanut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tää on vähän sellainen lakka, että se pitää nähdä toisen kynsillä tai siihen ei välttämättä kiinnitä mitään huomiota...

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)